Grayn asukkaiksi???
Grayssa kantaravintolamme infotuoli oli tyhjä, joten Reikku päätti korjata asian. Hän päätti kertoa asiakkaille, että kuppila aukeaa vasta 28.5. Reikku aikoi jatkaa Bodegan sisäänheittäjänä. Tämä ei toteutunut, koska Cumbayeran vaihtomiehistö vaati jakkaraa itselleen.
Sunnuntai-iltapäivään mennessä joen vesi oli laskenut sellaiselle tasolle, että matkan jatkamista voitiin harkita. Vaihtomiehistö saapui paikalle Dijonista opiskelijalta vuokratulla autolla, joka vuokrausjärjestelmä oli sangen mielenkiintoinen; netistä voi drivy.comin kautta vuokrata yksityisen auton erittäin huokealla hinnalla. Näin saatiin järjestettyä miehistön paluu-menokuljetus.
Uusi miehistö saapui Robben ja Julian kuljettamana. Robbe sujuvalla ranskankielen taidollaan järjesti meille tiedon tulvatilanteesta ja Grayn siltojen tulvakorkeuksista. Sen jälkeen Robbe ja Julle kaappasivat vanhan miehistön ja jättivät vanhan miehen tilalle. Kiitos Julle ja Robbe suuresta avusta. Kiitos Nixu ja Reikku hienosta viikosta, jonain päivänä matka jatkuu - Cumbayera tanssii taas.
Reija oli löytänyt Graysta pienen bambumetsän ja isoveli Reikku ystävällisesti sahasi muutaman bambun pikkusiskon tulevia harrastuksia varten. Pekan ensimmäinen tehtävä miehistönä oli bambun oksien karsiminen, johon Pekka tuumasi, että enpä olisi uskonut, että tämä siirtokuljetus alkaisi bambuttamisella.
Vihdoin matka jatkui, sulkuisten ja tunnelituksen merkeissä
Maanantaiaamu 27.5. valkeni aurinkoisena, kirkkaana, sädehtivänä. Uskomaton kaunis auringonpaiste siivitti meidät matkaan Grayn ensimmäiseen sulkuun, jossa Pekka oppi suluttamisen jalon taidon. Pekalle siis pidettiin perusteelliset sulkuiset. Eikä tässä vielä kaikki, Pekka sai myös kokea tunnelituksen. Ranskan keisari Napoleon rakennutti nämä tunnelit. Oli hämmästyttävä tunne nähdä mäessä reikä, johon piti jollain tavalla osua. Kipparimme Jussi ajoi hämmästyttävällä taidolla tuossa pyöreäksi holvatussa 650 m pitkässä tunnelissa, joka oli kirkkaasti valaistu. Näitä suurenmoisia kokemuksia meillä oli kaksi, ensimmäinen Savoyeaux 640 m ja toinen Saint-Albin 680 m. Molemmista Cumbayera selvisi tunnelia rikkomatta. Tunneli oli viileä ja puhaltava.
Jatko sujui niin, että jouduttiin vaihtamaan shortsit jalkaan. Kaunis aurinkoinen sää helli meitä täydeltä terältään. Mustarastaat, piisamit, haukat, haikarat ja kenties kotka antoivat meille luontoelämyksiä. Lisäksi joen ympäröimä vehmas metsä kukoisti täydessä loistossaan. Meille oli kerrottu, että tämä osa Ranskaa tuoksuu maataloudelta, terveisiä Ventolle, ei muuten tuoksu, paitsi eräässä sulussa, jossa oli aasi. Aasi ei toki ollut yksinään, vaan hänen seurassaan oli lampaita, sateenkaarikanoja, kissoja ja koiria ja tuoksu ja kaikki täydessä sovussa.
