Utzemainin rantacamping jäi ja alkoi hurjaa sulutusta sateessa noin puolen kilometrin välein. 18 sulun jälkeen noustiin noin 55 metriä ja saavutettiin matkan korkein kohta Chomosseyn kylän kohdalla 360 metriä meren pinnasta. Sen jälkeen oli 10 km tasaista ja saavutettiin alamäki. 14 lennätyssulun jälkeen käännyttiin Epinalin suuntaan. VNF:n (sulutusmies) viisas mies kysyi, olemmeko menossa Epinaliin vai suoraan. Jussi ja Reija ei ymmärtänyt kysymyksestä yhtään mitään, Pekka sen sijaan ymmärsi jotain. Keksillä painettiin Epinal-nappia.

Kanava Epinaliin kulki Moselin yli sillassa, samassa kohdassa kulki maantiesilta ylitsemme. Alimpana oli siis Mosel-joki, sen yläpuolella Cumbayeran kulkema kanava ja sen yläpuolella maantiesilta. Ihmeellinen paikka.

Miehistön täydennystä

Keskiviikkona Annu ja Timo lähtivät iloisin mielin Jyväskylästä Tampereelle ja sieltä Frankfurt Hahnin kautta torstaina Epinaliin. Ajoitus onnistui erinomaisesti ja tapasimme Cumbayeran miehistöineen Epinalin satamassa. Kiireisin tehtävä oli täyttää muonavarasto, juomista puhumattakaan. Jussi korjasi takahytin vessan - taas. Nyt se kuitenkin onnistui yli odotusten. Sateissa ryvettynyt miehistö nautti sataman suihkusta ja sen jälkeen joukolla rannan ravintolaan syömään. 

Perjantain vaellus

Perjantaiaamu valkeni sateen ropistessa kotoisasti Cumbayeran kattoon. Timon vatsa temppuili ja piti häntä keulapainona (4 kertaa) muun joukon ajaessa uskomattoman matalien siltojen alta. Reijan oivallisilla  tropeilla Timokin saatiin sulutushommiin. Nautinnollista, aurinkoisina päivinä ehkä vielä mukavampaa.

TGV-sillan ali mennään siten, että ensin luullaan, että mennään ja sitten ei mennäkään, vaan peruutetaan. Kaikki painava siirrettiin keulaan mukaan lukien, lisäksi roskalaatikko ja tyhjät ämpärit täytettiin vedellä. Kaiken lisäksi Reija siirrettiin Jussin kanssa ankkuripelin päälle. Oltais otettu valokuva, muttei mahtunut kamera väliin eikä myöskään yhtään sormea, tyhjää tilaa oli n. 4 mm. Satoi, satoi ja Cumbayera on liian korkea näihin siltoihin, jännitysmomentteja oli joka sillalla, mutta selvittiin.  

Illalla nautittiin maittava ateria, Jussille papuja ja Pekalle pastaa, muutkin saivat osansa. Tutustuimme myös Reijan ja Jussin saamaan erinomaiseen selviytymislaatikkoon. Se kirvoitti pienen runonpätkänkin x-liikkeen (aerobic?) tahdin säilyttämiseksi. Tahdissa hypellen ja hokien: tiri  tari tii, tiri tari tii, nyt se on auki, nyt se on kiii. Aamulla sitten Pekka, Annu ja Timo matkaavat vähän matkaa eteenpäin ja kotimatkalle. Kiitos elämysmatkasta. Timokin kerkesi kokea muutakin kuin Tallinnan laivan hyttimatkailua - yksin.

Jos olette lukeneet Asterixia tiedätte, miltä kuulostaa kaksi Trubadurixia sellaiset kaksi laulavaa rakennusmiestä  työskenteli Cumbayeran lähes välittömässä läheisyydessä. Qui Qui Qui... niin ihanasti visertää lintu Trubadurixin sävelin. Cumbayeran miehistö oli hereillä. Hammaspyykki, kuten aina, Pekka nopsajalkaisena nouti boulangeriesta kolme maistuvaa patonkia, joista yksi oli lähes musta, mutta sitäkin maittavampi.
¨

Parcouria Vosgesin tapaan

Edessä oli rankka sulutussikermä, 22 sulkua ja 70 metriä nousua, joista Pekka kuittasi 60 ja Jussi 10, Reija juoksi kannella köysiä ojennellen. Meidän kehittämässämme sulutusmenetelmässä Pekka kiipesi tällä matematiikalla 60 metriä tikapuita yhden päivän aikana ja harrasti myös aitahyppyä. Kolmen sulun ajan hän lepäsi ja kipparoi Cumbayeraa ja ajoi sulkuihin ja oikea kipparimme Jussi sai kokea miehistön überrankan työtaakan. Tämän koettuaan Jussi ajoi loput sulut itse.

Keskisen Keski-Euroopan keskiaikainen maailma

Päivä oli kaiken kaikkiaan loistava, ohutta sateetonta yläpilveä. Maisemissa vaihtelivat linnat, linnut ja lehtometsät. Ehkä upein paikka oli Fontenoy-le-Château, sulku oli keskellä pittoreskiä kylää. Cumbayera jätti kylän, mutta silmät jäivät - kertakaikkiaan kaunis paikka.

Kello 17.45 mustat pilvet kerääntyivät taivaalla ja juuri sopivasti navigointiaika - 09.00-18.00 - loppui. Pysähdyimme Forges d'Uzemainiin. Jussi pilkkoi sipulin sekä valkosipulin kynsiä ja silminnähden parkui. Nettiyhteys on aika sumussa, kuten ympäristö muutenkin, mikä hankaloittaa yhteydenpitoa, mikä pätee myös puhelimiin. Juuri nyt tätä kirjoittaessamme edessämme on kuusi erilaista ranskalaista juusto, joista aiomme nyt ottaa makutestit. Lisukkeena on myös muutama jäljellä oleva viinitilkka.

Me emme lue emmekä koe historiaa, vaan ajamme sen läpi - hiljaiseksi vetää.

Tulva päättyi, miehistö vaihtui, matka jatkui

Rakkaat lukijamme - nettiyhteytemme (ja myös puhelinyhteytemme) ovat olleet heikot itse asiassa surkeat. Me ja toivottavasti myös SFR olemme siitä kovasti pahoillamme.

Grayn asukkaiksi??? 

Grayssa kantaravintolamme infotuoli oli tyhjä, joten Reikku päätti korjata asian. Hän päätti kertoa asiakkaille, että kuppila aukeaa vasta 28.5. Reikku aikoi jatkaa Bodegan sisäänheittäjänä. Tämä ei toteutunut, koska Cumbayeran vaihtomiehistö vaati jakkaraa itselleen.

Sunnuntai-iltapäivään mennessä joen vesi oli laskenut sellaiselle tasolle, että matkan jatkamista voitiin harkita. Vaihtomiehistö saapui paikalle Dijonista opiskelijalta vuokratulla autolla, joka vuokrausjärjestelmä oli sangen mielenkiintoinen; netistä voi drivy.comin kautta vuokrata yksityisen auton erittäin huokealla hinnalla. Näin saatiin järjestettyä miehistön paluu-menokuljetus.

Uusi miehistö saapui Robben ja Julian kuljettamana. Robbe sujuvalla ranskankielen taidollaan järjesti meille tiedon tulvatilanteesta ja Grayn siltojen tulvakorkeuksista. Sen jälkeen Robbe ja Julle kaappasivat vanhan miehistön ja jättivät vanhan miehen tilalle. Kiitos Julle ja Robbe suuresta avusta. Kiitos Nixu ja Reikku hienosta viikosta, jonain päivänä matka jatkuu - Cumbayera tanssii taas.

Reija oli löytänyt Graysta pienen bambumetsän ja isoveli Reikku ystävällisesti sahasi muutaman bambun pikkusiskon tulevia harrastuksia varten. Pekan ensimmäinen tehtävä miehistönä oli bambun oksien karsiminen, johon Pekka tuumasi, että enpä olisi uskonut, että tämä siirtokuljetus alkaisi bambuttamisella.

Vihdoin matka jatkui, sulkuisten ja tunnelituksen merkeissä

Maanantaiaamu 27.5. valkeni aurinkoisena, kirkkaana, sädehtivänä. Uskomaton kaunis auringonpaiste siivitti meidät matkaan Grayn ensimmäiseen sulkuun, jossa Pekka oppi suluttamisen jalon taidon. Pekalle siis pidettiin perusteelliset sulkuiset. Eikä tässä vielä kaikki, Pekka sai myös kokea tunnelituksen. Ranskan keisari Napoleon rakennutti nämä tunnelit. Oli hämmästyttävä tunne nähdä mäessä reikä, johon piti jollain tavalla osua. Kipparimme Jussi ajoi hämmästyttävällä taidolla tuossa pyöreäksi holvatussa 650 m pitkässä tunnelissa, joka oli kirkkaasti valaistu. Näitä suurenmoisia kokemuksia meillä oli kaksi, ensimmäinen Savoyeaux 640 m ja toinen Saint-Albin 680 m. Molemmista Cumbayera selvisi tunnelia rikkomatta. Tunneli oli viileä ja puhaltava.

Jatko sujui niin, että jouduttiin vaihtamaan shortsit jalkaan. Kaunis aurinkoinen sää helli meitä täydeltä terältään. Mustarastaat, piisamit, haukat, haikarat ja kenties kotka antoivat meille luontoelämyksiä. Lisäksi joen ympäröimä vehmas metsä kukoisti täydessä loistossaan. Meille oli kerrottu, että tämä osa Ranskaa tuoksuu maataloudelta, terveisiä Ventolle, ei muuten tuoksu, paitsi eräässä sulussa, jossa oli aasi. Aasi ei toki ollut yksinään, vaan hänen seurassaan oli lampaita, sateenkaarikanoja, kissoja ja koiria ja tuoksu ja kaikki täydessä sovussa.

Fouchécourt - veljet vain nuo toivossa väkevät

Päivän päätteeksi päädyimme Fouchécourtin huvivenesatamaan. Sieltä iloinen heppu tuli ottamaan köydet vastaan ja kertoi, että hän oli capitanerie ja ravintoloitsija. Päätimme turvautua hänen palveluksiinsa, emmekä pettyneet. Alkuruuaksi Reija otti Salmon... ja pojat vuohenjuustoa hunajalla NAM NAM NAM. Pääruuaksi Reija söi meheviä lihapaloja (ei karjalanpaistia) ja pojat ottivat pihviä, joka oli isännän specialite. Illan kuluessa Pekka hiffasi ravintoloitsijan paidan, joka kertoi hänellä olevan yhteyksiä RT/LC -maailmaan. Tämän jälkeen saimme luettavaksi paikallisen RT-lehden, tietoa Lillen RT-elämästä ja heidän jokilaivaristeilystä, jolla he olivat perheineen.

Ravintolassa oli toinenkin seurue, kaksi pariskuntaa, josta ravintoloitsijamme Roger Martin innostui järjestämään Ranska-Suomi maaottelun omituisessa ranskalaisessa kansallispelissä. Pelissä puhallettiin palloa pyöreällä alustalla. Me suomalaiset olimme kohteliaita ja annoimme ranskalaisen voittaa - eihän Gallian kukkoa kukaan hiljaiseksi saa. Ravintoloitsijalla oli äärest' rauhallinen koira Chokolade, jonka ruokkiminen oli ehdottomasti kielletty vesipyssysuihkun uhalla. Ilta oli erinomainen ja mieliimme painuva, jossa kulttuurit iloisesti kohtasivat. Ottakaamme opiksi, että reissuille mukaan mölkyt, pelit yhdistävä.

Geulapotkurin Gorjausta Grayssa

Keulapotkuri oli hieman reistallut, mutta Il Capitano Jussi näppäränä miehenä korjasi sen jälleen - Reikulle kiitos tiedoista. Kertaus on opintojen äiti, Jussi korjasi myös masterbedroomin toilettimaljaa.

Sillä välin, kun Jussi asensi, tekivät Reija ja Pekka polkupyöräpiknikin Ranskan maaseudulle. Tämä poikkesi tavanomaisesta pikinikistä siinä, että tavoite oli mitata sillan korkeuden sopivuus Cumbayeran korkeuteen. Saavuttuaan mittauspaikalle Reija ja Pekka huomasivat, että mittausvälineistö oli puutteellinen, ainoastaan mittanauha oli mukana. Neuvokkaina he hoksasivat roskikset ja niin dyykattiin jugurttipurkki, joka kiinnitettiin pitkään heinään, joka solmittiin sittemmin kolminkertaiseen punokseen. Liian lyhyen matematiikan lukijoina päätimme käyttää maalaisjärkeä ja mittasimme sillan korkeuden, mikä onnistui täydellisesti. Uskalsimme antaa kippari Jussille viestin, että matka voi jatkua M.O.T. Hymyssäsuin Jussi-kippari antoi päiväkäskyn: "Köydet irti, nyt mennään." 

Lähdön tohinoissa kulki tiellä La Strada -elokuvasta tuttu näky - hevosen vetämät vankkurit, jossa pyykit kuivuivat narulla. Ensimmäisenä oli ratsastaja valkoisella orillaan. Meillä oli edessä sulkusulkeiset, sulku toisensa jälkeen työllisti niin, ettemme ehtineet syömään kuin muutaman salamipatukan, jotka maistuivat erittäin hyviltä. Mutta intomme sulkujen kanssa ja oppimishalumme niiden parissa eivät huomanneet lounaan myöhästymistä.

Corren corresponding 

Corren sululla väärnkäsitysten ja kielimuurin summana pysähtyi matkamme. Paikallisessa marinassa ystävällinen saksankielentaitoinen Capitanerie-rouva hoiti asiamme. Palasimme sululle ja saimme kaukosäätimen, joka kuitenkin lakkasi toimimasta viiden sulutuksen jälkeen Selles -nimisessä paikassa. Tällä legillä oli myös käsinkäännettävä silta, jota hoiti nuorehko ystävällinen neitokainen. Lopullinen majapaikkamme oli Selles.

Palohälyttimen tsekkauspäivä

Muutamana aamuna on saatu nukkua pitkään. Se korjaantui tänä aamuna, kun palohälytin laukesi klo 04. Miehistöön tuli vipinää. Salongissa oli käryä ja teknistä savua. Enää tarvitsi paikantaa mistä kyseinen savu oli peräisin. Me olemme ihmetelleet jo pitempään ilmastointilaitteen kovaa ääntä. Nyt se sitten selvisi. Laitteen moottori kärähti ja koko systeemi lakkasi toimimasta. Laitoimme ilmastoinnin päältä pois kokonaan. Pienen tuuletuksen jälkeen totesimme olevan turvallista palata unten maille.

Mission possible?

Aamuyön toimien johdosta nukuimme hieman pidempään. Vedenpinta oli yön aikana alentunut huomattavasti. "virallisen" mittauspisteen mukaan puolen päivän aikaan taso oli alentunut 25 cm. Päivän missio olisi lämmittimien hankinta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme pyöräretkelle Grayn kaupunkiin. Ensimmäinen pysäkki oli Intermarchén ostoskeskus. Sieltä ei lämmittimiä löytynyt. Totuttuun tapaamme ajelimme tuttua ja turvallista liikenneympyrää edestakaisin sopivaa kauppaa löytämättä. Päätimme pysähtyä välijuomille Aux 2 terrassesille tekemään suunnitelmia. Kysyimme sujuvasti tarjoilijalta, mistä voisimme lämmittimet löytää. Ostarin naapurissa oli Brico, josta voisimme käydä niitä kysymässä. Juomien jälkeen suunta siis takaisin ostarille. Bricohan olikin kuin Bauhaus ja ylähyllyltä löytyi juuri sopivat  lämmittimet hinnaltaan hurjat 30 eur/kpl. Syvä helpotuksen huokaus. Lämmitys oli nyt taattu myös loppumatkalle.

Pienen pyöräilykierroksen jälkeen menimme sadetta pakoon tuttuun brasserieen liikenneympyrän laidalla. Nykyään ympyrä on nimetty Arc Cumbayeraksi. Brasserien omistaja tuli kättelemään ja toivotti meidät tervetulleeksi. Jättiläisomeletit jäivät osittain syömättä, vaikka hyviä olivatkin. Ruokaostokset olivat vielä tekemättä, joten pyörien suunta oli kohti Intermarchéta. Jälleen tuli ostoskärry ihan täyteen. Lievä epäilys heräsi riittääkö peräkärry ja reput, mutta hyvin mahtuivat, kun pyörien tarakatkin otettiin hyötykäyttöön.

Saonen pinta laskee silmissä

Veneellä huomasimme, että vesi oli alentunut vielä lisää. Valo tunnelin päässä kirkastuu. Kohta Cumbayera voisi jatkaa matkaansa. Aloitimme alkuvalmistelut täyttämällä vesitankit ja septinkin vedellä. Reikku ja Jussi tekivät lasermittauksia veneen korkeudesta. Näyttää lupaavalta jatkomatkaa ajatellen. Myös säätila lupailee parempaa. Lähes koko päivän on ollut aurinkoista ihan pieniä sadekuuroja lukuunottamatta. Lämpötilakin kipusi parhaimmillaan +17 asteeseen. 

Pimeyden laskeuduttua lasermittaukset jatkuivat. Lopputulokset ovat vain edelleen yhtä sekavia. Mutta suuntaus vedenpinnassa on oikea. Puoli kymmenen aikaan illalla vesi oli laskenut jo 69 cm Arc-les-Grayn epävirallisella mittauspaikalla.

Huomenna saapuu vaihtomiehistö, joten tänään on Reikun ja Nixun viimeinen ilta Cumbayeralla. Jumista huolimatta on ollut hieno matka pitkin tulvivaa Saonea (tätä kirjoittaa Nixu), vaikkakin se Nancy jäi edelleen näkemättä. Kiitämme vakimiehistöä ja varmasti olemme käytettävissä tulevissakin seikkailuissa.

Grayn anatomiaa 24.5.

Jo toinen aamu, kun saimme nauttia pitkäännukkumisesta. Päivä valkeni puoliaurinkoisena, mutta viileänä. Yksinumeroisia lukuja esiintyi lämpömittarissa pitkään. Saimme vieraan ennen aamiaista. Rouva turistitoimistosta tuli meitä tervehtimään ja haastattelemaan. Ilmeisesti suomalainen vene Saonella on melko harvinainen tapaus. Hän oli kovasti kiinnostunut reissusta ja miksi Cumbayera oli liikkeellä. Hän otti kuviakin ja Capitano allekirjoitti lupalomakkeen, jolla Grayn turistitoimistolla on lupa julkaista kuvat nettisivuillaan. Mukavan, ystävällinen ja iloinen rouva (tai neiti, emme tulleet niin tutuiksi, että olisimme asiaa tiedustelleet), joka auttoi meidät pois internetpimennosta. Hän ystävällisesti soitti SFR:n aktivointinumeroon puolestamme. Nettipimennys on nyt virallisesti päättynyt ja bloggailu voi jatkua.

Tulvatutkimusta

Rouvan lähdettyä alkoivat tulvanmittaustalkoot. Mittauspisteemme sai uusia merkkejä. Mikälie-ministeriön virallisempi tulos kertoi, että vesi on edelleen lievässä nousussa. Tulva-aalto on etenemässä yläjuoksulta kohti Grayta. Veden pinta oli yhdentoista aikaan lähes neljä metriä nollatason yläpuolella. Polkupyöräparkkimmekin siirtyi ponttoonille varmuuden vuoksi. Kuiva yhteys maalle saattaa katketa. Se on enää senteistä kiinni.

Reija harrastaa

Aurinko tuli kylään hellimään meitä, vaikka lämpötilaan se ei vaikuttanut paljonkaan. Voi ilo ja riemu, Reija pääsi rantapenkille naputtelemaan klipsuja eli Ollin vyö etenee. Samalla kuittasimme laiturimaksun korjaamalla sen penkin. Parin tunnin naputtelun jälkeen taivaalle kerääntyi musta pilviröykkiö ja juuri kun olimme siirtyneet sisätiloihin, alkoi sataa. Ihmettelimme pisaroiden kovaa ropinaa ja ne paljastuivatkin rakeiksi. Varsin tyypillistä Etelä-Ranskan säätä, tai sitten ei. Tästä johtuen emme noudattaneet meille eilen esitettyä kutsua ja menneet turistikierrokselle.

Jussi ja Reikku asentavat

Päivän asennushommat alkoivat lattioiden avaamisella. Jussi ja Reikku rupesivat siivoamaan pilssiä tulevia vesiprojekteja varten. Annen pyyhe pääsi asennushommiin. Tauon aikana syötiin hieman myöhäinen lounas. On se hyvä välillä syödä jotain. Ruuan laskeutuessa pohdimme virallisen tulvamittauspisteemme tuloksia. Vesi on edelleen hyvin korkealla. Kun asennustauko oli ohi, miehet siirtyivät fly bridgelle irroittamaan tuulilaseja. Siinä ei kyllä kauan nokka tuhissut. Pienen sadekuuron siivittämänä poijjaat tulivat reilun puolen tunnin työn uuvuttamina takaisin alas.

Kielitoimistolta kysyttävää

Tämä odottelu saa jutut kohtuullisen levottomiksi. Illallisen jälkeen ruvettiin pohtimaan suomenkielen sanoja. Miksi housut on monikko, kun pusero on yksikkö? Ja miksi ovi on ovi ja pöytä on pöytä eikä toisinpäin. On se Mikael Agricola fiksu mies. Kuulostaisihan se aika oudolta vetää pöydät jalkaan ja lähteä housusta ulos. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin Gray kuittaa tältä päivältä.

Nettipimennystä ja lähimatkailua

Mukavaa vaihtelua aamuihin, kun ei ollut kello herättämässä. Tosin aamu valkeni sikäli tutuissa merkeissä, että vettä satoi ja vesi oli korkealla. Päivä alkoi pitkälti odottelulla, joka on muuten äärettömän tylsää ja uuvuttavaa. Naapurimme kertoi lähtevänsä jonkin ajan kuluttua, joten valmistauduimme vaihtamaan paikkaa. Koneet käyntiin ja köydet irti. Viidentoista minuutin puuhastelun jälkeen olimme edenneet veneenmitan taaksepäin, joten päätimme lopettaa ja kiinnitimme veneen kaijaan.

Aamupäivän välillä rankkojenkin sateiden jälkeen alkoi aurinko paistaa. Siis polkupyörät esiin ja liikuntaa harrastamaan. Ajoimme Grayn kaupunkiin parin kilometrin päähän. Matkalla tuli tarkistettua, että läheltä kulkeva rautatie on myös ihmismatkustukseen tarkoitettu. Asemalla suosittelivat kuitenkin bussiyhteyttä Dijoniin, jossa vaihto TGV-junaan Pariisin suuntaan ja päinvastoin. Ennakoimme tulevaa miehistönvaihtoa, jos joudumme odottelemaan täällä kauankin. Seuraava etappi oli Grayn sulun mittaus. Jussin pituus oli 5,5 tiiltä ja Jussin jalkojen kohdalta oli seitsemän tiiltä ylöspäin ja kaksi tiiltä alaspäin. Yksi tiili oli arviolta 40 cm. Eli sulun korkeus oli tällä matematiikalla 3,60 m. Kaupunkiin tulevalla tiellä olevassa liikenneympyrässä oli jonkinlainen poliisien ratsia, joka sai koko ympyrän liikenteen ruuhkautumaan.

Pakkoturisteina

Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä hoidettavien asioiden listalla oli eilisiltana loppunut internetin saldo. Olimme puoli vuorokautta täydellisessä nettipimennossa. Etsimme kuumeisesti SFR:n kauppaa ja ajelimme edestakaisin kaikkia liikenneympyrästä lähteviä katuja. Mahtoivat poliisit ihmetellä retkikuntaamme, kun menimme useita kertoja heidän ohitseen.

Lopulta löysimme turistitoimiston, jossa oli erittäin ystävällinen ja avulias naisvirkailija. Hän neuvoi meille kaupungin ainoan matkapuhelin- ja internetkaupan. Hän myös kertoi, mistä löydämme ostoskeskuksen. Virkailija oli aamulla jutellut VNF:n edustajan kanssa, joka oli sanonut, että tulva jatkuu vielä pari päivää ja he ovat aloittaneet vedenjuoksutuksen. Yläjuoksulla tulva on jo saavuttanut lakipisteensä ja jopa paikoin laskenut. Grayn kohdalla vesi oli vielä korkealla. Tämä kova tulva on aiheuttanut sen, että useita veneilijöitä on jäänyt Grayihin jumiin. Turistitoimisto keksi järjestää kävelykierroksen seuraavana päivänä kaupungin nähtävyyksille ajankuluksi. Mekin saimme kutsun. He olivat käyneet kaupungin muut satamat jo läpi tiedottaessaan tilanteesta ja joku olisi tulossa käymään meidänkin laiturilla huomenna.

Internetkauppa löydettiin helposti ja pienten kielimuuriepäselvyyksien jälkeen saimme hankittua latauslipukkeen. Huh, yksi huoli vähemmän. Paitsi, että jälkeenpäin tajusimme aktivoinnin tapahtuvan puhelimitse ja siinä se vasta haaste olisikin. Internet-pimento jatkuisi vielä huomiseen. Turistitoimiston henkilö voi varmaan auttaa meitä.

Kokeilevaa kulinarismia

Kello oli jo tässä vaiheessa nälkä, joten lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Tutun liikenneympyrän laidalla oli paikallinen brasserie, johon päätimme mennä syömään. Paikka oli täynnä hieman iäkkäämpiä ranskalaisia herrasmiehiä pelaamassa totoa ja laukkakisoja. Lounasaika oli jo mennyt, mutta meille ystävällisesti tuntui järjestyvän ruokaa. Hyvällä ranskankielen taidollamme pääsimme yhteisymmärrykseen tarjoilijan kanssa kana-annoksesta ja tilasimme vielä valkoviiniä kyytipojaksi. Jälkiruuaksi otimme pastikset. Kana olikin tosi hyvää ja mureaa tomaattikastikkeella, salaatilla ja vihreillä pavuilla. Neljän hengen ateria maksoi yhteensä 56 euroa. Viereisessä pöydässä istuskeli ystävällinen herra ja vastapäisellä tuolilla istui hänen koiransa etutassut pöydällä. Ei sellaiseen törmää rakkaassa kotimaassamme. Tämä herrasmies oli käynyt sekä Tanskassa että Norjassa ja tiesi heti paikantaa Suomen.

Provianttia ja logistiikkaa... asennusta unohtamatta

Päivän viimeinen tehtävä oli käydä ruokakaupassa. Löysimme kulman takaa Monoprixin. Mitenkähän me osaamme shoppailla muualla kuin kantakaupassamme Carrefourissa. Monoprix Gray ei ollut kovin kummoinen kauppa (hieman Siwan oloinen paikka), mutta tarpeelliset hankinnat saatiin tehtyä. Capitanon pyörän perään viritimme sellaisen "mummojen ostoskärryn" peräkärryksi. Sillä saimme kuljetettua tosi näppärästi kaikki pellejuomat, viinit, oluet ja kananmunat. Niin ja vähän muutakin. Loput menivät reppuihin. Kotimatka taittui tosi kivasti ja helposti. Polkupyörät laitoimme polkupyöräparkkiin laiturin viereen. Osasimme tulla juuri oikeaan aikaan takaisin, koska juuri päästyämme veneeseen, alkoi sataa.

Lopun iltaa istuskelimme salongissa maistellen pastista ja parantamassa maailmaa. Mutta päivä ilman asentamista, on kuin päivä ilman happea. Asentaminen alkoikin heti kello 22.30 ottamalla jääkaappi esiin kolostaan. Sulatimme jääkaappia ja ihmettelimme, mihin sulamisvesi oikein menee pientä letkua pitkin. No pilssiinhän se menee. Takaisinasennuksen jälkeen rupesi jälleen yksi päivä olemaan unta vaille valmis.

Vesi nousee edelleen

Cumbayeran porukka on jumissa Grayssa. Tulva jatkuu, vesi nousee edelleen. Ranskan mikälie-ministeriön mukaan (http://www.vigicrues.gouv.fr/niv_spc.php?idspc=18) Grayssa ollaan tänään 23.5. klo 1900 oltu 2,91 metriä ylempänä kuin normaalisti. Myös miehistön laiturille virittämä mittauspiste on antanut samankaltaisia tuloksia.

Turisti-infossa oli käynyt VNF:n edustaja kertomassa, että he siellä juoksuttavat vettä alaspäin kaikkia mahdollisia reittejä. Arveli tilanteen helpottuvan lauantain aikana.

Tällä hetkellä alus on ilman internetiä, joten tätä kirjoittaa Antti. Huomisen aikana internetpuute saanee ratkaisunsa.

PItkän päivän matka iltaan

Verdunissa päätettiin herätä aamulla kello kuusi ja se toteutuikin sitten klo 6.15. Matkaan lähdettiin jämptisti klo 6.50 aamiaisalkupalojen jälkeen. Pääruoka-aamiainen syötiin, kun oltiin päästy liikkeelle. Ensimmäinen sulutus, Ecuelles, oli muutaman ajomailin jälkeen. Jännitys huipentui, koska se oli automaattisulku. Pääsimme vuokraveneen peesissä, joka helpotti elämää ja opiskelua tosi paljon. Kaikki sujuikin hyvin. Kanavaoppaissa kerrotaan, että suluissa on valosilmä, joka rekisteröi tulemisen sulkuun. Ei mennyt niin kuin kirjoissa, vaan sulkuun halutessa pitää pyöräyttää vaijerista roikkuvaa letkua. Ja sitä saa pyöräyttää vain kerran. Sen jälkeen alkaa vilkkua keltainen valo ja liikennevalot aktivoituvat. Kun valo vaihtuu vihreäksi, ajetaan sisään, kiinnitytään ja nostetaan sinistä sauvaa ylöspäin. Huom! Punaisesta ei saa vetää tai koko sulku jumittuu. Vain emergency käyttöön.

Sinisen sauvan tökkääminen aktivoi sulun. Ensimmäisessä sulussa seurasimme vuokravenettä ulos kanavaan, joka oli kapea ja kaunis. Matka jatkui mutkitellen Saonea pitkin. Seuraava sulku oli kymmenen kilometrin päässä ja nimeltään Seurre. Nythän me olimmekin jo vanhoja konkareita automaattisulussa. Ainoa epäselvyys siis oli, että miten sulku aukeaa. Kun selvitimme tämän vaijeriasian, homma sujui kuten edellä jo mainittiin. Hyvin meni taas ja ajoimme ulos sulusta pienessä tihkusateessa.

Ajeltuamme viitisentoista kilometriä eteenpäin tulimme St-Jean-de-Losneen, josta bongasimme tankkauslaiturin. Vene kaijaan ja puolen tunnin tankkausoperaation tuloksena 909 litraa dieseliä oli saatu tankkeihin. Tankatessamme veneemme oli huomannut kanadalainen herrasmies, joka tuli juttelemaan. Hänellä oli ollut samanlainen Grand Banks 36 yksimoottorisena 18 vuotta. Hän oli vaimonsa kanssa reissannut sillä läpi Yhdysvaltojen ja Meksikonlahden ja itärannikkoa pitkin. Matkaa kertyi noin 6000 mailia. Mukava mies, joka onnitteli hyvästä alusvalinnasta. Eihän sitä muuta voikaan, kun itselläkin on ollut sellainen.

Seuraava sulku löytyi Auxonnesta ja nythän me olimme jo vanhoja tekijöitä. Jälleen poistuimme sulusta pienessä tihkussa. Kanavasta siirryimme sitten leveälle joelle jälleen kerran. Taas ihmettelimme veden määrää joessa. Virta oli todella vuolas. Neljäs automaattisulku oli nimeltään Poncey-les-Athee. Nämä automaattisulut ja niiden jälkeen olevat kanavat oikaisevat matkaa jonkinverran, koska Saone-joki kurvailee aika paljon pidemmän kaavan kautta. Täällä huomasimme yhden uuden pallofändärin karanneen narustaan. Viettäköön se villiä ja vapaata elämää Saonella.

Heuilleyn sulussakin koimme todella pienen nousun, kuten kaikissa suluissa Saonessa tähän asti. Apremontin sulun ja kanavan päätteeksi oli maantiesilta Pont d'Apremont, joka oli koitua kohtaloksemme. Onneksi veneen ja sillan väliin jäi sentään pari senttiä muuten Cumbayerasta olisi tullut avomalli. Terveiset Yacht-pooliin.

Muutamien etäkapteeni-Antti puheluiden jälkeen saimme selville, että joen pinta on noin 2,7 metriä yli normaalin. Pikaisen pohdinnan jälkeen rupesimme etsimään kartalta yöpymispaikkaa. Se löytyi muutaman kilometrin päästä Halte de Arc-les-Grayn ponttoonista, koska Grayn kaupungissa ei ole ponttoonilaitureita ja muut laiturit ovat pari metriä veden alla tällä hetkellä. Tilaa vieraslaitureista löytyy, jos pollarit löytyvät. Pääsimme kiinnittymään mukavan saksalaispariskunnan kylkeen toiseen riviin. He kertoivat, että ensimmäisen tunnelin tienoilla on jo sulku kiinni. Voi olla, että tästä kylästä tulee meille koti pariksi päiväksi. Kello oli kiinnittyessämme noin puoli kuusi. Ajatus oli ajaa kahdeksaan asti, mutta ponttoonilaitureiden puute keskeytti matkanteon tähän. No onpahan ainakin suojainen paikka odotella ja oletettavasti myös ilmainen, koska naapureiltamme ei ainakaan vielä ole kukaan velkonut mitään (edes sähköstä). Pitkän päivän matka iltaan on tulossa päätökseensä. Rauha on saapunut laivaan.

Aamu valkeni sateisissa merkeissä. Onneksi kuitenkin vaan tihkusateisissa. Aamiaisen jälkeen ensimmäinen homma oli sitten capitanerien luona vierailu, että saadaan velat kuitattua yösijasta ja sähköstä. Samalla Jussi yritti saada selville löytyisikö täältä puotia, josta voisi ostaa toiletin pumppuun varaosia. Pienen kielimuurin jälkeen saimme selville, että lähin on ilmeisesti 12 kilometrin päässä. Hylkäsimme kaikki korjaamissuunnitelmat samantien. Tuokoon Pekka tullessaan ihan kotosuomesta. Capitanerion tavatessa helppoja suomalaisia nimiä laskunmaksua varten, kyselimme mikä mahtaa olla Saonen vedenkorkeus. Villi arvaus oli kaksi metriä yli normaalin. No ei se sitten mikään ihme ole, että puut kasvaa vedessä ja virtaus on aika kovaa.

Polttoainepumppu oli sopivasti viereisessä fingerissä, joten kurvasimme sinne täydentämään tankkia. Kortti automaattiin ja eikun tankkaamaan. Maatti ilmoitti, että maksimi määrä on 70 euroa. Ahaa, saadaan sitten kerta jos toinenkin työntää sitä korttia automaattiin, että tankki on täynnä. Ensimmäisen 46 litran jälkeen päätimme tankata jossain muualla. Moottorit siis käyntiin ja menoksi. Kello oli 10.09.

Saonella ja sen varressa asustelee ilmeisen paljon ekofändäreiden lisäksi myös erilaisia haikaroita. Niitä ja hevosia bongaillessa havaitsimme myös vastaantulevaa liikennettä lähes ruuhkaksi asti (lue: kolme alusta).

Nyt kun kaikki asentaminen on vähentynyt paikkojen vähitellen korjaantuessa, piti keksiä jotain asennettavaa. Jussi tulikin alakerrasta suihkunpää käsissään ynnä pari irronnutta osaa. Mutta eipä hätää, Reija muisti nähneensä ihan upouuden vielä paketissaan. Hätä ei siis ollut tämännäköinen, kiitos edellisen omistajan Ismail Sepulvedan.

Pian pääsimme valmistautumaan myös päivän ensimmäiseen sulkuun. Vhf:n kanava kohdalleen ja kutsumaan "Ecluse Ormes, this is pleasure boat Cumbayera requesting permission to lock in 20 minutes". Ja mies vastaa "Ecluse closed (ja pari ranskan sanaa)". Hetkellinen paniikki. Mitä me nyt tehdään? Jatkoimme kohti sulkua ja kiikaroimme tiukasti. Vihdoin helpotuksen huokaus. Vettä on niin paljon, että pato on avattu ja pääsimme ohittamaan sulun ihan normaalisti jokea pitkin. Kylläpä voikin ihmisessä tuntua sellainen tunteiden kirjo lyhyessä ajassa. Ohitimme siis sulun onnellisesti.

Lyhyen neuvonpidon jälkeen päätimme pysähtyä Chalon-sur-Saoneen, että saisimme tankattua niin veneen kuin ruokakaapitkin. Satama oli täynnä, mutta saimme hetkeksi pysähtyä vieraslaituriin. Capitanerieltä saimme kuitenkin tietää, että tankattua emme saa. Syy oli se, että vesi on niin korkealla etteivät ole saaneet polttoainetäydennystä. Reija ja Nixu kuitenkin uhmasivat vesisadetta ja juoksivat kauppakeskukseen, joka oli sopivasti tien toisella puolella. Se oli niin iso, että jouduimme kävelemään varmaan kilometrin ympäri kompleksia ennen kuin löysimme tutun ja turvallisen Carrefourin. Reput selkään ja veneelle. Saman tien köydet irti ja matka jatkui. Ja koska edelleenkin kaikki asennukset on tehty, löysimme pari kohdetta eli tuulilasinpyyhkijät. Asennustyöt siis jatkuivat.

Yöpaikka valikoitui kilometritolpan perusteella. Pistimme vilkun oikealle ja ajoimme Doubs-joelle ja kiinnitimme veneen Verdun-sur-le-Doubsin laituriin. Saavuttuamme satamaan sytytimme Ammaan antaman kynttilän ja kiitimme turvallisesta matkasta. Verdun tunnetaan monien veristen taisteluiden näyttämönä keskiajalla. Kylä on tosi pittoreski ja kaunis. Luimme opaskirjasta, että paikallinen ruokaerikoisuus on "pochouse" eli jonkinlainen kalapata. Kalalaatu riippuu päivän kalansaaliista. Juteltuamme saksalaisten naapureiden kanssa, päätimme lähteä kylälle testaamaan kalapataa siihen ainoaan avoinna olevaan ravintolaan. Se sattui olemaan kadun toisella puolella oleva hotel Des Trois Maures. Pochouse tosiaan oli hyvää ja siinä oli runsaasti valkosipulia. Illallisen jälkeen kävimme tekemässä vielä pienen kävelyretken kylään. Nätti on vähän hämärämmässäkin. Meinattiin saada laivakissa, mutta ilmeisesti tajusi, että joutuu vielä muuttamaan Suomeen, joten jäi sitten kuitenkin Verduniin. Jälleen hieno venepäivä takana. Mitähän kivaa huominen tuo tullessaan.

Jäähyväisiä ja jälleentapaamisia

Lyonissa tapahtui ensimmäinen miehistön vaihto. Nixu ja Reikku tulivat 19.5. ja Anne ja Jari muuttivat kiinteällä alustalla olevaan hyttiin - 100 e/2 yötä. Kuitenkin muuton jälkeen lähtevän, saapuvan ja vakimiehistön kesken vietettiin lämminhenkisiä läksiäis- ja tervetuliaiskekkereitä. Todettiin, että Cumbayeraan mahtuu mukavasti 8 hengen porukka, sopu sijaa antaa.

Ekofändäri eli ekolepuuttaja

Ullan iloksi ja muiden hyödyksi tapahtui innovaatio - joella on paljon ekofändäreita, nimittäin muhkeita kyhmyjoutsenia, jotka voi houkutella pullan palalla veneen viereen ja surrata kaulasta kiinni kaidetolppaan jalat ulospäin. Saapuessa laituriin joutsenilla alkaa työhuki ja ne työntävät räpylöillään alusta irti laiturista.

Lisäksi todettiin, että niitä voidaan käyttää rikkoutuneen keulapotkurin tilalla, koska voima räpylöissä on melkoinen. Aikansa fändäreina pyörittyään niistä voisi saada vielä murean paistin. No, tämä jäi kuitenkin toteuttamatta. Asia jäi tosin hautumaan, koska Ulla kertoi vaihtoehdon, joka saattaisi miellyttää suomalaisia veneilijöitä ja saariston asukkaita eli merimetsofändärin. 

Ah, armas aurinko

Maanantaina 20.5. heräsimme auringonpaisteeseen. Mieli oli kuitenkin haikea, koska superkippari Antti vaimonsa Mannun kanssa pakkasivat varusteensa. Saimme vieraita, Anne ja Jari saapuivat vielä alukseen. 

Tunnelma oli sekä haikea että iloinen. Lähdön hetki koitti, Antti kantoi kassit laiturille ja antoi loput ohjeistukset miehistölle. Antti ja Jari irrottivat köydet - Jaria jouduttiin kuitenkin kehottamaan, oli ilmeisesti sitä mieltä, ettei tämä väliaikainen koti mihinkään lähde.  Lopulta Jari kuitenkin antoi köyden ja niin alkoi uuden miehistön seikkailu. Edellinen miehistö oli reippaillut ja oli rannalla vilkuttamassa juuri, kun saavuimme ensimmäiselle sillalle.

Luulimme jättävämme Lyonin, mutta...sillalla oli yksisuuntaisen liikenteen vuoksi punainen valo ja puhelimella soitettaessa numerosta vastasi ranskankielinen automaattivastaaja. Palasimme siis takaisin Lyonin satamaan, jossa satamakapteenin suosiollisella avustuksella selvisi, että vhf 18 kuuntelee, otimme yhteyden ja ystävällinen ääni sanoi: "I have a customer". Uudella yrityksellä meidät toivotettiin tervetulleeksi Saone-joelle. Ja niin matka kauniin Lyonin kaupungin läpi jatkui aurinkoisena. Sillalle tultaessa saimme vielä kerran vilkutukset Annelta ja Jarilta, jotka sattuivat huomaamaan aluksemme.

Agraaria, rantautumispaikkoja ja gourmeta

Saonen maisemat poikkesivat melkoisesti Rhonesta. Joki oli siistimpi, vehreyttä ja rantautumispaikkoja oli kylien kohdalla ja näimme myös pieniä veneitä sekä laiturissa että rannalle vedettynä. Näimme jopa huitolaivan eli kanootin. Eräässä saamassamme kommentissa kerrottiin Saonen ominaistuoksusta ja sen mekin saimme kokea, mutta viileä sää piti tuoksut kurissa. Huomasimmepa myös Brasserie Paul Bocusen, jonka ohi ajettiin syömättä - miehistön varusteisiin ei näet kuulunut asianmukaisia vaatteita. Antin Jussille ystävällisesti lahjoittamat verkkaritkaan eivät enää sovellu aluksen ulkopuoliseen käyttöön. 

Uuden miehistön ensimmäinen sulutus

Valmistautukaa sulutukseen, ilmoitti kippari. Huh, mitenköhän siitä selvitään uuden ja vähälukuisemman miehistön kera, aiemmin meitä oli 6 ja nyt 4. Saavuimme sulkuun ja nousua oli n. 60 cm, joten ei todellakaan ollut ongelmia. Lisäksi meillä on toimiva keulapotkuri eikä mikään ekokeulis. Matka jatkui hyvällä mielellä kipparin kiitoksin.

Toiseen sulutukseen valmistauduimme huolella ja olihan tiimillämme jo vankka kokemus. Tällä kertaa nousua kertyi kokonaista 15 cm ja me hoidimme kaiken tyylikkäästi. Ja taas kippari kiitti. Vähäinen nousu aiheutti kuitenkin pohdintoja Saone-joen pinnan korkeudesta, koska kartan mukaan sulun korkeus piti olla 3,2 m.

Tarkkailijat kynttiläillallisella

Illalla saavuimme Maconìn satamaan, jonka satamakapteeni oli jo päättänyt työvuoronsa - ei siis saatu koodeja. Eipä tuo haitannut, valmistimme kala-aterian ja mietimme päivän tapahtumia. Annelta tuli viesti, että meitä tarkkaillaan ja mainitsi, että he olivat kynttiläillallisella Lyonissa, meillä ei ollut niitä kynttilöitä.

Rhône on jälleen suljettu...

Havaitsimme juuri, että Rhône-joki on jälleen suljettu (www.inforhone.fr). Virtaukset alajuoksulla jopa 6700 m3/s. Vaan ei haittaa, olemme jo Lyonissa ja Saone-joella! Pohdittiin, että mikäli olisi jouduttu jäämään tuonne jonnekin odottamaan tulvan päättymistä, olisi voitu yrittää saada lupa jäädä odottelemaan sululla olevaan huvivenelaituriin. Se kelluu ja virtaukset ovat melko vähäiset.

Nyt on hyvä mieli, osuttiin oikeaan tulvaikkunaan. Rhône aukesi kahta päivää ennen kun lähdimme ja sulkeutui päivän meidän jälkeen.

Rhonelta Saonelle

Viviers-Valence

Satamassa oli aamulla yhtä paljon mutaa kuin illallakin. Joutsenia oli myös. Yön aikana viereen oli saapunut jokiristeilijä. Tarkemmin katsottuna niitä olikin kaksi. Lähtö oli yllättävän aikaisin ja päivän ensimmäisessä sulusssa (Chateauneuf) olitiin jo klo 9.30! Logis-Neufin sulku olikin sitten iltapäivällä paha paikka. Menetettiin keulapotkuri, tosin se huomattiin vasta Beauchastelin sululla  iltapäivällä. Mutta ei hätää, tilasimme Suomesta autosähköasentajan, jonka Finnair on luvannut toimittaa Lyoniin, kera assistentin/tulkin. Päivän kolmannen sulun jälkeen mietittiin, kuinka pitkälle ehditään ennen pimeän tuloa. Todettiin, että ei ehditä, joten jäätiin ihmettelemään Valencea. Tuhat merimailia onkin jo tullut täyteen. Mukava, kohtuullisen uusi satama, osoittautui hyväksi valinnaksi, paitsi että satamaravintolaan ei päästy. Kunnon pippalot olisi ollut, mutta ei oltu riittävän ajoissa perillä eli ei saatu kutsua partyihin. No, ehdittiin käydä kaupassa, loppumatkaa ajatellen varsin hyvä ratkaisu. Satamassa taisi muuten olla meidän lisäksi neljä tai viisi Grand Banksiä.

Valence - les Roches-de-Condrieu

Antti päätti tänään mennä uimaan. Heti aamulla aikaisin. Mannu kävi kävelyllä ei niin aikaisin Valencen Natural Parkissa. Paluumatkalla vastaan tuli vanha ranskalainen herrasmies, talutushihnan päässä laama. Mannu oli hieman hämmentynyt tilanteesta eikä ymmärtänyt tervehtiä takaisin. No kuva saatiin paatilta käsin, kiitos kameran hyvän zoomin! Ja sitten liikkeelle. Ilman keulapotkuria. Ekaan sulkuun (Bourg-Les-Valence) päästiin suhteellisen  lyhyellä odotuksella. Luontoretki jatkukoon, sulkua alaspäin tuli laivan lisäksi myös joutsen. Matkan varrella oli useampi viinitila, linnoja, siltoja, lentopallo, tehtaita ja pikkukyliä. Aurinko paistoi ja kohti seuraavaa sulkua, nimeltään Gervans. Ranskankielentaidot olivat kunnossa, mutta usko ei. Arveltiin, että odotusta on muutama minuutti, kun sulusta ajelehti alaspäin suomalainen alus Rigel. Totuus oli kuitenkin, että saimme odottaa sulkuun pääsyä noin 1,5h (tähän asti pisin odotus). Ja kuinka ollakkaan, sulutuksen aikana alkoi kunnon vesisade. Kastuttiin.. osa pyykeistä myös.. Onneksi laivan lämmitys toimi, sisällä ei tullut kylmä. Tänäänkin ehdittiin kolmanteen sulkuun (Sablons), jossa kaikilla oli varmuuden vuoksi sadevarustus päällä. Illalla ei enää satanut ja pääsimme kylään nimeltä les Roches de Condrieur. Hiljaista oli, vain yksi pieni pizzeria aukia. Saatin pizzat ja sitten nukkumaan. Täällä oli meidän lisäksi 3 GB:tä, Antti ja Jussi taas aivan innoissaan.

les Roches-de-Condrieu - Lyon

Tuoretta patonkia aamupalaksi, nam nam nam! Mannu ja Antti lähtivät kaupunkiin aamulla. Ensimmäinen leipomo oli kiinni, mutta hieman kauempana oli onneksi toinen. Navigointi suoritettiin puhelimen avustuksella. Jussi heräili, kun Antti laittoi koneet käyntiin. Anne laittoi aamupalan, kun muu miehistö oli kansitöissä. Tänään oli luvassa vain kaksi sulkua, Vaurings ja Pierre-Bebnite. Kaiken kaikkiaan ollaan noustu huimat 100 metriä, merimaileja on tullut hieman enemmän. Rhonenelta siirryttiin sitten Saonelle, josta löytyi mukava vierasvenesatama. Pääsimme siis onnelisesti Lyoniin. Täällä ollaan nyt sitten muutama päivä, kaikenlaista huoltohommaa luvassa. Autosähköasentaja saapui Lyoniin ja heti pyhäpäivän kunniaksi korjasi keulapotkurin. Öljyt ehdittiin vaihtaa jo lauantaina. Sataman vieressä on melkoinen kauppakeskus, joten kun miehet häviävät konehuoneeseen, naiset pääsevät helposti shoppailemaan. Turistikohteita ei ole vielä kierretty, mutta turisteja kyllä pyörii satamassa riittämiin. Kävipä Cumbayeran nokassa morsian, josta muu polttariväki haluasi ottaa Titanic kuvan :D

Miehistö yrittää parhaansa mukaan muistaa joskus päivittää kuulumisia. Pysykää kuulolla!

Cumbayera selvisi Välimeren viimeisestä kutsusta.

Palataan ajassa hieman taaksepäin. Canet-en-Roussillon tarjosi nähtävää myös toiseksi päiväksi. Suoritettiin huoltotöitä ja siirrettiin illaksi suunniteltu lähtö seuraavaan aamuun. Lopulta starttasimme aamuhämärässä lähes tyynessä. Ajelimme pikkuhiljaa rantoja tarkasti noudattaen kohti pohjoista ja lopulta kohti itää.

Aamupäivällä luoteistuuli alkoi heräillä ja me ajelimme yhä lähempänä rantaa. Matkalla tutkittiin varasatamavaihtoehtoja ja seurattiin silmä kovana säähavaintoja. Kun vihdoin pääsimme ajelemaan myötäaallokossa, päätimme jatkaa matkaa aina Port-Saint-Louis-du-Rhôneen saakka.

Merenkäynti jatkoi yltymistään ja mainingin päälle syntyi pieni ristikkäissuuntainen aallokko, joka ei ainakaan helpottanut ruorinpitoa. Välimeri antoi viimeisen kutsunsa Cumbayeralle (ex Sedrulille), jotta hän ei koskaan unohtaisi mistä on tullut. Suolainen Välimeren vesi kasteli aluksen ja miehistön ulkoa ja sisältä. Lopulta Golfo de Fosilla taisteltiin voimakasta Mistralia vastaan ja selvittiin viimein ensimmäisen sulun vieressä olevaan marinaan.


Marinaan saavuttaessa saimme huomata, että Rhône-joen alajuoksulla veneily on tulvan vuoksi suljettu ylävirtaan kulkevilta, joten jäimme odottelemaan vaihtomiehistöä ja suorittamaan pieniä huoltotöitä.

Sulut sujuivat sujuvasti suitsait

Proomun perässä pääsimme porteista pikaisesti. Pyysimme porttivahdilta portinavausta. "Zwanzig minuten";  sitten sisään suoraan.

Hurryuppia

Toisen hoidon haun hurryuppi: "Speed up", sanoi monsieur sulkumestari. Proomun perässä pystyimme pinnistämään ja jatkoimme joustavasti journeytä jahvat jaakossa.

Poikkeama pakotti päättämään peräkkäinpurjehduksemme, yksin yritimme yhyttää yösijan.

Bellone

Another lock: Antti anoi: "Pleasure boat Cumbayera is requesting logging." Mad moiselle mainitsi: mmmmm, ok, mmm. Toistamiseen tunkeuduimme tilaan tavoitteena toinen taso taivaan tuntumasssa, 23 m taannoisesta tasosta. Ainoina anastimme autuuden ajautua upstairs.

Viviers

Sataa saakelisti, soitimme saadaksemme suihkukoodin salasanan, saimme sekavan ja surkean.  Saavuimme satamaan, elektrisiteetti ei ennättänyt.

Reija ratkaisi riipivän ropleeman  riittämättömästä ripustuksesta rantaan, rensselit eivät riittäneet ratkaisemaan ratekista ropleemaa. Sähkön saavuttamattomuus siirsi shipin sijaintia southiin sivukiinnitykseen. Siten saatiin sähkö sisälle.

Satama savisena säihkyi silmään sekavan suhjuisena sievälle Sedrul-exälle. Tulva töhrinyt tantereen. Siivottoman savisensotkuinen satamapaikka sai suihkutusta seurauksena savea suihkuttajien säärissä. Silti sotilaslapio sai synninpäästön savista siltaa siivottaessa sekä spuulattaessa.

Sähkö saapui sähköpistokkeseen, sulake sähähti,
siirrettiin seuraavaan, saatiin sähkö
syttymään.

Suihkutimme ...
sisätiloissa.

XXX

ZZZZz

Huoltohommia ja joelle

Maanantai

Aamu valkeni kauniina ilman ihmeempiä aikatauluja. Polttoainetta oli luvassa iltapäivällä, oli siis hyvin aikaa tutustua viehättäväään ranskalaiskylään. Anne ja Reija lähtivät kaupunkikierrokselle kävellen. Jussi, Jari, Antti & Mannu fillareilla. No, nähtävää ei juuri ollut, paitsi suuren suuri supermarket aivan sataman vierestä. Sieltä tuotiinkin sitten ruokaa ja juomaa monta kierrosta päivän mittaan. Tarttuipa matkaan mukaan 10 litran punaviinitönikkä.

Päivän toinen projekti oli maston kaato. Valmisteluja tehtiin jo päivällä, mutta ainahan löytyy kaikenlaista tärkeämpää puuhaa. Sulkeiset jatkuivat siis aikanaan. Masto saatiin turvallisesti alas, mutta.. Maston kiinnitykset eivät ole ehkä olleet parasta mahdollista laatua, sillä kannessa oleva kiinnitys irtosi siirtopuuhissa. Hetken aikaa ihmeteltiin, että mitäs nyt. Lopputulos on kuitenkin oikein manio, masto makoilee nyt yläkannella.

Tiistai

Jokiseikkailu alkakoon. Tähdättiin heti aamun ensimmäiseen sulutukseen ja onnistuttiinkin! Muutama muukin vene tuli samaan aikaan, joten saatiin ottaa muilta mallia, mitä pitää tehdä. Sulkuun sisään, köydet kiinni, hetki odottelua, köydet irti ja sulusta ulos. Mutta olihan se silti jännää :) Samassa sulutuksessa olleet purkkarit (mastonkuljetusalukset) jäivät jo heti alkumetreillä taakse, mutta hieman isompi Grand Banks 47 Europe "La Grande Bleue" lähti vauhdilla ja hävisi pian näkyvistä. Päivä kului aurinkokannella maisemia ja joen virtausta ihmetellessä. Välillä vastaan tuli jokunen alus, toisinaan väisteltiin uppotukkeja. Pyydystettiin matkanvarrella myös yksi fenderi!

Arlesiin päästiin iltapäivällä. Hienon näköinen kylä, mutta tällä kertaa ajettiin vain ohi. Parin tunnin ajon päässä oli seuraava sulku, Beucaire. Huviveneet pääsevät sulkuihin vähintään kolmen veneen ryhmissä. Odottelemassa oli jo ennestään tuttu La Grande Bleau sekä toinen huvipursi, joten pääsimme noin vartin odottelun jälkeen päivän toiseen sulkuun. Tämä olikin edellistä isompi, nousua noin 10 metriä. Kuuden hengen miehistöllä nousu sujui helposti ja ehdittiin ottaa valokuviakin. Metsikkö vaihtui kanavan jälkeen enemmän ja enemmän asutumman näköiseksi ja lopulta saavuimmekin Avignoniin. Paleis de Papes oli hienon näköinen niin joelta kuin lähietäisyydeltä. Ja kappas La Grande Bleue miehistöineen oli taas täällä meitä odottamassa. Nyt ehdittiin jo hieman vaihtaa kuulumisia, olivat kuulemma odottaneet Beucaire sulussa kolme tuntia. Meillä kävi siis melkoinen tuuri!

Keskiviikko

Antti päätti olla aamulla reipas ja lähteä hakemaan tuoretta patonkia. Totesi kuitenkin lopulta, että eiköhän eilen hankitut leivät riitä. Huoltohommia tuntuu riittävän, joten osa porukasta lähti vielä kaupungille hakemaan lisää provianttia toisten siirtyessä konehuoneeseen.. Lähtö oli kuin olikin aamupäivän puolella ja seuraavaan sulkuun päästiin odottelematta proomun perässä. Nyt koitetaan pysyä sen peesissä mahdollisimman pitkään, niin ei tarvitsisi odotella.

InfoRhône

Ranskalaiset valvovat kulkuamme ja rekisteröivät sulutukset. Voitte etsiä tietoa osoitteesta http://www.inforhone.fr/inforhone/en/commun/index.aspx yläreunassa on linkki Navigation, aukeaa uusi ikkuna, joka täytyy hyväksyä ja sen jälkeen ikkunan keskivaiheilla lukee "Traffic at locks" siitä klikaten aukeaa alemmas lista veneistä. Cumbayera ei löydy kuitenkaan ensimmäisen c:n kohdalta, vaan pienellä kirjoitettuna listan loppupuolella c:n kohdalla.

Port Saint Louis du Rhone

Matka jatkui taas lauantain aikana ja illalla saavuttiin Port Saint Luis du Rhoneen. Sunnuntaina oli alunperin tarkoitus lähteä joelle, mutta sulku oli kiinni ja pakollinen pysähdys. Pieni vapaapäivä ihmetellessä kiinni olevia kauppoja ja sulun aukioloaikoja.

Lisämiehitystä saapui iltapäivällä Pariisin ja Nizzan kautta. Treffit oli Marseillen lentokentällä, josta taksilla porukalla paatille. (Alkuperäisväestö odotti siis satamassa) Matka sujui molemmista suunnista lähes mutkitta, ehtipä Mannu nauttia myös Rivieran rantsusta. Mutta takaisin paatille; aluksen esittelyn jälkeen Reija pesi pyykkiä ja Antti tiskasi. Saatiin ruokaa, juomaa ja niin edelleen. Antti sanoi jo tunti sitten menevänsä suihkuun, mutta matkan varrella on ollut mm. lipunlaskua, pussilakanoiden asennusta sekä useita muita tärkeitä tehtäviä. Jussi suunnittelee baariin lähtöä, mutta vaihtoehtoja ei taida olla montaa, jos laisinkaan :)

Barcelona ja seuraavaksi Canet-en-Roussillon

Barcelonassa käytiin myös La Ramblalla ja etsittiin Gaudin suunnittelemaa mökkiä, ei löydetty. Ei myöskään tutustuttu Ramblan yöhön. Kuitenkin illalla oltiin Ramblalla ja juotiin Sangriaa melkoiset saavit yht. 32 e (n. 12 e/litra). Kauppareissun jälkeen kaikilla alkoi olla kova vessahätä. Jussilla oli akuutein tilanne - oli pakko käydä puskapissalle talon nurkalle. Kuinkas ollakkaan paikallinen poliisipartio saapui paikalle ja heristi sormeaan. Jussi nöyränä pyysi anteeksi ja jatkoi touhujaan - poliisit katsoivat parhaaksi poistua.

Laiturissa tutustuttiin naapuriveneen pariskuntaan, joka viikkoa aiemmin oli ostanut purjeveneen ja olivat nyt matkalla kohti Gibraltaria. Mies ei ollut ennen purjehtinut, nainen oli purjehtinut jonkin verran. Vaihdettiin tuoreiden Välimeren vainukoirien kokemuksia ja vinkkejä tulevaa varten. Aamun sarastaessa molemmat olivat lähtöpuuhissa toivottaen suotuisia tuulia ja turvallista matkaa.

Kohti seuraavaa pysäkkiä

Fusion-ukko pääsi töihin.

Barcelona jäi taakse ja, Välimeren ollessa tyyni, hiljalleen kuljimme kohti pohjoista. Delfiinien hyppiessä ympärillämme, päätimme pitää uimatauon - emme "kalastaneet". Illaksi oli luvattu kovaa tuulta, joten pidimme jatkuvasti silmällä sääasemien havaintoja ja seurasimme missä olisi seuraava suojasatama. Jatkoimme matkaa aina kahdeksaan asti ja lopulta päädyimme Canet-el-Roussillonin satamaan juuri ennen tuulen yltymistä. Yön aikana satamaan oli tullut ainakin 6 purjevenettä, erilaisin vaurioin.

Olimme saapuneet Ranskan mantereelle ja kuten Mannukin kertoi, internetyhteydet jäivät Espanjaan. Nyt kuitenkin olemme jälleen yhteyksien päässä.

Tuulipäivä

Eilen torstaina illalla tuuli jatkoi yltymistään, luvattu oli jopa 8 boforin tuulia eteläisen Gulf of Lionin alueella. Lisäsimme vähän kiinnitysköysiä ja päätimme nukkua aamulla pitkään. Satamakapteeni tulisi töihin vasta kello kahdeksan, joten eipä hätää. Suunnittelimme siirtyvämme iltapäivällä muutaman tunnin kohti pohjoista. Herättyämme kävimme maksamassa satamapaikan ja suoritimme provianttihankintoja. Tuulen jatkaessa puhkumistaan, palasimme satamakapteenin toimistoon ja maksoimme seuraavan yön.

Saatuamme vinkin paikallisesta venetarvikemyymälästä kävimme vilkuilemassa 52-jalkaista Motoryacht-runkoista Grand Banksia, joka oli jopa puurunkoinen ja hienossa kunnossa. Samaisen kaupan väki kertoi, että mainittu Banksi on lähdössä Cote d'Azuriin GB-kokoontumisajoihin kesäkuussa ja aikovansa jatkaa sieltä matkaa aina Italiaan asti.

Mainittu venetarvikemyymälä itsessään oli mitä ystävällisin ja palvelualttein. Kävimme siellä päivän aikana parikin kertaa ja saimme sammuneisiin saalinkivaloihin uudet polttimot, jotka kaupan isäntä irroitti myynnissä olevista erimallisista saalikinvaloista. Varmaan ymmärsivät, että hehkulamppujen aika on ohi ja niistä pitää päästä eroon. 

Kun pojat vaan shoppailivat, päätti Reija lähteä uimaan viereiselle uimarannalle. Pojat shoppailivat Carrefourissa, apteekissa ja venetarvikekaupassa - tuliaisina kaikenkokoisia paketteja ja paljon asennusta.

Tuulta pitelee

Ollaan täällä samaisessa paikassa edelleen. Tuulta pidellään ja odotellaan sopivaa lähtöhetkeä.

Yhteydet jälleen kunnossa

Nyt ruokailu ja sen jälkeen saalinkivalojen kunnostusta. Illemmalla varmaan jotain tarinoita menneistä päivistä.

Kiitos Mannulle edellisestä päivityksestä.

Rumbalotten porukalle suuret kiitokset Ranskan mobiili-internetneuvoista - saatiin mokkulaan netti nopeasti, kun heti tiedettiin mistä etsiä.

Ranskan maalle ja merille

Cumbayera miehistöineen on saapunut Ranskaan. Espanjan aurinko ja samalla nettiyhteys ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Reija ei ehtinyt opetella talven aikana kuin espanjaa, mutta kaikesta huolimatta yösija on löytynyt osoitteesta Canet-en-Roussillon. Aluksella kaikki hyvin! Tavoitteena on löytää paikallisten tarjoama internetyhteys, jotta saadaan live-raportointi kuntoon.

Raportoi Mannu kotisohvalta, ehkä sunnuntaina veneeltä :)

Suoraan Barcelonaan vai välipysähdys

Las Fuentesin illassa pohdittiin tulevia vaihtoehtoja. Barcelonaan joko suoraan tai yhden pysähdyksen taktiikalla. Laskettiin aikataulua ja päädyttin jälkimmäiseen. Pidempi reissu kohteena Segur de Calafell ja seuraavana päivänä muutaman tunnin pyrähdys Barcelonaan.

Calafell

Calafellin satama sijaitsi erikoisen muotoisen aallonmurtajayhdistelmän takana, ei varmasti aallokko tule sisään, mutta olipas mielenkiintoista osua oikeaan kohtaan. Rannalla oli jo joku marinero huitomassa suuntaa ja sinne mentiin. Laiturin ensimmäinen paikka, siis rannasta laskien, kylkikiinnitys ja sivutuuli. Oli kyllä kokemus. Osuttiin suurinpiirtein oikeaan kohtaan, eikä kolhittu.

Satamakonttorissa maksettiin 14 euroa ja oltiin tyytyväisiä. Meille tarjottiin myös pantillista kulkukorttia, mutta sitä ei olisi voinut palauttaa aamulla, joten päätimme säästää 10 euroa ja olla ilman. Marinero lupasi jättää wc/suihkutilojen oven auki, jotta pääsemme käyttämään niitä. Rantaruokailu kutsu oli kuitenki vastustamaton ja suurin toivein jalkauduimme kohti r
antabulevardia. Ongelmana oli matkalle ilmestyvä kalteriaita, johon meillä ei ollut kulkukorttia, ulospäin pääsi, mutta sisälle ei. Lyhyen tilannearvion jälkeen todettiin aidan olevan riittävän matala yli kiivettäväksi ja jatkettiin matkaa.

Bulevardin ravintoloista suurin osa oli jo sulkeutunut, löysimme onneksemme pizzerian, jostai sai neljän juuston pizzaa, kannataa maistaa, jos joskus kulkee Välimeren rannoilla. Takaisin tullessa satama-alueen vahti kulki juuri ylitysreitillämme. Reija piti vahtia, Jussi tunkkasi Antin ylös, ovi auki ja huomaamatta sisään. Kaikki hyvin.

Destination Barcelona

Aamulla herätys seitsemältä, konehuonekierros ja raudat laulamaan. Muutaman tunnin matkustus lähes peilityynessä johdatti meidät Barcelonaan. Suomesta Mannulta saatiin meiliä, että Formula 1 -sirkus on päättänyt myös tulla Barcelonaan (formulamatkailu jatkuu), epäiltiin ettei laituripaikkaa välttämättä löydy niin helposti. Reija otti puhelun Marina Port Vell -nimiseen satamaan ja meidät toivotettiin tervetulleiksi, paikka D44. Täällä lillitään "yes but no but"-köysiradan siimeksessä, fingerissä kiinni. D-laituri on ylivoimaisesti sataman paras - lähimpänä kaupunkia ja esteetön näkymä kaupunkiin.

Tämä paikka on jonkinlainen superyacht-marina, tunnemme itsemme hieman pieniksi, meitä on katseltu sillä silmällä, että sopisimmeko jonkun superjahdin apuveneeksi. Korkeus on todennäköisesti rajoittava tekijä, ettei kutsuja ole vielä tullut. Illan pimeässä ajattelimme virittää laservaa'an ja ilmoittaa tarkan korkeutemme katselijoille, voi olla että tullaan kotiin ilman venettä - toivottavasti ei.

Torqeedon huolto

Kumiveneen Torqeedo-sähköperämoottori ilmoitteli heti ensimmäisellä merikoeajolla jostain virheestä. Olimme yhteydessä moottorin meille myyneeseen IMA Industries -yhtiöön. Ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen asiantuntija Mikelin suhtautuminen oli ihailtavan joustavaa ja asiantuntevaa. Hän halusi tarkistaa moottorin kaiken varalta ja sovimme olevamme yhteydessä, mikäli pysähdymme Barcelonaan.

Moottori saatiin tarkastettua pienen taksimatkailun jälkeen, kaikki hyvin, taisi olla käyttäjillä hätäiset otteet. Mikäli ongelmia vielä ilmenee, sovimme olevamme jälleen yhteydessä.

Huomenna suunnataan jälleen kohti pohjoista. Suomeen päästäkseen on paikallisten mukaan mentävä etelään ja pohjoiseen lähtö herättää melkoista ihmetystä: "Voiko kanavia pitkin navigoida?", "Uskomatonta", "Eihän se ole mahdollista". Kerrottuamme kanavamahdollisuuksista, saamme aina lämpimät hyvän matkan toivotukset ja paljon onnea mukaamme.

Valencia - Las Fuentes

Valencian aamussa heräsimme kello 6.30 ja tarkoitus oli lähteä melkolailla samantien reissuun. Konehuonekierros kuitenki muutti suunnitelmia - vaihteistoöljyä olisi syytä hankkia. Ajettiin fillareilla formulabaanaa kaupunkiin ja oltiin iloisia, että ne aikoinaan hankittiin, vaikka tilaa vievätkin - siis polkupyörät. Lopulta öljyä löytyi pienestä rengasliikkeestä (formulavarikko?), jossa pestiin myös autoja. Taksin pesu maksoi 2,70, muut henkilöautot pari kymppiä. Ei pesty kulkuneuvoja, mutta ostettiin kaupan automaattilaatikkoöljyvarasto tyhjäksi - kokonaiset kaksi litraa.

Lähdettiin lopulta reissaamaan noin klo 11. Matka sujui mukavasti. Kello 15.09 (GMT +2) ylitimme nollameridiaanin viimeisen kerran tälle reissulle, aiemmilla kerroilla kamera on aina ollut väärässä paikassa, mutta vihdoin saatiin kuva. Lopulta hernerokkasumu meinasi yllättää ja kuten tarkimmat ovat havainneet, ryhdyimme jälleen "kalastamaan". Koukku pohjaan ja odottelemaan, että sumu hälvenee. Odotellessa miehistöllä kannen kuurausta.

Kun näytti siltä, että keli selkeää, jatkoimme matkaa. Lopputuloksena olimme sumussa ja päätimme hankkiutua seuraavaan edessäpäin olevaan satamaan ja täydentää provianttia.

Tuolla se satama jossain on.

Satamaksi valikoitui selkein perustein Sociedad Náutica Las Fuentes, pieni idyllinen marina, jossa siistit wc- ja suihkutilat. Las Fuentesiin saavuimme 20.20 ja ripeän sisäänkirjautumisen jälkeen välitön pyöräretki läheiseen supermercadoon. Täytettiin ostoskori ja Jussi löysi housut, mutta rahaa ei ollut. Pikareissu paatille lompakkoa noutamaan - Carrefour twenty20 ei kulje kovempaa. Proviantin lisäksi Jussi sai uudet housut, koska entisten sepalus ratkesi...?!? Supermercadosta lähdettäessä Jussin pyörän avain oli kateissa ja sitä etsittiin, löytyi uusien housujen taskusta - muovikassista.

Fuengirolasta Almerimariin ja Valenciaan

Tiedonjanoisimpien halujen täyttämiseksi Marinetraffic.com lienee palvellut hyvin huolimatta pienistä katkoista. Ainakin kaikenlaiset immelmannit on huomattu välittömästi. Kaikkein neutraalein kysymys tuli entiseltä omistajalta herra Sepulvedalta: Onko teillä ongelma vai oletteko kalastamassa?

Fuengirola

Reija hoiti työasioita ja kiittää kaikkia myötävaikuttajia. Jussi ja Antti tutkivat akkuja ja yrittivät saada uusia, mutta vetivät lyhyemmän korren - yritetään pärjätä nykyisillä. Carrefourista hankittu huippulaadukas taittorunkoinen polkupyörä piti käydä vaihtamassa Torremolinoksessa, jossa suoritettiin myös muonatäydennystä.

Antti oli hiukan voipunut, koska vatsaongelma jatkui. Reija sai ohjeet paikalliselta lääkäriltä ja eikun apteekkiin, josta saatiin samannimistä lääkettä, jota ei sen kummemmin apteekissa tsekattu. Saavuimme tyytyväisinä veneelle ja otimme paperipussista lääkkeen, johon Antti totetsi: No mama! Lääke oli oikean niminen, mutta rektaali. Ei auttanut muu kuin Reija ja Jussi suuntasivat takaisin apteekkin ja saivat hilpeän vastaanoton kertoessaan tarkoittaneensa suun kautta nieltävää Casen-nimistä lääkettä. Casen fibra osoittutui hyväksi ja sitä kannattaa varata matka-apteekkiin.

Suuntana Almerimar

Seuraavana aamuna lähdettiin kruisailemaan kohti Almerimaria ja Reija päätti solidaarisena äitinä nukkua koko matkan, koska vatta oli ketterällä. Muuten matka sujui murheitta ja illalla kello 18.55 saavuttiin satamaan ja tankattiin, jonka jälkeen marinero opasti meidät laituriin suomalaisen Epeli-nimisen purjepaatin viereen. Päätettiin, että matka jatkuu aamuvarhaisella, mutta Jussin herättyä kello 5.30 hän totesi, että ulkona on vielä pimeää, ei voi lähteä, yritetään uudestaan puolen tunnin päästä. Kuinka ollakaan puolituntinen venähti siihen, kunnes Antti herätti muut ja lähdettiin liikkeelle.

Seuraavaksi Cartagena?

Matka tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa, kun autopilotti ilmoitti, että kurssinpito on mahdotonta, koska ruori ei käänny. Kahvat ylös ja ongelmaa etsimään -  onneksi aamu oli tyyni. Selvisi, että ohjausvaijeri oli hypännyt pois rissalta. Antti konehuoneessa ja Jussi flybridgellä ja välillä toisinpäin. Osia irrotettiin ja taas kiinnitettiin, kunnes oivallettiin kuinka asia korjataan. Aiemmin laitetut mukamas parantavat asiat otettiin pois ja todettiin, ettei vanhan rouvan tekniikkaa pidä mennä muuttamaan. Sen jälkeen ohjaus on toiminut moitteettomasti.

Aikataulun pettäminen tässä vaiheessa ja alkuperäisen lähdön viivästyminen sääolosuhteiden vuoksi aiheutti sen, että Antti ehdotti yön yli ajoa. Pohdittiin ja todettiin, että näin tehdään. Yöllä ajaminen on helpompaa kuin päivällä, koska silloin meressä ei näy yhtään verkon merkkiä. Sen sijaan nähtiin kuunsirppi ja upea auringonnousu, paitsi Jussi, joka nukkui vahtinsa jälkeen.

Teenage Mutant Ninja Sun

Päädyimme Valenciaan

Sunnuntai, joka on espanjalaisten äitienpäivä, oli lämmin ja meri oli rauhaisa lukuunottamatta tuntia ennen Capo de La Nao'a. Matka jatkui ja ensin oli tarkoitus jäädä Deniaan tai Gandiaan, mutta koska keli oli niin hyvä, matkaa päätettiin jatkaa aina Valenciaan asti. Soiteltiin ystäville vinoilusoittoja aluksen yläkannelta, missä oltiin ilman paitaa. Suomessa on kuulemma kylmä ja aurinko paistaa, meilläkin paistaa aurinko.

Formulareissu, ensin Jerez, nyt Valencia.

Pitkän taipaleen, yhteensä 275 mailia, uuvuttamina päätimme lähteä Valencian yöhön ja päädyimme marina-alueella olevaan pieneen pieneen kioskikuppilaan, jossa paikalliset securitas- ja muut työntekijät joivat viinejänsä ja oluita. Me liityimme joukkoon yksille oluille. Tämän jälkeen vielä muutama rivi blogia ja sitten koko crew olikin valmis yöpuulle.

Anteeksi, Kate Winslet.

Fuengirola ja pari aiempaa päivää

Pari viimeistä päivää on mennyt enemmän ja vähemmän jännityksessä ja väsyneenä. Bloggaaminen on jäänyt vähälle. Nöyrä anteeksipyyntö teille rakkaat lukijat!

Toisen matkapäivän jälkeen olemme nyt Fuengirolassa, jossa Reijalla on huomenna tietenkin työasioita hoidettavana. Antti ja Jussi keskittyvät veneen hoitamiseen ja tarvikkeiden hankkimiseen. Letkuliittimiä tarvitaan "32 erilaista 25 nykyisen lisäksi". Akut eivät vakuuta valovoimaisuudellaan, tutkimme uusien hankintamahdollisuuksia, yhteensä 5 kpl 200 Ah akkuja. Muilta osin vanha rouva peuhaa kuin nuori neito.

Ensimmäinen matkapäivä

Puerto Sherrystä lähdön jälkeen näimme sotalaivoja, -helikoptereita ja muita sotavälineitä pilvin pimein. Ensin alkuun tuli vaikutelma siitä, että saattaa olla vähän keliäkin, varsinkin kun kuvittelimme joutuvamme ajamaan sivutuuleen. Tämä skenaario ei kuitenkaan toteutunut, vaan ajokeli oli mitä mainioin. El Puerto de Santa Mariasta lähdettiin lopulta eri suuntaan kuin Kolumbus aikoinaan, todenäköisesti kuitenkin tiedämme paremmin minne päädymme.

Matka kulki mukavasti, kunnes kohtasimme tonnikalojen verkostoitumisalueen, joka jatkui silmänkantamattomiin, arviolta 2-3 NM merelle. Ensiksi päätimme kiertää meren puolelta, koska rannan puolella ei näyttänyt olevan tilaa tulitikkuaskin vertaa. Lyhyen ajelun jälkeen teimme U-käännöksen ja kiersimme rannan puolelta. Matkaa rantaa oli ehkä 50 metriä, ja pohjaan 2-3 metriä. Ennen tonnikaloja ohitimme myös Sancti Petrin linnan (jonka mukaan kuulemma pyhä Petri Malja on saanut nimensä) ja saavuimme pikkuhiljaa Trafalgarin taistelutantereille. Taistelua oli odotettavissa meillekin, sillä Trafalgarin niemestä lounaaseen vastakkaisten virtausten kohdatessa tuppaa muodostumaan melkoista aallokkoa, joka on lyhyttä ja jyrkkää. Sanotaan, että kun satamassa huorille tarpeeksi maksaa, niin kelit ovat suotuisat - joku oli ilmeisesti meidänkin puolestamme maksanut. Kiitos Makke. Trafalgar selätettiin ongelmitta, hiljaisesti historiaa muistaen.

Aikataulullisesti rakensimme varasuunnitelman, jonka mukaan olisimme jääneet yöksi Barbaten satamaan, mutta kelien ollessa hyvät ja saatuamme myötäiset virrat, päätimme jatkaa matkaa kohti Tarifaa ja Gibraltaria. Virtauksia haeskellen ja kompassia justeeraten, saimme parhaimillaan edetä jopa 1,5 solmun myötävirrassa, joka risteilynopeudella tarkoittaa lähes 10 solmun maanopeutta. Näistä etsiskelyistä ja justeerauksista jouduimme lähes välittömästi antamaan meriselityksen Suomeen: "Pari siksakkia trackissä jotka kaipaa meriselitystä."

Tarifa

Laivapäiväkirjamerkinnän mukaan 1840 ohitimme Tarifan niemen, Euroopan mantereen eteläisimmän paikan. Menneitä kansoja ja tapoja kunnioittaen suoritimme uhrilahjan muinaisten foinikialaisten tapaan. Foinikialaisillahan oli taito purjehtia vastatuuleen Gibraltarilla, purjeet levitett
iin pinnan alle ja annettin virran viedä, johan oli syytä jumalille jotain uhratakin. Me emme uhranneet yhtään neitsyttä, lammasta tai sikaa, sillä niitä ei ollut saatavilla.

Tarifasta edelleen virtauksia etsien suuntasimme kohti Gibraltarin lahtea, jonne laivoja väistellen saavuimme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Onpa melkoinen redi, ainakin 30 laivaa pienellä alueella kettingin päässä ja osa toistensa kyljessä. Espanjalaiset tullimiehet kävivät morjestamassa, ehkä "jäniksien" toivossa. Reijan iloinen kädenheilautus vakuutti kuitenkin viranomaiset aikeidemme vilpittömyydestä.

La Linea 

Olimme saaneet vinkin ankkuroitua La Linean sataman suulle muiden veneiden joukkoon. Varasuunnitelma, mennä laituriin yöksi, otettiin kuitenkin käyttöön. Syy: Emme saaneet ankkuria alas. Pienen pohdinnan jälkeen Antti kuitenkin hiffasi, että onhan ankkuripelissäkin pääkytkin. Ankkuri alas, Raymarinen plotterin ankkurivahti päälle ja nukkumaan. Antti ja Jussi aloittivat hyvin nukutun yön jälkeen aamutoimet reippaasti. Illalla epähuomiossa pöydälle jäänyt "rommbott putos" keinahduksen vuoksi eikä yhtään raumalaista ollut paikalla ottamassa kiinni. Cumbayeran salongin lattia on nyt aateloitu rommilla - vähän erilaisella uhrilahjalla - olkoon onni myötä merten tuulissa.

Toinen päivä

Vapunpäivä alkoi yllämainitusti melko normaaleissa vapputunnelmissa - viinatahroja siivotessa. Starttasimme lopulta pari tuntia suunnitellun jälkeen. Ankkuri ylös ja baanalle.

Taas löytyi hyvät virrat ja parhaimmillaan saimme myötävirtaa yli kaksi solmua. Eli meidän päivämatkallamme se tarkoitti noin puolen tunnin etua. Pääpiirteittäin ajettiin suoraa linjaa esteitä väistellen. Pyykinpesukone puhdistettiin ja pestiin pyykkiä. Kone toimi oikein hyvin. Satamaan saapuessamme Cumbayera näytti lähinnä liikkuvalta pesulalta.

S/y Cumban omistajan vinkistä ja ohjeiden mukaan yritimme suunnistaa Ku-Damm -ravintolaan, jonka piti sijaita kävelymatkan päässä laiturilta. Vinkki ei kertonut mennäänkö laiturilta oikeaan vai vasempaan, onneksi valitsimme suoraan, sillä Ku-Damm sijaitsee juuri tämän Puerto de Fuengirolan ykköslaiturin kohdalla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Päästiin suihkuun - oi autuutta. Rannassa kunnon vessat, siistit suihkutilat ja pyykinpesukone. Marina on hintatasoltaan kohtuullinen - vaikka kokemus Välimeren marinoista perustuu toistaiseksi vain ja ainoastaan tähän.

Marinetraffic.com -seuranta on saanut positiivista palautetta. Pyritään pitämään palvelu yllä aina mobiiliyhteyksien salliessa, jotta Big Brother voi valvoa. Blogin kävijämäärät ovat hämmästyttäneet päivä toisensa jälkeen. Tätä kirjoitettaessa on kahden tuhannen kävijän raja rikkoutunut. Pelkästään tämän päivän aikana käyntejä on ollut 641, joista meidän omia ainoastaan 2. Kasvavat kävijämäärät kannustavat luonnollisesti kirjoittamaan juttuja teidän luettavaksenne.