Fuengirolasta Almerimariin ja Valenciaan

Tiedonjanoisimpien halujen täyttämiseksi Marinetraffic.com lienee palvellut hyvin huolimatta pienistä katkoista. Ainakin kaikenlaiset immelmannit on huomattu välittömästi. Kaikkein neutraalein kysymys tuli entiseltä omistajalta herra Sepulvedalta: Onko teillä ongelma vai oletteko kalastamassa?

Fuengirola

Reija hoiti työasioita ja kiittää kaikkia myötävaikuttajia. Jussi ja Antti tutkivat akkuja ja yrittivät saada uusia, mutta vetivät lyhyemmän korren - yritetään pärjätä nykyisillä. Carrefourista hankittu huippulaadukas taittorunkoinen polkupyörä piti käydä vaihtamassa Torremolinoksessa, jossa suoritettiin myös muonatäydennystä.

Antti oli hiukan voipunut, koska vatsaongelma jatkui. Reija sai ohjeet paikalliselta lääkäriltä ja eikun apteekkiin, josta saatiin samannimistä lääkettä, jota ei sen kummemmin apteekissa tsekattu. Saavuimme tyytyväisinä veneelle ja otimme paperipussista lääkkeen, johon Antti totetsi: No mama! Lääke oli oikean niminen, mutta rektaali. Ei auttanut muu kuin Reija ja Jussi suuntasivat takaisin apteekkin ja saivat hilpeän vastaanoton kertoessaan tarkoittaneensa suun kautta nieltävää Casen-nimistä lääkettä. Casen fibra osoittutui hyväksi ja sitä kannattaa varata matka-apteekkiin.

Suuntana Almerimar

Seuraavana aamuna lähdettiin kruisailemaan kohti Almerimaria ja Reija päätti solidaarisena äitinä nukkua koko matkan, koska vatta oli ketterällä. Muuten matka sujui murheitta ja illalla kello 18.55 saavuttiin satamaan ja tankattiin, jonka jälkeen marinero opasti meidät laituriin suomalaisen Epeli-nimisen purjepaatin viereen. Päätettiin, että matka jatkuu aamuvarhaisella, mutta Jussin herättyä kello 5.30 hän totesi, että ulkona on vielä pimeää, ei voi lähteä, yritetään uudestaan puolen tunnin päästä. Kuinka ollakaan puolituntinen venähti siihen, kunnes Antti herätti muut ja lähdettiin liikkeelle.

Seuraavaksi Cartagena?

Matka tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa, kun autopilotti ilmoitti, että kurssinpito on mahdotonta, koska ruori ei käänny. Kahvat ylös ja ongelmaa etsimään -  onneksi aamu oli tyyni. Selvisi, että ohjausvaijeri oli hypännyt pois rissalta. Antti konehuoneessa ja Jussi flybridgellä ja välillä toisinpäin. Osia irrotettiin ja taas kiinnitettiin, kunnes oivallettiin kuinka asia korjataan. Aiemmin laitetut mukamas parantavat asiat otettiin pois ja todettiin, ettei vanhan rouvan tekniikkaa pidä mennä muuttamaan. Sen jälkeen ohjaus on toiminut moitteettomasti.

Aikataulun pettäminen tässä vaiheessa ja alkuperäisen lähdön viivästyminen sääolosuhteiden vuoksi aiheutti sen, että Antti ehdotti yön yli ajoa. Pohdittiin ja todettiin, että näin tehdään. Yöllä ajaminen on helpompaa kuin päivällä, koska silloin meressä ei näy yhtään verkon merkkiä. Sen sijaan nähtiin kuunsirppi ja upea auringonnousu, paitsi Jussi, joka nukkui vahtinsa jälkeen.

Teenage Mutant Ninja Sun

Päädyimme Valenciaan

Sunnuntai, joka on espanjalaisten äitienpäivä, oli lämmin ja meri oli rauhaisa lukuunottamatta tuntia ennen Capo de La Nao'a. Matka jatkui ja ensin oli tarkoitus jäädä Deniaan tai Gandiaan, mutta koska keli oli niin hyvä, matkaa päätettiin jatkaa aina Valenciaan asti. Soiteltiin ystäville vinoilusoittoja aluksen yläkannelta, missä oltiin ilman paitaa. Suomessa on kuulemma kylmä ja aurinko paistaa, meilläkin paistaa aurinko.

Formulareissu, ensin Jerez, nyt Valencia.

Pitkän taipaleen, yhteensä 275 mailia, uuvuttamina päätimme lähteä Valencian yöhön ja päädyimme marina-alueella olevaan pieneen pieneen kioskikuppilaan, jossa paikalliset securitas- ja muut työntekijät joivat viinejänsä ja oluita. Me liityimme joukkoon yksille oluille. Tämän jälkeen vielä muutama rivi blogia ja sitten koko crew olikin valmis yöpuulle.

Anteeksi, Kate Winslet.

Fuengirola ja pari aiempaa päivää

Pari viimeistä päivää on mennyt enemmän ja vähemmän jännityksessä ja väsyneenä. Bloggaaminen on jäänyt vähälle. Nöyrä anteeksipyyntö teille rakkaat lukijat!

Toisen matkapäivän jälkeen olemme nyt Fuengirolassa, jossa Reijalla on huomenna tietenkin työasioita hoidettavana. Antti ja Jussi keskittyvät veneen hoitamiseen ja tarvikkeiden hankkimiseen. Letkuliittimiä tarvitaan "32 erilaista 25 nykyisen lisäksi". Akut eivät vakuuta valovoimaisuudellaan, tutkimme uusien hankintamahdollisuuksia, yhteensä 5 kpl 200 Ah akkuja. Muilta osin vanha rouva peuhaa kuin nuori neito.

Ensimmäinen matkapäivä

Puerto Sherrystä lähdön jälkeen näimme sotalaivoja, -helikoptereita ja muita sotavälineitä pilvin pimein. Ensin alkuun tuli vaikutelma siitä, että saattaa olla vähän keliäkin, varsinkin kun kuvittelimme joutuvamme ajamaan sivutuuleen. Tämä skenaario ei kuitenkaan toteutunut, vaan ajokeli oli mitä mainioin. El Puerto de Santa Mariasta lähdettiin lopulta eri suuntaan kuin Kolumbus aikoinaan, todenäköisesti kuitenkin tiedämme paremmin minne päädymme.

Matka kulki mukavasti, kunnes kohtasimme tonnikalojen verkostoitumisalueen, joka jatkui silmänkantamattomiin, arviolta 2-3 NM merelle. Ensiksi päätimme kiertää meren puolelta, koska rannan puolella ei näyttänyt olevan tilaa tulitikkuaskin vertaa. Lyhyen ajelun jälkeen teimme U-käännöksen ja kiersimme rannan puolelta. Matkaa rantaa oli ehkä 50 metriä, ja pohjaan 2-3 metriä. Ennen tonnikaloja ohitimme myös Sancti Petrin linnan (jonka mukaan kuulemma pyhä Petri Malja on saanut nimensä) ja saavuimme pikkuhiljaa Trafalgarin taistelutantereille. Taistelua oli odotettavissa meillekin, sillä Trafalgarin niemestä lounaaseen vastakkaisten virtausten kohdatessa tuppaa muodostumaan melkoista aallokkoa, joka on lyhyttä ja jyrkkää. Sanotaan, että kun satamassa huorille tarpeeksi maksaa, niin kelit ovat suotuisat - joku oli ilmeisesti meidänkin puolestamme maksanut. Kiitos Makke. Trafalgar selätettiin ongelmitta, hiljaisesti historiaa muistaen.

Aikataulullisesti rakensimme varasuunnitelman, jonka mukaan olisimme jääneet yöksi Barbaten satamaan, mutta kelien ollessa hyvät ja saatuamme myötäiset virrat, päätimme jatkaa matkaa kohti Tarifaa ja Gibraltaria. Virtauksia haeskellen ja kompassia justeeraten, saimme parhaimillaan edetä jopa 1,5 solmun myötävirrassa, joka risteilynopeudella tarkoittaa lähes 10 solmun maanopeutta. Näistä etsiskelyistä ja justeerauksista jouduimme lähes välittömästi antamaan meriselityksen Suomeen: "Pari siksakkia trackissä jotka kaipaa meriselitystä."

Tarifa

Laivapäiväkirjamerkinnän mukaan 1840 ohitimme Tarifan niemen, Euroopan mantereen eteläisimmän paikan. Menneitä kansoja ja tapoja kunnioittaen suoritimme uhrilahjan muinaisten foinikialaisten tapaan. Foinikialaisillahan oli taito purjehtia vastatuuleen Gibraltarilla, purjeet levitett
iin pinnan alle ja annettin virran viedä, johan oli syytä jumalille jotain uhratakin. Me emme uhranneet yhtään neitsyttä, lammasta tai sikaa, sillä niitä ei ollut saatavilla.

Tarifasta edelleen virtauksia etsien suuntasimme kohti Gibraltarin lahtea, jonne laivoja väistellen saavuimme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Onpa melkoinen redi, ainakin 30 laivaa pienellä alueella kettingin päässä ja osa toistensa kyljessä. Espanjalaiset tullimiehet kävivät morjestamassa, ehkä "jäniksien" toivossa. Reijan iloinen kädenheilautus vakuutti kuitenkin viranomaiset aikeidemme vilpittömyydestä.

La Linea 

Olimme saaneet vinkin ankkuroitua La Linean sataman suulle muiden veneiden joukkoon. Varasuunnitelma, mennä laituriin yöksi, otettiin kuitenkin käyttöön. Syy: Emme saaneet ankkuria alas. Pienen pohdinnan jälkeen Antti kuitenkin hiffasi, että onhan ankkuripelissäkin pääkytkin. Ankkuri alas, Raymarinen plotterin ankkurivahti päälle ja nukkumaan. Antti ja Jussi aloittivat hyvin nukutun yön jälkeen aamutoimet reippaasti. Illalla epähuomiossa pöydälle jäänyt "rommbott putos" keinahduksen vuoksi eikä yhtään raumalaista ollut paikalla ottamassa kiinni. Cumbayeran salongin lattia on nyt aateloitu rommilla - vähän erilaisella uhrilahjalla - olkoon onni myötä merten tuulissa.

Toinen päivä

Vapunpäivä alkoi yllämainitusti melko normaaleissa vapputunnelmissa - viinatahroja siivotessa. Starttasimme lopulta pari tuntia suunnitellun jälkeen. Ankkuri ylös ja baanalle.

Taas löytyi hyvät virrat ja parhaimmillaan saimme myötävirtaa yli kaksi solmua. Eli meidän päivämatkallamme se tarkoitti noin puolen tunnin etua. Pääpiirteittäin ajettiin suoraa linjaa esteitä väistellen. Pyykinpesukone puhdistettiin ja pestiin pyykkiä. Kone toimi oikein hyvin. Satamaan saapuessamme Cumbayera näytti lähinnä liikkuvalta pesulalta.

S/y Cumban omistajan vinkistä ja ohjeiden mukaan yritimme suunnistaa Ku-Damm -ravintolaan, jonka piti sijaita kävelymatkan päässä laiturilta. Vinkki ei kertonut mennäänkö laiturilta oikeaan vai vasempaan, onneksi valitsimme suoraan, sillä Ku-Damm sijaitsee juuri tämän Puerto de Fuengirolan ykköslaiturin kohdalla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Päästiin suihkuun - oi autuutta. Rannassa kunnon vessat, siistit suihkutilat ja pyykinpesukone. Marina on hintatasoltaan kohtuullinen - vaikka kokemus Välimeren marinoista perustuu toistaiseksi vain ja ainoastaan tähän.

Marinetraffic.com -seuranta on saanut positiivista palautetta. Pyritään pitämään palvelu yllä aina mobiiliyhteyksien salliessa, jotta Big Brother voi valvoa. Blogin kävijämäärät ovat hämmästyttäneet päivä toisensa jälkeen. Tätä kirjoitettaessa on kahden tuhannen kävijän raja rikkoutunut. Pelkästään tämän päivän aikana käyntejä on ollut 641, joista meidän omia ainoastaan 2. Kasvavat kävijämäärät kannustavat luonnollisesti kirjoittamaan juttuja teidän luettavaksenne.

Cadiz

Sinne se Kolumbus lähti

Lennot Malagaan ja sieltä vuokra-autolla Cadiziin. Sanotaan Cadizin olevan maailman vanhin kaupunki. Joka tapauksessa eräs merkittävä venereissu sieltä on alkanut, nimittäin Kolumbuksen Intian valloitus, joka, kuten tunnetaan päättyi hieman nolosti Amerikan löytämiseen.

Fiesta

Veneen sijainnissa oli tapahtunut pieni väärinymmärrys. Hotelli sijaitsi Cadizin saarella, kun taas vene siitä n. 30 kilometrin ajomatkan päässä El Puerto de Santa Maria -nimisessä kaupungissa. No eihän tuo ole mikään matka Suomesta tulleille. Ongelmaksi sen sijaan muodostui Cadizissa pääsy hotelliin. Eikä sekään johtunut meistä, vaan kaupungin pääkadun valloittaneesta fiestakulkueesta. Kulkue oli temmannut mukaansa varmaan kaikki Cadizin ja ympäristön ihmiset pikkulapsista vanhuksiin -  ja samba soi. Soitettuamme Antille, saimme tietää, että fiestaa vietettiin Santa Marian (Pyhän Marian) kunniaksi - kiitos Antin ja Googlen. Meillä oli kuitenkin edelleen ongelma, olimme itäpuolella katua, kun taas hotelli länsipuolella. EIKÄ MITÄÄN MAHDOLLISUUTTA YLITTÄÄ KATUA AUTON KANSSA.

Parin tunnin kiertelyn jälkeen saimme yhden poliisin sympatiat puolellemme: "Me olemme tässä ja hotelli on tuossa, noin puolentoista korttelin päässä. Voisimmeko millään ...jne??" Hän antoi luvan ajaa kulkueen perään, vaan eipä enää seuraavassa risteyksessä selittelyt auttaneet. Ei muuta kuin takaisin itäpuolelle. Kun loppujen lopuksi olimme länsipuolella pohjoiskärjen kiertäneinä, näimme että tuolla se hotellimme on, mutta sinne johti yksisuuntainen katu, jonka ajosuunta oli tietenkin vastainen. Jussi kysymään poliisilta neuvoa. Se kuului: "Ajakaa sinne vaan." Ja niin ajettiin, poliisin luvalla, vastaantulijoita väistellen, hotellille, joka oli tosi tosi hulppea ilmestys.

Pääsimme sittenkin hotellimme edustalle, eikun auto parkkiin ja respaan kysymään tietä parkkihalliin.Vastaanottovirkailija oli hyvin kohtelias pyytäessään passia, joka oli - missäs muualla kuin autossa. Saimme hänet kuitenkin ymmärtämään, että käymme viemässä auton ensin ja tuomme sitten passit tullessamme. Se vaati kuitenkin kärsivällistä neuvottelua, mikä väsyneenä ei ole kaikkein helpoin homma. Huoneessa odotti iloinen yllätys: Cava-pullo hotellinjohtajan tervetuliaistoivotusten kera - siis huoneesta oli maksettu liikaa. Mutta tuntui se silti hyvältä kaiken kaupungin ympäriajon jälkeen.

Kärsivällisyys on hyve...  vaikkakin joskus tuskaista

Seuraavana aamuna olimme intoa täynnä ja kärsimättömiä näkemään veneen, välittäjä kuitenkin kertoi, että omistaja on vuotuisella retkellään ja vene on paikalla VASTA maanantaina aamulla n. klo 10.00. Tapaaminen sovittiin heti aamuksi, Mutta, kuinkas muuten, huristelimme sunnuntaiaamuna Santa Marian venesatamaan katsomaan josko näkisimme Grand Banksin. No eihän se siellä ollut, joten taas vaadittiin kärsivällisyyttä.

Vihdoin koitti maanantai ja menimme ensitapaamiseen meille vielä vieraan Banksin kanssa, joka kantoi nimeä Sedrul. Siellä se on, sen täytyy olla se ja niin se olikin. Omistaja, herrasmies, merikapteeni Ismail Sepulveda käveli laituria pitkin meitä vastaan ja pääsimme tutustumaan jälleen yhteen Banksiin, nimeltään Sedrul.

Sedrul - rakkautta ensi silmäyksellä?

Jussi tutkaili koneet ja laitteet ja Reija kaikki laatikot, kaapit ja komerot ja voi sitä säilytystilojen runsautta. Ihme ja kumma, Jussi kulki selkä suorana jopa WC:ssä - Reijallahan ei sen suhteen mitään suurta ongelmaa Marikassakaan ollut. Ja sitten se kohokohta -  MERELLE. Señor Sepúlveda kertoi vilpittömänä miehenä kaiken mahdollisen sekä huonot että hyvät puolet, Jussi kuunteli ja Reija nautti muuten vaan, mitä nyt omistaja välillä kyseli, että mitä tämä on englanniksi. Reija parhaan kykynsä mukaan yritti ymmärtää. Halogeenivalo tuotti ensin ongelmia, mutta sitten tapahtui oivallus: eihän espanjan kielessä äännetä sitä ensimmäistä h-kirjainta eli kyseessä ei ole mikään alogen, vaan halogen.

Paljon nähtiin dokumentteja tehdyistä kunnostustöistä: uudet teakit ja niiden alaiset lasikuitutyöt, osmoosikäsittelyt, konerempat, rungon kunnostukset, sisustusverhoiluiden ja salongin sohvien uudistukset jne. Kaiken tämän herra Sepulveda kertoi teettäneensä Espanjan GB-edustajan valvovan silmän alla ja kaikki vuonna 2003. Reija totesi: "Täällä ei ole karvanoppaseiniä. YES!!!" No, Jussi tyytyi siihen, ettei niitä karvanoppia sitten ehkä tulekaan.

Adiós el Puerto de Santa Maria

Oltiin, käytiin, koettiin ja kaiken päätteeksi syötiin salmorejoa vaatimattomassa pikku kuppilassa. Reija totesi, että idyllinen paikka, tänne voisi tulla toistekin. Seuraavaksi suunnattiin kohti Malagaa ja Suomea. Ja jälleen sekavin aatoksin: "Olisiko se tämä...?"

Emburiabrava

Kesän kynnyksellä oltiin jo sen verran fiiliksissä (myös Reija), että päätimme lähteä katsomaan Banksiä ihan livenä. Onneksi ystäväpiirissä löytyy samanlaisia kahjoja enemmänkin ja katsastusreissulle lähti kaksi pariskuntaa mukaan. Varattiin lennot ja hotelli Emburiabravaan Espanjaan (n. 100 km Barcelonasta pohjoiseen). Kaupunki on -70-luvun alussa espanjalaisten lomapaikaksi tehty ja siellä on yli 40 km kaivettuja kanavia. Varsinainen pikku-Venetsia lukuisine pienine moskiittoineen, jotka olivat tosi äkäisiä. Hauska erikoinen paikka, jossa asukkailla oli ikkunan alla omat venepaikat. Lämpöä riitti +30 astetta.

Ensimmäinen GB-tuttavuus oli 42-jalkainen John Deeren (Ammarine 6404D) koneilla, joista toisen moottorin kiertosuunnan American Marine oli itse kääntänyt. Tämä herätti epäilyn, että varaosia vanhaan koneeseen voi joutua teettämään. Tilat olivat hulppeat, mutta pientä pintaremonttia kaivattaisiin. Miesten pyllistellessä konehuoneessa Reija haki viereisestä kuppilasta kuusi lasia ja pullon viiniä, jota sitten flybridgellä auringosta nauttien siemailtiin.

Koeajolle päästiin seuraavana päivänä ja voi... oli se kyllä aika hulppeata. Venettä käytiin katsomassa vähän joka päivä ja mietittiin ja pohdittiin. Reija ei oikein ihastunut karvanoppaseiniin, joista miesväki sanoi, ettei niiden vaihtaminen mikään ongelma ole, ehdotettiin myös, että maalataan niihin nopan numerot, jotta vältyttäisiin vaihdolta. Aluksen kunto todettiin kuitenkin sellaiseksi, että kaupan hierontaan ei tosissaan ryhdytty. Sekalaisin aatoksin lähdettiin kohti Suomea ja kesän jokavuotista venereissua m/s Marikalla.