Fouchécourt - veljet vain nuo toivossa väkevät
Päivän päätteeksi päädyimme Fouchécourtin huvivenesatamaan. Sieltä iloinen heppu tuli ottamaan köydet vastaan ja kertoi, että hän oli capitanerie ja ravintoloitsija. Päätimme turvautua hänen palveluksiinsa, emmekä pettyneet. Alkuruuaksi Reija otti Salmon... ja pojat vuohenjuustoa hunajalla NAM NAM NAM. Pääruuaksi Reija söi meheviä lihapaloja (ei karjalanpaistia) ja pojat ottivat pihviä, joka oli isännän specialite. Illan kuluessa Pekka hiffasi ravintoloitsijan paidan, joka kertoi hänellä olevan yhteyksiä RT/LC -maailmaan. Tämän jälkeen saimme luettavaksi paikallisen RT-lehden, tietoa Lillen RT-elämästä ja heidän jokilaivaristeilystä, jolla he olivat perheineen.
Ravintolassa oli toinenkin seurue, kaksi pariskuntaa, josta ravintoloitsijamme Roger Martin innostui järjestämään Ranska-Suomi maaottelun omituisessa ranskalaisessa kansallispelissä. Pelissä puhallettiin palloa pyöreällä alustalla. Me suomalaiset olimme kohteliaita ja annoimme ranskalaisen voittaa - eihän Gallian kukkoa kukaan hiljaiseksi saa. Ravintoloitsijalla oli äärest' rauhallinen koira Chokolade, jonka ruokkiminen oli ehdottomasti kielletty vesipyssysuihkun uhalla. Ilta oli erinomainen ja mieliimme painuva, jossa kulttuurit iloisesti kohtasivat. Ottakaamme opiksi, että reissuille mukaan mölkyt, pelit yhdistävä.
Geulapotkurin Gorjausta Grayssa
Keulapotkuri oli hieman reistallut, mutta Il Capitano Jussi näppäränä miehenä korjasi sen jälleen - Reikulle kiitos tiedoista. Kertaus on opintojen äiti, Jussi korjasi myös masterbedroomin toilettimaljaa.
Sillä välin, kun Jussi asensi, tekivät Reija ja Pekka polkupyöräpiknikin Ranskan maaseudulle. Tämä poikkesi tavanomaisesta pikinikistä siinä, että tavoite oli mitata sillan korkeuden sopivuus Cumbayeran korkeuteen. Saavuttuaan mittauspaikalle Reija ja Pekka huomasivat, että mittausvälineistö oli puutteellinen, ainoastaan mittanauha oli mukana. Neuvokkaina he hoksasivat roskikset ja niin dyykattiin jugurttipurkki, joka kiinnitettiin pitkään heinään, joka solmittiin sittemmin kolminkertaiseen punokseen. Liian lyhyen matematiikan lukijoina päätimme käyttää maalaisjärkeä ja mittasimme sillan korkeuden, mikä onnistui täydellisesti. Uskalsimme antaa kippari Jussille viestin, että matka voi jatkua M.O.T. Hymyssäsuin Jussi-kippari antoi päiväkäskyn: "Köydet irti, nyt mennään."
Lähdön tohinoissa kulki tiellä La Strada -elokuvasta tuttu näky - hevosen vetämät vankkurit, jossa pyykit kuivuivat narulla. Ensimmäisenä oli ratsastaja valkoisella orillaan. Meillä oli edessä sulkusulkeiset, sulku toisensa jälkeen työllisti niin, ettemme ehtineet syömään kuin muutaman salamipatukan, jotka maistuivat erittäin hyviltä. Mutta intomme sulkujen kanssa ja oppimishalumme niiden parissa eivät huomanneet lounaan myöhästymistä.
Corren corresponding
Corren sululla väärnkäsitysten ja kielimuurin summana pysähtyi matkamme. Paikallisessa marinassa ystävällinen saksankielentaitoinen Capitanerie-rouva hoiti asiamme. Palasimme sululle ja saimme kaukosäätimen, joka kuitenkin lakkasi toimimasta viiden sulutuksen jälkeen Selles -nimisessä paikassa. Tällä legillä oli myös käsinkäännettävä silta, jota hoiti nuorehko ystävällinen neitokainen. Lopullinen majapaikkamme oli Selles.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti