Verdunissa päätettiin herätä aamulla kello kuusi ja se toteutuikin sitten klo 6.15. Matkaan lähdettiin jämptisti klo 6.50 aamiaisalkupalojen jälkeen. Pääruoka-aamiainen syötiin, kun oltiin päästy liikkeelle. Ensimmäinen sulutus, Ecuelles, oli muutaman ajomailin jälkeen. Jännitys huipentui, koska se oli automaattisulku. Pääsimme vuokraveneen peesissä, joka helpotti elämää ja opiskelua tosi paljon. Kaikki sujuikin hyvin. Kanavaoppaissa kerrotaan, että suluissa on valosilmä, joka rekisteröi tulemisen sulkuun. Ei mennyt niin kuin kirjoissa, vaan sulkuun halutessa pitää pyöräyttää vaijerista roikkuvaa letkua. Ja sitä saa pyöräyttää vain kerran. Sen jälkeen alkaa vilkkua keltainen valo ja liikennevalot aktivoituvat. Kun valo vaihtuu vihreäksi, ajetaan sisään, kiinnitytään ja nostetaan sinistä sauvaa ylöspäin. Huom! Punaisesta ei saa vetää tai koko sulku jumittuu. Vain emergency käyttöön.
Sinisen sauvan tökkääminen aktivoi sulun. Ensimmäisessä sulussa seurasimme vuokravenettä ulos kanavaan, joka oli kapea ja kaunis. Matka jatkui mutkitellen Saonea pitkin. Seuraava sulku oli kymmenen kilometrin päässä ja nimeltään Seurre. Nythän me olimmekin jo vanhoja konkareita automaattisulussa. Ainoa epäselvyys siis oli, että miten sulku aukeaa. Kun selvitimme tämän vaijeriasian, homma sujui kuten edellä jo mainittiin. Hyvin meni taas ja ajoimme ulos sulusta pienessä tihkusateessa.
Ajeltuamme viitisentoista kilometriä eteenpäin tulimme St-Jean-de-Losneen, josta bongasimme tankkauslaiturin. Vene kaijaan ja puolen tunnin tankkausoperaation tuloksena 909 litraa dieseliä oli saatu tankkeihin. Tankatessamme veneemme oli huomannut kanadalainen herrasmies, joka tuli juttelemaan. Hänellä oli ollut samanlainen Grand Banks 36 yksimoottorisena 18 vuotta. Hän oli vaimonsa kanssa reissannut sillä läpi Yhdysvaltojen ja Meksikonlahden ja itärannikkoa pitkin. Matkaa kertyi noin 6000 mailia. Mukava mies, joka onnitteli hyvästä alusvalinnasta. Eihän sitä muuta voikaan, kun itselläkin on ollut sellainen.
Seuraava sulku löytyi Auxonnesta ja nythän me olimme jo vanhoja tekijöitä. Jälleen poistuimme sulusta pienessä tihkussa. Kanavasta siirryimme sitten leveälle joelle jälleen kerran. Taas ihmettelimme veden määrää joessa. Virta oli todella vuolas. Neljäs automaattisulku oli nimeltään Poncey-les-Athee. Nämä automaattisulut ja niiden jälkeen olevat kanavat oikaisevat matkaa jonkinverran, koska Saone-joki kurvailee aika paljon pidemmän kaavan kautta. Täällä huomasimme yhden uuden pallofändärin karanneen narustaan. Viettäköön se villiä ja vapaata elämää Saonella.
Heuilleyn sulussakin koimme todella pienen nousun, kuten kaikissa suluissa Saonessa tähän asti. Apremontin sulun ja kanavan päätteeksi oli maantiesilta Pont d'Apremont, joka oli koitua kohtaloksemme. Onneksi veneen ja sillan väliin jäi sentään pari senttiä muuten Cumbayerasta olisi tullut avomalli. Terveiset Yacht-pooliin.
Muutamien etäkapteeni-Antti puheluiden jälkeen saimme selville, että joen pinta on noin 2,7 metriä yli normaalin. Pikaisen pohdinnan jälkeen rupesimme etsimään kartalta yöpymispaikkaa. Se löytyi muutaman kilometrin päästä Halte de Arc-les-Grayn ponttoonista, koska Grayn kaupungissa ei ole ponttoonilaitureita ja muut laiturit ovat pari metriä veden alla tällä hetkellä. Tilaa vieraslaitureista löytyy, jos pollarit löytyvät. Pääsimme kiinnittymään mukavan saksalaispariskunnan kylkeen toiseen riviin. He kertoivat, että ensimmäisen tunnelin tienoilla on jo sulku kiinni. Voi olla, että tästä kylästä tulee meille koti pariksi päiväksi. Kello oli kiinnittyessämme noin puoli kuusi. Ajatus oli ajaa kahdeksaan asti, mutta ponttoonilaitureiden puute keskeytti matkanteon tähän. No onpahan ainakin suojainen paikka odotella ja oletettavasti myös ilmainen, koska naapureiltamme ei ainakaan vielä ole kukaan velkonut mitään (edes sähköstä). Pitkän päivän matka iltaan on tulossa päätökseensä. Rauha on saapunut laivaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti