Aamu aukeni aurinkoisena Dombasle-sur-Meurthlessa, jossa herättyämme Päps herutti Jussilta ja Repeltä kyyneliä poskelle. Vuorossa oli Suomi-aamiainen. Jussi ja Repe kauhoivat ruis-kaurapuuroa liikuttuneina mellanrost kaffeen kanssa samalla kun Makke lausui "Miks leivo lennät Suomehen" runoa. Hiukka ruotsalaisena elementtinä oli Kallenkaviaari pöydässä, mutta vaikutus oli valtava. "Nyt kestän sisulla sulun jos toisenkin" -totesi Jussi runebergilaiseen henkeen.
Raumalais-turenkilaiset oppivat hyvin pian sulkujen tavoille. Samoin todettiin porukalla, että Makke on aikoinaan hoidellut maksupuolen jollekin osapuolelle avokätisesti, niin se taitaa koskea myös sulkuonnea. Kaikkiin sulkuihin ajettin tänään suorilta, eikä odotettu hetkeäkään. Monilla suluilla oli joku paatti odottamassa onneaan; tullut raukka sulkuun about puoli minuuttia liian myöhään. Me aina ekana. Todettiin, että Makke on aikoinaan investoinut näemmä kerrostalon tai ainakin parin kolmen omakotitalon verran. Kovin ystävällistä häneltä. Kelitkin suosii, mikä kuuluu tähän vanhaan merimiesuskomukseen. Aina on Makken kanssa kelit kohdallaan...
Sululla numero 8 venettä vastaan tuli kehräämään kaksi kapista pientä kissaa. Pete tohti paijata niitä neopreenihanskat käsissään, mutta suurimmaksi huoleksi tuli se, että pelättin kissojen hyppäävän veneeseen. Ihan söpöjä ja ihmisrakkaita raukkoja, mutta laihoja, takkuisia ja rähmäisiä kisuja.
Cumbayeran kesäkioski
Yhdessä kohtaa matkaa Cumbayeran miespuolinen miehistö huomasi mukavan yksityiskohdan veneessä. Cumbayerassa toimi vanha kunnon kesäkioski! Menit vain luukulle, puhuit vähän puolihärskejä ja kikattavat myyjätärneitokaiset tarjoilivat kolaa ja kaljaa. Aivan viehättävää! Suomalainen kesätraditio oli kotiutunut tänne keskelle koilisranskaa.
Muutama sulku eteenpäin tultiin turenkilaisten mittakaavassa kaikkinen sulkujen äidille. Nousua oli 15 metriä ja olo montun pohjalla varsin klaustrofobinen. Sulkuvahti oli überystävällinen ranskalainen, jonka kanssa käytiin kulttuurivaihtoa sillä verbaalisella tasolla, jonka kaikki ymmärsivät: "Mika Hakkinen? Oui, finlandaise! Kimi Raikkonen? OUI OUI!" Sebastian Loeb? OUI OUI OUI!!!!! Francoise!!!! 90 km from here! He lives there!!!!" Vaikuttuneina kiristimme köysiä ja katsoimme kanavavahdin osoittamaan suuntaan. Vain 90 kilometriä Loebin luokse! Sitä ihmettelimme, miten sammal kasvaa sulun seinämässä kymmenen metrin korkeudella, kun sulun korkeus on 15 metriä.
Illan suussa tulimme paikkaan, jonka nimeä emme tiedä. Tai lukee tuolla seinässä, että "Vetus Capitaniere", mutta se ei ehkä ole paikan nimi. Rantautuessa meitä auttoi vaalea teutoni suoraan Asterixin sivuilta, pieni ja pyöreä ja paljon viiksiä, mutta ei kauheasti puhetta. Saatiin paatti rantaan pylly edellä, mikä itämeren otuksilta oli hieman outo manooveri, mutta hoituihan se. Sitten suihku, ruokaa ja vähän viiniä ja nukuksiin.
Kuka teistä sitten blogia kirjoittaakaan, on verbaliikka hallussansa. Ilmaisut (ja lääkitys) kohdallaan. Tilanteesta kuin tilanteesta löytyy aina hyvät puolet Kuten esim. hyvä seura, juoma ja ruoka. Ja tässä järjestyksessä. Ilmoista tai vedenkorkeuksista eli rikkoutuneista potkureista tai vessoista ei ole harmiksi asti. Säätiedot keskeisen Euroopan tulvatilanteesta eivät haittaa. Eli mitä enemmän vettä kölin alla sen turvallisempaa...vai? Bloki kuvineen kannattaa laittaa oikein kansiin naapureitten, sukulaisten, tuttavien ja kaikkien niiden kadehdittavaksi, jotka eivät ole mukaan päässeet. Ja ikuiseksi muistoiksi heille, jotka ovat kanssanne matkanneet. Bon voyage, Gute Reise! -Vento
VastaaPoista