Aamupäivän välillä rankkojenkin sateiden jälkeen alkoi aurinko paistaa. Siis polkupyörät esiin ja liikuntaa harrastamaan. Ajoimme Grayn kaupunkiin parin kilometrin päähän. Matkalla tuli tarkistettua, että läheltä kulkeva rautatie on myös ihmismatkustukseen tarkoitettu. Asemalla suosittelivat kuitenkin bussiyhteyttä Dijoniin, jossa vaihto TGV-junaan Pariisin suuntaan ja päinvastoin. Ennakoimme tulevaa miehistönvaihtoa, jos joudumme odottelemaan täällä kauankin. Seuraava etappi oli Grayn sulun mittaus. Jussin pituus oli 5,5 tiiltä ja Jussin jalkojen kohdalta oli seitsemän tiiltä ylöspäin ja kaksi tiiltä alaspäin. Yksi tiili oli arviolta 40 cm. Eli sulun korkeus oli tällä matematiikalla 3,60 m. Kaupunkiin tulevalla tiellä olevassa liikenneympyrässä oli jonkinlainen poliisien ratsia, joka sai koko ympyrän liikenteen ruuhkautumaan.
Pakkoturisteina
Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä hoidettavien asioiden listalla oli eilisiltana loppunut internetin saldo. Olimme puoli vuorokautta täydellisessä nettipimennossa. Etsimme kuumeisesti SFR:n kauppaa ja ajelimme edestakaisin kaikkia liikenneympyrästä lähteviä katuja. Mahtoivat poliisit ihmetellä retkikuntaamme, kun menimme useita kertoja heidän ohitseen.
Lopulta löysimme turistitoimiston, jossa oli erittäin ystävällinen ja avulias naisvirkailija. Hän neuvoi meille kaupungin ainoan matkapuhelin- ja internetkaupan. Hän myös kertoi, mistä löydämme ostoskeskuksen. Virkailija oli aamulla jutellut VNF:n edustajan kanssa, joka oli sanonut, että tulva jatkuu vielä pari päivää ja he ovat aloittaneet vedenjuoksutuksen. Yläjuoksulla tulva on jo saavuttanut lakipisteensä ja jopa paikoin laskenut. Grayn kohdalla vesi oli vielä korkealla. Tämä kova tulva on aiheuttanut sen, että useita veneilijöitä on jäänyt Grayihin jumiin. Turistitoimisto keksi järjestää kävelykierroksen seuraavana päivänä kaupungin nähtävyyksille ajankuluksi. Mekin saimme kutsun. He olivat käyneet kaupungin muut satamat jo läpi tiedottaessaan tilanteesta ja joku olisi tulossa käymään meidänkin laiturilla huomenna.
Internetkauppa löydettiin helposti ja pienten kielimuuriepäselvyyksien jälkeen saimme hankittua latauslipukkeen. Huh, yksi huoli vähemmän. Paitsi, että jälkeenpäin tajusimme aktivoinnin tapahtuvan puhelimitse ja siinä se vasta haaste olisikin. Internet-pimento jatkuisi vielä huomiseen. Turistitoimiston henkilö voi varmaan auttaa meitä.
Kokeilevaa kulinarismia
Kello oli jo tässä vaiheessa nälkä, joten lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Tutun liikenneympyrän laidalla oli paikallinen brasserie, johon päätimme mennä syömään. Paikka oli täynnä hieman iäkkäämpiä ranskalaisia herrasmiehiä pelaamassa totoa ja laukkakisoja. Lounasaika oli jo mennyt, mutta meille ystävällisesti tuntui järjestyvän ruokaa. Hyvällä ranskankielen taidollamme pääsimme yhteisymmärrykseen tarjoilijan kanssa kana-annoksesta ja tilasimme vielä valkoviiniä kyytipojaksi. Jälkiruuaksi otimme pastikset. Kana olikin tosi hyvää ja mureaa tomaattikastikkeella, salaatilla ja vihreillä pavuilla. Neljän hengen ateria maksoi yhteensä 56 euroa. Viereisessä pöydässä istuskeli ystävällinen herra ja vastapäisellä tuolilla istui hänen koiransa etutassut pöydällä. Ei sellaiseen törmää rakkaassa kotimaassamme. Tämä herrasmies oli käynyt sekä Tanskassa että Norjassa ja tiesi heti paikantaa Suomen.
Provianttia ja logistiikkaa... asennusta unohtamatta
Päivän viimeinen tehtävä oli käydä ruokakaupassa. Löysimme kulman takaa Monoprixin. Mitenkähän me osaamme shoppailla muualla kuin kantakaupassamme Carrefourissa. Monoprix Gray ei ollut kovin kummoinen kauppa (hieman Siwan oloinen paikka), mutta tarpeelliset hankinnat saatiin tehtyä. Capitanon pyörän perään viritimme sellaisen "mummojen ostoskärryn" peräkärryksi. Sillä saimme kuljetettua tosi näppärästi kaikki pellejuomat, viinit, oluet ja kananmunat. Niin ja vähän muutakin. Loput menivät reppuihin. Kotimatka taittui tosi kivasti ja helposti. Polkupyörät laitoimme polkupyöräparkkiin laiturin viereen. Osasimme tulla juuri oikeaan aikaan takaisin, koska juuri päästyämme veneeseen, alkoi sataa.
Lopun iltaa istuskelimme salongissa maistellen pastista ja parantamassa maailmaa. Mutta päivä ilman asentamista, on kuin päivä ilman happea. Asentaminen alkoikin heti kello 22.30 ottamalla jääkaappi esiin kolostaan. Sulatimme jääkaappia ja ihmettelimme, mihin sulamisvesi oikein menee pientä letkua pitkin. No pilssiinhän se menee. Takaisinasennuksen jälkeen rupesi jälleen yksi päivä olemaan unta vaille valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti