Tervetuloa kotiin!

Syväväylältä matka jatkui Puuvallin suntin kautta Haapasaarenlahdelle ja edelleen mökin laituriin. Mökillä vastassa oli sekalainen joukkio perhettä, sukulaisia ja entistä miehistöä, sekä savusaunan tuoksu. Kuohuviinit tarjottimella, mummin pannaria ja suomalaisia mansikoita. Mitä vielä kehtaisi pyytää..

Cumbayeralla on nyt takanansa 2542 meripeninkulmaa Atlantin rannalta Välimerta Ranskaan, josta Rhone- ja Saone-jokia Canal des Vosgesille, edelleen Canal de la Marne au Rhinia itään ja Saar-jokea Moselille. Moselilta Reinin kautta Rhein-Herne Kanalia ja Dortmund-Ems Kanalia kohti Mittellandkanalia, josta Elbe-Seitenkanalia Elbelle. Elbellä muutama kilometri vastavirtaan ja Elbe-Lübeck Kanal Itämerelle. Itämerellä 4 stopin taktiikalla mökille.

Entinen omistaja herra Sepulveda vaimoineen toivottivat meidät tervetulleiksi kotiin jo hyvissä ajoin aamupäivällä. On se maailma kummallinen nykyään, kun lähes reaaliaikainen tervehdys Etelä-Euroopasta saapui tänne pohjoiseen, ripeät jalat postinkantajalla.

Matkan jälkipyykki vielä käydään, ja taltioidaan tänne lähipäivinä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kalmarista Maarianhaminaan, Katanpään kautta Sokertopp

Kalmarin aamussa herättiin sateeseen ja odoteltiin tuulen kääntymistä. Odotellessa oli aikaa suorittaa kauppareissut ja öljynvaihto. Port-St-Louis-du-Rhonesta hankituista suodattimista toisessa oli kierre viallinen ja piti löytää korvaava vaihtoehto. Läheinen venetarvikeliike Kalmar Marina (www.kalmarmarina.se/) auttoi jälleen hädässä. Edellisenä päivänä sieltä oli löytynyt kuohurajanpoistoainetta, nyt vuorossa oli öljynsuodattimen etsintä. Pitkän pohdinnan ja useiden puhelinsoittojen päätteeksi ystävällinen vaaleatukkainen miesmyyjä löysi kuin löysikin suodattimia Ford-liikkeestä kaupungin laidalta. Aina palvelualttiina he hakivat suodattimet ja vielä jopa toimittivat alukselle. No, lähtö viivästyi suodatinta odotellessa ja lopulta starttasimme n. klo 15.

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tietenki yönavigointia. Seuraavaksi etapiksi päätimme ottaa Maarianhaminan. Siis Ruotsin kohteliaisuuslippu alas ja Ahvenmaan lippu ylös. Runkomiehistön tunnelmissa oli havaittavissa pientä haikeutta ja myös onnellisuutta. Seuraavassa satamassa todennäköisesti kohtaisimme ensimmäiset raumalaiset paatit. Koti alkoi jo olla lähellä.

Kalmarsundia pohjoiseen kulki matkamme ja 26.6.2013 noin klo 18 Ruotsin aikaa aloitimme 24 tuntia kestävän suoran ajon. Autopilotti hoiti homma tyylikkästi - pienestä ristiaallokosta huolimatta. Vahdinajo kyllä tuntui raskaalta - ei mitään maisemia, ei vastaantulijoita eikä edes ruotsalaisia sukellusveneitä. Jamppuakin alkoi harmittaa ja laiskana miehenä ei edes ajanut käsiruorilla.

Kellon siirto

Torstaina iltapäivällä klo 1510 kippari antoi käskyn, jonka mukaan koko laivan kellot oli siirrettävä Suomen aikaan. Miehistö lähti kelloja etsien ja yhtäkkiä kello olikin jo 1610. Liekö koti-ikävä painanut mieltä, kun oltiin kuitenkin hyvän matkaa vielä Ruotsin puolella. Tähän asti koko matka oli eletty samassa ajassa - nyt oli ensimmäisen kotiinpaluuaskeleen aika.

Purjehdusta Ahvenanmerellä

Ahvenanmeren reittijakojärjestelmiä vapaasti tulkiten nostimme purjeen ja päätimme perehtyä sen saloihin. Mukavassa myötätuulessa saavutimme runsaan solmun edun. Cumbayeran matka taittui ajoittain jopa 11 solmun vauhtia. Suomen raja lähestyi.

Flötjanilla lopulta oli aika laskea purje ja kääntä keula kohti Maarianhaminan itäsatamaa, jonne saavuimme torstaina illalla klo 22.23.

Maarianhamina

Illalla vielä lähdimme kaupunkiin ruokaa etsimään, mutta katkarapuleipä viineineen vaihtui hampurilaiseen ja kolaan. Paatille palattuamme nukahdimme itse kukin melko välittömästi.

Aamu alkoi kauppareissulla ja sammutinta etsiessä - ei löytynyt. Ruokakauppa sen sijaan löytyi K-Extrasta löytyi ruusunmarjaviiliä, Oivariinia, ruisleipää ja Pirkka-olutta. Kotiinpaluun toinen askel oli otettu. Ruisleipä maittoi, ja laiturilla nähtiin paljon raumalaisia tuttuja.

Olut- ja vesitäydennyksen jälkeen välitön startti kohti Katanpäätä. Matkalla pakolliset Suomi-puhelut sinne sun tänne. Ehti Reija jopa sopia ystävien kanssa treffit Katanpäähän. Jussi varasi suomalaisen saunan yhdeksäksi.

Reissu Katanpäähän kulki tuttuja väyliä ja maisemia. Lemströmin kanavassa jouduimme muiden purjehtijoiden tavoin odottamaan tasatunnein avattavan sillan aukeamista. Lumparn oli melko mitätön selkä, ranta näkyi joka suunnassa. Katanpäässä yritimme aluksi rantautua toisen Grand Banksin viereen, mutta eihän se onnistunut, perän ollessa laiturissa oli poiju keskilaivan kohdalla veneen kyljellä - ei hyvä. Siirryimme vähän pidempään paikkaan ja aloitimme paatin pesun.

Atlantin, Välimeren, kanavien ja vielä Itämeren levät saivat kyytiä, kun Jamppu ja Antti touhusivat hiki hatussa kumiveneessä. Kalmarin kaupan myymä biohajoava levänpoistaja oli kyllä hintansa väärtti. Pesuainetta suihkittiin kylkiin ja sitten vettä päälle. Taas tuli kaunis valkoinen kylki esiin. Kipparilla oli hymy herkässä ja taisi Cumbayerakin hieman hymyillä kun sai pitkän matkan liat karistettu harteiltaan.

Laivastovierailu Katanpäässä

Suomalaisen saunan jälkeen Katanpäässä istuimme ja odotimme Helevirran Nauticattia saapuvaksi. Lopulta kaksimastoinen kaunotar ilmestyi saaren takaa. Välittömästi teimme vierellemme tilaa yhdelle alukselle. Ja niin sai ensimmäinen laivastovierailu alkunsa (itseasiassa toinen, sillä Ike ja kumppanit kävivät Mariksessa tarkastamassa tilat). Vierailu alkoi kuohuviinillä ja jatkui aina pikkutunneille. Makkaraa grillattiin ja toiset söivät juureksia.

Kokka kohti kotirantaa

Aamun varhaisina tunteina Antti ja Jamppu heräsivät ja aloittivat lähdön valmistelut. Kippari unihiekoissaan hetken päästä kömpi avuksi. Koneet käymään ja menoksi!

Nyt ollaan jo Rauman syväväylällä. Saariston ylpeys, viljasiilo, siintää edessämme. Meri on peilityyni.  Mökillä Jari lämmittää savusaunaa ja Tanja on tuomassa jääkaappiin täydennystä.

Reijan ja Jussin matka alkaa olla lopuillaan. Mitä lie mielessä liikkuu, mutta melko hiljaisissa ja ajattelevaisissa tunnelmissa ovat - penni ajatuksistanne. Ruoka porisee padassa. Tunti vielä ja sitten lasku.

22.6.

Vietettyämme yön Wulfstorfin Liegestellessä kahden proomun ja saksalaisveneen kanssa, suunnistimme kohti Lüneburgin laivahissiä. Laite on aivan käsittämätön, 100 m pitkä kylpyamme, johon paatti ajetaan, pääty suljetaan ja amme lasketaan 35 m alaspäin. Tällä laitteella korvataan 3-4 sulkua ja nopeutetaan matkustamista tunnilla. Tällaisia osaavat tehdä vain saksalaiset.

Matka jatkui Elbe-joelle, jonne saavuimme yhdeksän aikaan aamulla. Joelle saavuttuamme ymmärsimme, mitä tarkoittaa tulva. Olimme toki niitä jo Rhone- ja Saone-joilla  nähneet, mutta nyt vasta tajusimme, mitä tulva oikeastaan merkitsee. Näkymä veti miehistön hiljaiseksi. Joen rannalla näimme mm. soutuklubin varaston ovet, jotka olivat osittain veden alla ja ovat tulvan ollessa korkeimmillaan olleet kokonaan veden alla. Monen muunkin talon kellarin ovet ja ikkunat olivat veden peittämät

Siirryimme Elbe-Lubeck-kanalille. Lauenburgin sulku, jonka piti nostaa meitä 3,5 m ylemmäs, nostikin meitä vain 17 cm eli vettä Elbessä oli ainakin 3,5 m enemmän kuin normaalisti.

Lauenburgin sulkuun menimme kahden muun sportbootin kanssa ja tästä muodostui convoy. Parin kilometrin päässä Lauenburgin sulusta, Baggersee-nimisen järven toisella puolella näimme mielestämme kesämökin, jossa oli lipputangossa ylimpänä Saksan lippu, seuraavana Suomen lippu ja kolmantena maakuntaviiri. Ilmeisesti Suomella ja tällä mökillä oli jonkinlainen yhteys. On se vaan kumma, että kun maailmalla Suomen lipun näkee, niin aina sydämessä vähän liikahtaa.

Aikaisemmasta convoysta jäi yksi vene Mollniin, jossa suoritimme myös proviantin hankintaa. Mollnin jälkeen sulutuksen suunta muuttui, vesi virtasi Lyypekkiin päin. Donnersululla jouduimme odottelemaan melko pitkään, että sulku aukeni. Convoyn kokoonpano muuttui, kun saimme poislähteneen tilalle uuden veneen ja jälleen kolmen veneen kanssa ajelimme, aina Lyypekkiin asti.

Ennen Lyypekkiä eräällä sululla kohtasimme miehen, joka otti meistä valokuvia, antoi mansikoita ja toivotti hauskaa matkaa, mutta ne olivat ilmeisesti ainoat suomalaiset sanat, jotka hän osasi.

Tulimme Lyypekkiin valitsemallamme reitillä (riittävä korkeus silloissa). Lyypekin vanha hansakaupunki on suojattu vallihaudoilla ja erästä tällaista vallihautaa pitkin kulki väylämme kohti vierasvenesatamaa. Convoyn korkeinkin alus mahtui juuri ja juuri sillan alitse, mitä suuresti epäilimme.

Lyypekkiin päästyämme lähdimme syömään - ja jälleen kreikkalaiseen ravintolaan. Kesken aterian alkoi melko raju sade, jolloin henkilökunta siirsi pikavauhtia meidät sisätiloihin. Palvelu oli ystävällistä ja Kalinihta -toivotuksin lähdimme kylläisinä kohti Cumbayeraa. Palattuamme alukselle odotti oven kahvassa muovikassi, jossa oli 2 CD-levyä. Levyllä olevat kuvat olivat Arnon kuvaamia, kuvia voi katsella osoitteesta... Hän lienee jonkinmoinen paattibongari.

23-25.6.

Lähdimme Lyypekistä ja ajettuamme tunnin verran etsimme Travemundista mastonpystytyspaikkaa. No, sellainen löytyi ja masto saatiin pystyyn. Paikka oli tarkoitettu risteilyaluksille, mutta onneksemme masto oli juuri pystytetty, kun ko. alus saapui, joten jatkoimme matkaa.

Helle jatkui, vähän vajaa 30 astetta lämmintä. Hiki virtasi jopa flybridgellä. Rannat hävisivät vähitellen näkyvistä. Osuimme kuitenkin Moniin, vaikka meillä ei Tanskan karttoja ollutkaan - Saksan maantiekarttoja etsittiin, mutta muistimme sitten, että ne olikin Sarilla matkalukemisina.

Monissa vietettiin juhannusta, joten meillä oli vuonna 2013 kolmet juhannusjuhlat.

Aamu valkeni Monissa ja me lähdimme kauppaan. Kaupan valikoimaan kuului kaikkea mahdollista ja mieleen tuli Suomen saaristolaiskaupat. Kun Cumbayerakin sai apetta, niin matka jatkui. Aluksi oli tarkoitus pysähtyä yöksi Hanöbuktin länsireunalle, mutta saatuamme Antilta vahvistusta omalle käsityksellemme siitä, että ajokeli olisi ihan ok, päätimme jatkaa matkaamme suoraan Kalmariin  "nautical twilight" eli horisontti näkyy koko yön ja voi suorittaa visuaalista navigointia.

Jamppa kaipasi sulkuja ja actionia, mutta uutuuden viehätys antoi puhtia ajaa Cumbayeraa kohti Kalmaria, jonne Jamppa ja Reija luotsasivat aluksen 25.6. klo 8.40. Lämpötila oli 20 astetta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. 22 tunnin ja 40 minuutin ajon jälkeen kiinnityimme Kalmarin vierasvenesatamaan. Katsellimme kaupunkia ja lounastimme McDonaldsissa.

Iltapäivällä Cumbayera sai miehistön täydennystä, kun Antti saapui alukseen. Vaihdettiin kuulumiset ja saunottiin. Tällä kertaa saunassa oli myös löylyvettä. Illan päätteeksi söimme makoisat neljän juuston kiviuunipizzat italialaisessa ravintolassa.

Seuraavaksi Maarianhamina

Tervehdys, täällä kaikki hyvin.

Yölliset ajelut ja huoltohommat ovat vieneet aikaa, joten blogi on jäänyt toiselle sijalle. Huomenna illalla tavoitteena on saapua Maarianhaminaan. Kauan kaivattu kotimaa.

Lisää tarinoita ja tapahtumia huomenna. Nyt yön pieni iltapala ja yönavigointia.

Itämerellä

Nettiyhteys on saatu toimimaan Ruotsissa, mutta kirjoitusvuorolistat ovat päässeet vanhentumaan. Tarkoitushan oli jo olla nauttimassa Suomen kesästä, savusaunasta mökillä ja ihailla paattia mökin terassilta.

Antti saapui tiistaina reilun kuukauden lomalta takaisin talven ja kevään leipätyöhönsä. Kohteena oli Kalmar Guest Harbour. Cumbayera olikin jo kovasti kaivannut Anttia ruoriin tai konehuoneeseen. Myös Jussin huolet helpottivat, kun Master Captain pääsi takaisin alukselle. Matkan perusasioista huolehdittiin myös Kalmarin satamassa. Alkaa kirjaimella H ja päättyy kirjaimeen O.

Seuraava kohde on huhujen mukaan Maarianhamina. Mikäli kirjoitusvuorolistojen johtaja on jäänyt jo kesälomalle, lukijoille tiedoksi, että viikonloppuna miehistöä voi bongailla Raumalta. Uskokaa tai älkää :) Laivan tutustumiskierroksille voi siis varata vuoroja viikonlopusta alkaen.

Ajankohtaisin sijainti löytyy edelleen marinetrafficista, niin kauan kuin nettiyhteys ulottuu ulapalle.

Värre Shipping Ltd:n puolesta raportoi Mannu Espoosta

Saksalainen netti ei toimi tanskalaisessa verkossa

Arvoisat lukijat, oltuani yhteydessä alukselle, ilmoitan, että internetyhteys on nyt menetetty. Saksalainen yhteys ei millään toimi Tanskassa, eikä kai Ruotsissakaan. Nyt aluksella pohditaan eri ratkaisuja internetongelmiin, toivottavasti jonkinlainen ratkaisu toteutuu pian.

Ilmoitan myös, että tänään sunnuntaina kohteena on Tanskassa Moen-saarella oleva marina, josta huomenna tavoitteena hankkiutua jonnekin Hanöbuktenin rannoille ja edelleen tiistaiksi Kalmariin. Kalmarissa viimeistään saavat yhteydet kuntoon.

Cumbayeran ollessa internetyhteyden puutteessa on myös Marinetraffic aluksen sijainnin puutteessa.

-Antti

Juhannuksen viettoa Cumbayeralla

Aamu valkeni tummine pilvineen ja tuli muutama pisara vettä. Sadetakit päälle ja menoksi. No ei aikaakaan, kun sade loppui.

Lukijoilta pyydetään anteeksi, emme eilen olleet vielä Elbe-Seitenkanaalilla, mutta kyllä se netti eilenkin tökki ja edelleen tänään.

Hoffmannstadt Fallersleben jäi taakse ja käänsimme jyrkkään oikeaan ja aloitimme Elbe-Seitenkanaalin läpiajon.

Kanaalin alkupäässä totesimme, että tarvitsemme juhannuskoivun. Niinpä kiinnityimme tolppaan ja Jamppa tuntematta saksalaisia jokamiehenoikeuksia hyppäsi näppärästi paatista ja haki sillanpielestä koivunoksan, joka nyt koristaa Cumbayeran keulaa. Kyllä juhannuksena pitää olla juhannuskoivu paatissa - ja tänä yönä lippua ei lasketa.

Naapurit ajavat vastaan

Tuntuu, että ruvetaan olemaan kotona, kun ensin tulee puolalaisia - Raumallahan heihin on viime vuosina jo totuttu - ja sitten vielä kaksi ruotsalaista venettä vastaan. Huudeltiin "trevlig midsommar"-toivotukset, mutta he eivät vastanneet mitään. No, kyllä se kotimaa ihan oikeasti jo alkaa kohta häämöttää.

Saamamme vinkin johdosta hidastimme lentoa mennäksemme syömään rimssuluita Wittingeniin, mutta paikka ei ollut vielä auki, joten lentomme jatkui.

Sarin viimeinen sulutus

Suluttajamestarimme Sari sai köysipestin matkansa viimeisimmässä, muttei suinkaan vähäisimmässä sulussa. Sulku oli nimittäin koko matkan korkein sulku, 24 m alaspäin. Jamppa (piti keppi ja poltti piippua) ja Sari suoriutuivat siitä majesteetillisesti.

Suunnistimme Uelzenin vierasvenesatamaan, joka oli kuitenkin täynnä. Kävimme katsomassa viereistä satamaa, mutta sinnekään ei mahtunut. Palasimme siis edelliseen ja saimme 3 tunnin paikan. Sari oli jo pakannut tavaransa ja niin alkoi matka kohti Uelzenin rautatieasemaa. Taksilla asemalle, lippujen osto, lounas ja Sarin saattaminen laiturille. Jälleen oli jäähyväisten aika, Sari jäi asemalaiturille ja heilutti meille iloisesti. Jäljelle jäänyt miehistö palasi vaitonaisena taksilla satamaan ja matka jatkui.

Sarin lähdön myötä tummat pilvet palasivat taivaalle, mutta onneksi ne väistyivät. Ajokilometrejä tuli tänään 92 ja nyt vietämme Juhannusaattoa auringonpaisteessa Cumbayeran flybridgellä suomalaista saunaa ja kokkoa kaivaten.

Eteemme tälle kiinnittäytymispaikalle tuli juuri Eris-niminen rahtialus, jonka miehistö säätää parhaillaan lautasantennia - katsovatkohan ohjelmia suomalaisesta juhannuksesta...

Toivotamme kaikille teille oikein hauskaa juhannusta!

Jamppa, Reija ja Jussi

Vihdoinkin kauppaan

20.6. hetimiten aamutoimien jälkeen lähdimme matkaan. Puoliltapäivin kiinnityimme Hannoverissa laituriin. Miehet hoitivat aluksen tankkauksen ja naiset proviantin hankinnan kilometrin päässä olevasta kaupasta. Veneeseen tuotiin 2 repullista ja vetokärryllinen provianttia +30 asteen helteessä.

Matkalla oli yksi sulutus, jossa nousimme 14,5 m. Jamppa ja Sari ovat jo läpäisseet suluttajan tutkinnon. Valitettavasti  sulut aina vaan vähenevät eivätkä ammattitaitoiset suluttajat pääse näyttämään taitojaan.
Harkitaan vielä, jos Sari yrittäisi päästä jollain aluksella Bremeniin. Hoitaisi sulut ja palkkioksi saisi matkan ja muonituksen.

Kun kerran täällä helle jatkuu, niin jatkuu myös Cumbayeran lakisääteiset uimapaussit. Vaikka tuulee, niin kyllä uiminen helpottaa ja taas jaksaa nauttia helteestä.

Rantauduimme Fallerslebenin satamaan ja olimme päättäneet syödä ulkona, mutta... Jussi hoiti satamakapteenin kanssa pakolliset ja sai tiedon, että ruokaa ei satamasta saa, mutta kiinalaisesta voi tilata. Hetken harkittuaan miehistö päätti valmistaa aterian itse ja kyllä se olikin hyvää. Reissun toiseksi paras ateria, kuten Jamppa totesi - rimssuluut ovat edelleen vahva ykkönen.

Sarin viimeisen illan kunniaksi joimme jälkkäriksi Mummia.

Nettiongelmat vaivaavat yhä, joten ei ole varmuutta, milloin tämä teksti saadaan julkaistuksi. Elbe-Seitenkanavilla ei ole vielä kattavaa 4G-yhteyttä, eikä 3G, 2G toimii toisinaan. Puhelinyhteydetkään eivät toimi ihan koko aikaa.

Netti tökkii aina vaan

Aamulla varhain, kun sää oli parhain (klo 7.15) Sari ja Jamppa lähtivät kauppaan. Shoppailut oli tehty ja vettä satoi, mutta provianttia saatu. Ilmassa oli ukkosta ja nähtiin salamoitakin. Kelistä huolimatta Cumbayera lähti matkaan siististä satamasta.

Jätimme pilvet taaksemme, vaikka joskus joku sivulta yllätti. Kertaakaan ei siirrytty ajamaan alhaalta, vaan ajettiin tsimmareissa ja ah kuinka se oli virkistävää. Päivän aikana lämpötila kohosi jopa plussaa 35 (mittari näytti 42), joten lämpöä riitti. Kansimiehistön hiki-indeksi ilmoitti lämpötilaksi 34,5 ja Reijan työindeksi ilmoitti lämpötilan liian suureksi, vaikka silti Reija yritti keskittyä työntekoon. Onneksi sen verran tuuli, että olo ei ollut mahdoton - ainakaan flybridgellä.

Välillä virkistäydyimme ja kävimme uimassa. Miehistö ilmoitti, että tuolla on Lidl, eikun pysähdys ja kauppaan... mutta jälleen kerran kauppareissu jäi tekemättä, sillä Lidl oli siestalla kahden tunnin ajan. Eli se siitä shoppailusta. No, onneksi aamuinen proviantin hankinta oli riittävän hyvä, että pärjäisimme iltaan saakka.

Iltapäivällä ylitimme Weser-joen ja sen jälkeen vielä pari muutakin. Jälleen uimaan, oli nimittäin tosi lämä.
Reija oli lopettanut työt ja pääsi harjoittelemaan ruorin pitoa 10 km:n ajan ja jossain vaiheessa harjoitukset jatkuvat. Jussi ja Jamppu totesivat, että eikun naiset ruoriin, koska Sari oli osallistunut harjoituksiin jo Reinillä.

122 km ja 9 tuntia takanapäin ja edessä rantautuminen Idencenin satamaan. Rantautuminen tapahtui itsenäisesti omin voimin ja tosi hienosti, yes, koska yhtään apumiestä ei rannassa ollut. Päätimme sen kunniaksi mennä oluelle, mutta naapuripöytään tuotiin niin mehevät rimpsuluut, että jäimmekin illalliselle, nam nam nam. Tarkoituksemme oli myös käydä kaupassa, mutta lähin kauppa oli 10 km:n päässä, joten siirrämme shoppailun huomiseen - ehkä.

Päivän mittaan netti on tökkinyt ja tökkiii edelleen, ilmassa on ukkosta ja salamointia ja mieletön helle - vain saunavihdat puuttuu. Yritetään huomenna - ehkä ja toivottavasti nopeammilla yhteyksillä - siirtää kuvia. Nyt nukkumaan lämpötilan ollessa 26, voipi olla hiukan tukalaa, koska ilmastointi ei vieläkään ole toiminnassa.

Eilistä ja tätä päivää

Sari huoltohommissa

Kyllä peräpeili näyttää nyt erilaiselta

Aamu alkoi jälleen huoltotöillä. Jamppu irrotti takapeilin lakat ja käsitteli sen Ovatrol 2:lla, johan tuli paljon siistimpi ja ainakin se on nyt suojattu. Sari osallistui Cumbayeran huoltoon viemällä roskat. Ja sitten seurasi edellisen illan neulonnan purku. No, onnistuttiin ja päästiin matkaan klo 9, lämpötila +23.

Ennen Kölniä ankkurista liikkeelle lähtevä rahtialus onnistui kohtaamaan potkurinsa kera vihreän lateraalipoijun. Kuin taikaiskusta poiju hävisi veden alle ja ohjaamosta tuli hämmästynyt mies kurkistelemaan ja aluksen potkurivirta pysähtyi.

Jäähyväiset Reinille

Reinille jätimme 17.6. hyvästit klo14.30. Kiitos Rein-joelle hyvistä vauhdeista, oli muuten hyvät kyydit. Kaverit ovat kommentoineet nopeaa etenemisestämme. Siirryimme Rein-Herne -kanalille ja ajaa hurautimme sen päivän päätteeksi läpi. Matkalla saimme sen verran vettä, että haimme sadetakit. Kun siirryimme alas ajamaan, sade loppui ja lopputuloksena oli siis ne märät sadetakit. Loppumatka ajettiin taas ylhäältä. Matkaamme Rein-Herne -kanalilla matkaamme joudutti Schiff Ravellijn Rotterdamista, jonka perässä pääsimme sulkuihin kuin unelma. Eräällä sululla ilmoittauduimme ennen mainittua alusta, jonka jälkeen sulunhoitaja keskusteli Ravellijnin kanssa ja kysyi: Mikä alus teidän perässänne on? Tähän R vastasi: Sportbot. Sulkumaisteri totesi, että se näkyy AISissa ja totesi, että se onkin Marinetrafficissa. Tämän jälkeen Cumbayeran nimeä ei tarvinnut sulkumaisterille tavata. Miettikää, kuinka pienistä asioista tulee yhtäkkiä suuria.

Cumbayera kiinnitettiin Henrichenburgin satamaan ilman suurempia ompeluksia. Ja jopa satamakapteenin ehdottamaan springin kiinnittämiseen toinen herra sanoi, että täällä on jo Crewn kiinnittämä springi, joten sitä ei tarvittu. Äärest ystävällinen vastaanotto.

Syömään, ei sittenkään, sittenkin

Meille kerrottiin myös kreikkalaiseen ravintolaan, jonne suunnistettiin. Saavuimme sinne hiukan yli kymmenen ja tarjoilija ja omistajapoika sanoi juuri kokille "kalinihta". Keittiö oli siis kiinni ja meillä hurja nälkä. Reija puhui suuren kreikan sanavarastonsa läpi ja kuinka ollakaan tilattuamme ensin pelkkää juomaa, saimme yllätykseksi kaksi kattausta kaikenlaista ruokaa. Tämä kaikki 29,92 euroa, eikä tässä vielä kaikki - jälkiruoaksi talo tarjosi vielä Ouzot. Reija kiitti taas kreikaksi ja toivotteli hyvät yöt, jonka jälkeen uni maittoi.

Ymmärtänette, että päivän ajojen, yhteensä n. 130 km. Tämä on arvio, koska ADACin tekemässä maantiekartassa ei ole niiden sinisten viivojen kohdalla kilometrejä. Pitkä päivä ja ruokailu aiheutti sen, että olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet blogia eilen kirjoittaa.

18.6. oli yhtä shoppailua ja rahan säästöä Cumbayeran tapaan

Kaikki sataman alukset eivät ilmeisesti aktiivisesti liiku. Päättelimme tämän siitä, että erään aluksen verkotetulle uimatasolle oli nokikanapariskunta tehnyt pesän. Cumbayeran uimatasolla ei ole onneksi vielä näkynyt pesimäpuuhissa olevia nokikanoja tai muita isoja erikoislintuja.

Ennen lähtöä piti mennä kauppaan, mutta kipparilla oli hoppu, joten päätimme, että käydään matkalla, sieltä löytyy Edeka.

Matkalla ylitimme Lippe- ja Stever -joet siltoja pitkin, saattoi siinä vauhdin hurmassa mennä joku muukin. Tänään oli vain yksi sulku.

Uimaan toista kertaa

Bimini ylös, bimini alas ja tarvittaessa antenni alas.
Helteen vuoksi bimini päällä, mutta sillat olivat matalat,
joten sekä se että antenni piti  kippareiden mielestä
valitettavasti laskea

Matkan varrella näimme paljon ihmisiä uimassa ja siitä rohkaistuneina päätimme, että vesi on uimakelpoista. Alus stopattiin Münsterin kohdalla ja koko crew meni uimaan ja voi kun se oli ihanaa, vesi oli todella lämmintä, mutta koska ilman lämpötila oli 36 plussaa, vesi tuntui virkistävältä.

Matkalla alitimme myös Landbergenin kohdalla Autobahn A1, jossa Jussi ja Antti ovat menneet uskomatonta 200 km tuntivauhtia nykyisellä autollaan.

Kipparihan alkumatkasta totesi, että matkalla käydään kaupassa -aamulla emme siellä käyneet. Niinpä Sari huomasi, että vieressä oli kauppa, mutta kuinkas ollakaan emme sinne kuitenkaan pysähtyneet.

Kello 17.50 jätimme hyvästit Dortmund-Ems -kanalille ja siirryimme Mittelland -kanalille, jota ajoimme
13 km. Saavuimme Marina Reckeen ja vihdoinkin shoppailemaan, mutta kas kummaa kauppa oli sulkeutunut 18.30, joten emme sinne enää ehtineet. Päivän shoppailusta ja proviantin hankinnasta ei siis tullut mitään, no huomenna kauppa aukeaa klo 7 ja miehistö on luvannut lähteä shoppailemaan, vaikka kippari sanoisi mitä.

Meillä kävi tällä kertaa hyvä tuuri, sataman ravintolan grillauspiste oli auennut eilen ja saimme seisovasta pöydästä hyvät pihvit kaikkine lisukkeineen.

Nyt on vielä tosi kuuma, mutta ihan pimeää, kello on 23.30. Teemme blogia flybridgellä. Fiilis on kuin suomalaisessa elokuun yössä. Julkaisemme jälleen blogin ilman kuvia ja pyrimme liittämään ne huomenna valoisan aikaan.

Aamu 16.6. alkoi H:lla

Ranskan ja Saksan sillan korkeuksilla on todellakin eroa
- hyvä Cumbayeralle ja miehistölle

Ensimmäisenä aamulla alkoivat Huoltotyöt. Huollettiin vaatteita. Huollettiin koneita. Huollettiin veden täydennystä. Huollettiin roskat pois paatista. Huolehdittiin Cumbayera matkaan. Seuraava Huolemme oli vastaantuleva silta, jonka korkeudesta Huolestuimme, mutta jätimme silti biminin ylös - alituskorkeus oli 125 m.

Puolenpäivän aikaan olimme matkamme Hitaimmalla sululla Koblenzissa, sulussa 20 min :). Klo 14 sanoimme Moselille Hyvästit ja Rhein kutsui Huimalla voimalla.  Huolestuttiin puuttuvasta kartasta. Huojennukseksemme Huomasimme, että kun Cumbayeran ohjasi jokeen, niin joki kertoi, mihin suuntaan piti mennä ja millä vauhdilla - 13 knots. Huomaa, että olemme vaihtaneet isommalle joelle. Liikenne oli tosi vilkasta ja alukset suuria. Joella oli todellakin ruuhkaa. Harkinnassa on mopoauton ostaminen Cumbayeran takahytin katolle, koska kaikissa vastaantulleissa aluksissa oli Mersuja, Bemareita jne. eikä meillä ole kuin 4 polkupyörää. Tosin meillä on sentään 8 rengasta.

Huolestuttuamme miehistön laihtumisesta, lisäsimme ruokataukoja yhdellä ja paikka oli Brohl. Samaisesta kylästä (S)hellistä saimme provianttia mm. kuohuviiniä ja samalla ostettiin alukseen uusi navigointiväline - Saksan ADAC maantiekartta. (S)Hellin poika oli kuin H-moilanen, ei ollut kuullutkaan Shell Rimula R3+ SAE 30W mineraaliyksiasteöljystä. Ehkä hänen isänsä on syntynyt mineraaliöljyaikaan, mutta ei ole huomannut pojalleen niistä kertoa.

Matkaa jatkettiin uuden navigointivälineen kanssa, joka Huolellisesti ohjasti meidät Mondorfin satamaan.
Rantautuminen tapahtui niin, että sekaan ei mahtunut, ukkoa oli laiturilla kuin hiuksia pipossa. Hyvä, kun köysiä kerkesi antamaan. Jälleen kerran Cumbayera on neulottu kiinni laituriin. Aamu näyttää liikkeellelähdön suhteen Hitaalta, koska saksalaiset ompelukset täytyy saada puretuksi.

Paikka on mainio, ei väännä, ei käännä ja satamassa ihmiset ovat überavuliaita ja ystävällisiä.

Kyläkatselmuksessa Sari ja Reija totesivat kylän siisteyden ja löytyipä yksi puutalokin kivitalojen keskeltä. J&J saivat tällä välin huomisen matkasuunnitelman valmiiksi, olihan kartassa sentään kaupunkien nimet. He totesivat, että on viisainta mennä sinistä viivaa pitkin. Cumbayera tuskin kestää ajaa keltaisia viivoja, koska nopeudet ovat liian suuret - ne viivat ovat nimittäin autobaanoja.

Hieno, lämmin päivä takana ja Crew:n kalju palanut. Kilometrejä karttui Hyvin Huolellisesti laskettuna 110 (kiitos Antille Hyvästä laskutoimituksesta).

Huomisia kilometrejä odotellessa, Huokaisee Henkilökunta ja Haluaa toivottaa lukijoilleen jälleen kerran Hyvää Hyötä. Kuvat lisätään Heti, kun Antti saadaan kunnolla langan päähän.

Sumua ilmassa

Makken I lähtö

Aamulla varhain, kun sää oli melkein parhain, starttasi Cumbayera eteenpäin täydennetyllä miehistöllä. Toisen sulun hoitivat Jamppu ja Sari, jotka saivat oitis suluttajan pestin.

Saavuimme muutamien sulkujen jälkeen Zelliin, jossa väkemme väheni. Makke jäi laiturille vilkuttelemaan ja naiset alukselle kyynelehtimään. Makke jäi odottelemaan taksia ja Cumbayera jatkoi matkaa. Kipparila oli hoppu, koska hän tiesi, että laituriin kiinnittyminen ei ollut huviveneelle sallittua.

Makken toinen lähtö

Naisväki sai juuri kyyneleet kuivattua, kun Makke soitti ja ilmoitti, että hänen passinsa on Cumbayerassa. Kaikkensa Makke siis teki, jotta ei olisi tarvinnut poistua alukselta. No, passi löytyi Makken alusvaatelaatikosta. Jussi sopi taksarin kanssa treffit St. Aldegundiin, jossa Jamppu heitti passin appelsiinin kera rantaan. Makke oli kuitenkin selvästi huojentunut ja jälleen vilkuteltiin. Makke lähti siis toisen kerran ja meni menojaan... toivottavasti hotelliin, kentälle ja lopulta Suomeen ja Jaanan viereen.

Näitä oli pilvin pimein, muttei nähty yhtään linnanherraa eikä -rouvaa

Maisemat komistuivat ja vaikuttavia olivat luostarin rauniot, linnat, kirkot ja 130 km viinitarhoja. Jos jostain niin niistä voi sanoa, että viinitarhoja oli silminkantamattomiin ja maisemat kuin postikorteista.

Rantauduttiin Treisin satamaan, matkaa takana 137 km ja aikaa kului 11 tuntia ja 10 minuuttia. Kello oli 19.45 ja kauppa sulkeutui 20.00. Ei muuta kuin Sari ja Reija hölkäten kauppaan ja paatilla takaisin klo 20.15. Ostokset suoritettu ja vihdoin ansaitun rantautmisoluen aika. Tehokasta! Maukasta iltaruokaa nautimme paikallisessa ravintolassa ja nam oli hyvää. Ruokailun jälkeen uusi miehistö sai kokea blogin luomisen onnen.

Crew Cumbayera kiittää Makkea sinnikkyydestä jäädä alukselle ja toivottaa erinomaista syntymäpäivää, jota hän viettää 16.6. Jaanan kanssa.

Hyvää yötä toivottaa crew ja kippari, joka on jo unten mailla.

Ja matka jatkuu...

Jep, jep, jep... havahduimme illalla outoon ääneen joelta, vastavirtaan tulee laiva tarkoittaa siis, että sulku on auki. On jo hämäräää, emme voi lähteä matkaan, koska huviveneilijät saavat liikennöidä vain valoisaan aikaan.  Emme olisi muutenkaan lähteneet, koska matka, jonka olisimme voineet tehdä, olisi ollut hyvin lyhyt.

No, aamulla lähdimme innokkaina ja ajelimme saman tien koko Saarjoen. Edellämme kulki vanha tuttavamme, oranssi Kathamori, jonka olimme tavanneet ensimmäisen kerran Ranskan puolella. Heidän suosiollisella avustuksellaan pääsimme suluista läpi helpommin, koska ei tarvinnut itse sönkätä saksaa, koska heidän saksankielentaitonsa oli hieman parempaa kuin meidän, koska he olivat saksalaisia. Kathamori jäi matkan varrelle Saarburgin vieraslaituriin, haikeina heitimme jäähyväiset ymmärtäen omat vaikeutemme jatkossa. Heilutimme myös hyvästejä Pedro-veneelle, joka oli naapurinamme pari päivää. Päädyimme Moselille 178 km päähän Koplenzia paikkaan nimeltä Schweich.  Sinne päätyivät myös omia teitään kulkeneet Jamppu ja Sari.

Yksi Jampun ja Sarin vastaanotto-
komitean jäsenistä

Jälleen kerran miehistön vaihto oli lähellä. Uusi miehistö oli selvästi sitoutunut tehtäväänsä, kuten Jampun takatukan tatuoinnista näkee. Reija ja Jussi sai hapanleipää, suomalaista kahvia ja Cumbayera sai kirjaillut tabletit. Vaihdeltiin Suomen kuulumiset ja ihmeteltiin köysien kiristymistä, jonka sittemmin huomattiin johtuvan ohiajavan aluksen edessä kulkevasta vesimassasta.

Jamppu alias CREW, ilmeisesti pyörällä päästä

Webbikameroita Moselilla

Antti kotoa ilmoittaa, että Mosel-joen varrella on useita webbikameroita, joista oikea-aikaisesti katsoessaan saattaa havaita Cumbayeran kulkevan.

http://www.mm-webcam.de/en/

Hj. Nortamon syntymäpäivä ja vähän muutakin

On siis 13.6. ja me raumalaiset juhlimme tietenkin Nortamon syntymäpäivää ja edelleen täällä Merzigissä. On meillä tosin toinenkin syy juhlia, nimittäin Reija on kestänyt Jussia jo 32 vuotta avioliiton satamassa, jota nyt Merzigin satamassa juhlitaan.

Päivä on mennyt kuumuudessa lekotellessa, päivällä +30 astetta. Pienikin asentaminen aiheuttaa hikikarpaloita, silti maston saalinkeja on sikakitin kanssa korjattu ja kittaukset on kiristetty Elmu-kelmulla.

Mielialan kohotusta

Makke sai tiedon, etä sulku aukeaa tänään klo 24.00. Huominen lämpötila on Makken tietotoimiston mukaan +34 astetta. Odottelemme siis huomista ja startti on aamuvarhaisella. M/Y Ronja lähti jo päivällä seuraavaan kohteeseen ja sanoi meille: "Bis morgen", convoy varmaan tapaa taas huomenissa.

Proviantti hankittu ja pääsimme alukseen juuri sopivasti ennen sadetta. Ukkosta ilmassa...??? Makke ollut aluksella 11 päivää ja tämä on toinen sade - ensimmäinen yöllä ja tämä illan suussa. Riossa jäänyt hiukan maksamatta joskus, no kyllä me tämän kestämme. Ja tuleepahan täkit spuulattua ja Reijan pesemät ikkunat. Saa nimittäin "jokisuolat" pois.

Repe on noudattanut Jaanan ohjeita ja Makke kaipaa jo lisää reikiä vyöhönsä - kauppareissulla shortsit tuppaa putoamaan. Huomenna Makke pääsee taas takahyttiin Repen vierihoitoon, koska alukseen saapuu  lisämiehistöä.

Täytynee kysyä Ryhäseltä (=Ryanair) alennuslippuja seuraavaan kauteen, koska Cumbayeran miehistö on käyttänyt yhtiön kuljetuspalveluita kiitettävästi.

Seuraavaksi suihkuun ja illalliselle zum Skipper -ravintolaan, onhan meillä kaksi hyvää syytä juhlia.

Merzigissä, jonne saavuimme eilen 11.6.

Anteeksi hyvät lukijamme, emme päivittyneet eilen. Tultiin Merzigiin iltapäivällä. Sataman suuta oli vaikea löytää, koska väylä on juuri vähän leveämpi kuin Cumbayera. Satama on hyvin rauhallinen. Makke ja Jussi etsiskelivät satamasta Nautic Rupp-myymälää löytämättä sitä. Puhelin käteen ja heppu lupasi tulla ja tulikin sitten illalla kahdeksan jälkeen. Katsoi keulapotkurin hiiltä ja totesi, ettei niitä löydy varastosta ja tilattaessa mennee pari päivää. Ei siis tilattu.

Parimme sulussa

Satamassa meiltä tiedusteltiin, näkyikö matkalla kirkkovenettä, johon vastasimme, että kyllä sellainen oli sulussa kanssamme. Tuossa tuokiossa se saapuikin ja iloinen saksalaismiehistö tervehti meitä jälleen kerran.

Skagen

Illalla rakentelimme itsellemme ranskalais-saksalaisen virityksen Toast Skagenista. Olihan se vähän erilainen, koska siihen kuului myös vihreät parsat, hollandaisekastike, Chablista sekä loistava ranskalais-saksalainen juustotarjoin Sauternes-viinin kera, unohtamatta hanhenmaksapateeta, joka kruunasi ateriamme.

Seuranamme oli myös nokikanapesue

Ottaa päähän, kun ei pääse eteenpäin, mutta joskus näin. Luonnonvoimille sen enempää kuin sulkujen korjaajillekaan emme voi mitään. Nautimme siis parhaamme mukaan hetkestä, koska emme osaa ennustaa tulevaisuutta. Jos joskus luulimme osaavamme, emme luule enää.

Vielleicht im morgen

Tänään 12.6. olemme saaneet tiedon: Vielleicht im morgen um 13 uhr. Odotamme siis huomista ja toivomme, että tämä venttaus päättyy. Tosin tiedot sulkujen avaamisesta vaihtelevat jokaisen tiedonantajan mukaan, mutta Hevosmiehen tietotoimisto on aina yhtä epämääräinen. Senpä vuoksi Jussi soitti suoraan sululle ja sai sieltä samanlaisen tiedon, joten siihen meidän on luottaminen.

Pesua ja potkuria

Reija pesi pyykkiä ja Jussi ja Makke väkerteli keulapotkuriprojekin kanssa - hiilet pois, hiilet sisään, hiilet pois, hiilet sisään - ja vielä kerran hiilet pois, hiilet sisään. Joka välissä hiottiin ja aina löytyi ongelmia, tekninen savu tuli ulos.Viimeisen virityksen jälkeen Jussi huomasi, että tuolla roikkuu joku, jolloin kolmannen asteen yhteys puuttuu. Yhteys saatiin palautettua ja sitä testattiin. Makke ajeli keulista ja Jussi oli pää keulahytin patjan alla tutkimassa tuleeko teknistä savua... ei muuten tule! Ansaitut asennusmaljat olivat paikallaan. Keulis toimii taas, yes.

Jussi oli tyytyväinen, mutta vähätteli kuitenkin keulista, koska pari perä laituriin rantautumista on onnistunut melko hyvin.

Sauna saksalaiseen tapaan

Hiilinokinen Jussi ja hyvin raikas Reija päättivät lähteä paikalliseen Das Bad Merzig -kylpylään pesemään Jussin nokia pois. Toiveikkaina lähdettiin matkaan. Oltiin tosi turisteja, ensimmäinen ongelma oli, kun yritimme mennä hienolla rannekeavaajalla pukukoppiin. Ovi ei meille auennut. Jussi kysymään, mikä on ongelma. Pääsimme vihdoin saunaosastolle, jossa kävimme kolmessa saunassa. 2 kertaa finnishes saunassa ja kerran blockhaus saunassa, eikä yhdessäkään ollut vettä kiukaalle heitettäväksi - ei myöskään ämpäriä tms., jonne vettä olisi voinut hakea. Lisäksi kanssasaunojat ihmettelivät uimapukujamme, koska siellä ei sekasaunassakaan ollut tapana pukeutua edes uima-asuun. No, meille ajatus nakusaunasta ventovieraiden kera oli outo ja noudatimme aitoa suomalaista traditiotamme. Sauna pienine uima-altaineen oli kuitenkin nautittava, koska Jussi ja Reija eivät olleet saunoneet puoleentoista kuukauteen.

Saunomisen jälkeen oli vuorossa Makken hiustenleikkuu, joka onnistui hienosti - Makke kärsi ja Jussi leikkasi. Kaikeksi onneksi Makkella on suurimmaksi osaksi päänahka vielä tallella.

Cumbayeran miehistö jää odottelemaan sulkujen sulkeutumisen aukeamista.

Liekö tämä Jussin uusi haave...

Dillingenin anatomiaa

Saar on kiinni, mutta Mosel aukeaa 11. päivä, joten olemme väärällä puolella, kiitos Makken ja Jussin. Täällä siis odotellaan Nortamon syntymäpäivää ja ehkä myös Makken syntymäpäivää. Saar-joki nimittäin aukeaa 13.6. - tällä tiedolla. Elben alajuoksulla on 30000 ihmistä evakuoitu, mutta meillä on onneksi allamme rauhallinen joki ja olemme vielä monien kanavien päässä Elbestä. Toivottavasti Elbe asettuu aloilleen ennenkuin me olemme siellä.

Pakollista vapaata eli lomaa...ja sitä asennusta

Grilli olis, vaan ei hiiliä.

Asennukset ovat jatkuneet ja samoin klipsuvirkkaus, meillä on siis hyvin harmoninen tunnelma. Syötiin saksalainen Thüringer -stroganoff - nammmm ja jälkkäriksi espressot avec Aspach Uralt Pariisin pikkuleivillä höystettynä (kiitos Akkep).

Aterioinnin jälkeen Jussi ja Makke tutkivat lämmitys/jäähdytyslaitetta saamatta siihen mitään tolkkua. Päättivät siirtyä keulapotkuriasennuksiin, koska edessä on voimakkaampia virtauksia. Laite toimii paarpuuriin, mutta styyrpuuriin kipinöi. Samalla myös teknistä savua tulee ulos laitteesta, jolloin sitä ei siis voida käyttää. Yritetään hankkia uudet hiilet. Ellei saada Makke joutuu keulapotkuriksi. Voi Makke raukkaa, hommat senkun lisääntyvät - kokki, koirashuora ja kohta myös styyrpuurin puoleinen keulapotkuri. Makke on onneksi varustaunut räpylöillä, maskilla ja puvulla. Jaanan ohjeiden mukaan Makkelle annetaan kevyttä ruokaa ja paljon liikuntaa. Muilta osin päivä on ollut rauhallisempi.

Kontakteja alkuperäisväestöön

Naapuripaatin sedän - todennäköisesti nuorempi kuin Jussi - kanssa on keskusteltu vedenkorkeuksista, kanavien suluista ja reiteistä. Hänen oli vaikea uskoa, että olemme tulleet Canal des Vosges´n läpi näin korkealla veneellä, mutta olihan meillä vielä 4 mm varaakin. Hän myös ihmetteli komeita bambuja veneen täkillä, johon Reija totesi, että ne ovat hänen käsitöitään varten ja paatissa on saha, jolla moiset saa kätevästi mukaan - kiitos vielä kerran Reijan isoveli-Reikulle.

Kanssamatkailijoita

Olemme tavanneet samoja iloisia saksalaisheppuja jo usemmissa satamissa ja taas täällä. Aina he ihmettelevät, että kuinka me tulemme Cadizista eli Atlantilta ja päämäärämme on Rauma Suomessa. No, kyllähän siihen muutama päivä menee vastaamme hymyillen. Siniristilippumme... on edelleenkin heikosti tunnettu. Olemme parhaamme tehneet, jotta muutkin kuin satamakapteenit tunnistaisivat lippumme. Hups, lippu on vielä salossa, mutta onneksi Makke huomasi ja lähti äkkiä laskemaan sen. Kello on nyt 21.27 ja rauha on saapunut laivaan

.

Makkelle oma hytti

Vähä-Vaset lähtivät kohti suuria seikkailuja Romantiche Strassea pitkin kevyet iltapalat mukanaan. Makke odotti auton takavalojen häviämistä ja pamahti tavaroinensa etuhyttiin. Hän oli nääs tähän saakka ollut Reijan ja Jussin kanssa takahytissä ja sai nyt ihan yksin etuhytin hallintaansa. Alukselle jääneet ottivat murheeseen pullollisen shamppanjaa. Ajankuluksi kävimme juttelemassa ystävällisen satamakapteenimme Hanneksen kanssa, jolloin selvisi, että hän on seilori ja Markuksen kanssa he lauloivat "What shall we do with a drunken sailor..." Hannes tarjosi pienet pikarilliset paikallista "lähdevettä". Seurassamme istui myös Hanneksen henkilääkäri, joka oli kehottanut Hannesta vähentämään törpöttelyä. Molemmat puhuivat hyvää englantia ja Jussi yritti huonoa saksaa. Kaikki ymmärsivät toisiansa.

Jussi ja Makke paransivat flybridgellä maailmaa pikkutunneille. Reija oli mennyt jo hyvissä ajoin nukkumaan.

Graffitit - upeat tai ei - saattelivat meidät matkaan 

Auf wiedersehen Saarbrücken

Makke kävi aamulla hyvästelemässä Hanneksen, jolloin hän kertoi soittaneensa seuraavaan satamaan, joka on Dillingen, ja ilmoittanut meidän olevan tulossa. Puoliltapäivin lähdimme matkaan iloisesti puolin ja toisin huiskutellen.

Sulut suurentuvat, jos ovat auki.

Matka taittui liiankin joutuisasti. Sulut olivat tosi rauhalliset, tilavat ja niissä oli kelluva poiju, joten urheilupisteitä ei niistä voi kuitata. Makke hoiti sulut ja Reija teki töitä. Kaikesta huomaa, että olemme saapuneet Ranskasta Saksaan, kaikki toimii kolikoilla. Saavuttaessa Saksaan kannattaa varata 50 sentin ja euron kolikoita.


Kun saavuimme Dillingeniin, vastaanotto oli loistava. Hafenmeister Gustaf ja kaikki muutkin sataman heput olivat laiturilla vastassa - liekö varjelivat laituria ja omia veneitään. Meidän kapu oli tyytyväinen köysiin, mutta vastaanottajat eivät, joten Cumbayera neulottiin kiinni laituriin (köysiä menee ristiin rastiin paatin kylkeä pitkin). Onneksi ei ole kiire aikataulu, joten ehdimme aamulla irrotella kaikki köydet. Jussi kysyi "sujuvalla" saksalla: "Hat jemand schon angerufen?", jolloin Gustaf innostui, että ahaa, ahaa, sie sprechen deutch. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, koska Gustaf puhui sen jälkeen niin nopeasti saksaa, ettei Jussi pysynyt perässä.

Sulkuvahti tarkkana vahtimassa valon väriä

Asennusta ja nypläystä...

Loppupäivä vietettiin huoltotöissä. Tuulilasiasennusta, veden tankkausta ja pyykinpesua. Ehtipä Reija vähän klipsuvirkatakin, kun pojat asennustöistä uupuneina nukahtivat. Reija on tyytyväinen, kun miehistö pitää huolta, että virkkausaineksia on riittävästi.

Päivän päätteeksi söimme loistavan illallisen, Shirloin-lihaa kera kolmen pippurin kermakastikeen, itsetuunatun perunasalaatin ja monipuolisen vihersalaatin. Oli muuten hipleää kuin metsäketun ...nahka.

Ollaan nyt Saarjoella ja maisema on muuttunut huomattavasti, ympärillämme on melkein vuoria, jotka on päällystetty pehmeillä pyöreillä puunlatvoilla ja voi sitä vehreää vihreyttä. Rantalaiturilla kukoistavat iirikset ja kurjenmiekat.

Huomenna matka jatkuu 1 sululla ja 15 kilometrillä, jonka jälkeen odotamme Saarjoen sulkutyömaiden valmistumista ja sulkujen avaamista. Saimme tietää, että Elbejoki on noussut yli 7 metriä, saas nähdä kuin käy. Onneksi sinne on vielä matkaa ja vesi ehkä ehtii laskea siihen mennessä.

Yritimme laittaa kuvia siinä onnistumatta, jatketaan siis huomenna.

Saarbrükenin salaliitto

Makke on alkanut epäillä jotain. Ruoat ovat erittäin kasvispitoisia ja salaatteja suositaan. Pete ja Päps lähtivät veneeltä tänään aiemmin hoitelemaan omia kuljetuksiaan kotiin päin ja porukan piti tavata kaupungilla. Välimatkat, jotka oikeasti olivat valtavia, valehdeltiin kiusallaan Makkelle tyyliin ”Joo, jotain pari sataa metriä ja silleen…” Ja Makke käveli.  Ja söi salaattia. Ja taas käveltiin.

Jossain kohtaa perästä alkoi kuulua napinaa ja synkkiä epäillyksen sanoja. ”Miten niin muka v..tu kilometri?” Ja me muut salaliittolaiset hymyilimme ja virnuilimme toisillemme salaa. Miltei 13000 askelta tuli askelmittariin.
Repe kun oli saanut Makken hoito-ohjeet Jaanalta. ”Salaattia ja liikuntaa sille sohvaperunalle!” –oli ollut synkkä komento. Ja eipä Makke osannut epäillä sitäkään, että jääkaapissa ollut Makken pyhä votkapullo laimentui  vedeksi hyvin huomaamatta… häh häh hää. No ei vaiskaan.

Päivä siis kului Saarbrükenissa asioita hoidellen ja nettiä hankkien. Vaikka netti saatiin ja yhteydet luotiin, niin webbi ei silti toiminut. Ja se torilla syöty pikkuruoaksi tarkoitettu salaatti oli valtava keko ranskalaisia ja makkaran suikaleilta kasvispedillä, joten ketään ei illalla huvittanut syödä mitään. No tosin Päpsin ostama juustokakku ja mansikat tekivät kauppansa kuoharin kera iltaruskon aikaan paatin bryggalla.
Pete ja Päps varasivat huomiseksi vuokra-auton, jolla aikovat lähteä pikkuhiljaa Bremeniin päin, josta heillä on lento. Aikovat siinä samalla tutkailla parin päivän verran laaksoja ja gasthauseja. Haikeina lähtevät, mutta minkäs teet. Alun perin heidän piti lähteä sunnuntaina Lübeckistä kohti Bremeniä, mutta näin ne aikataulut aina heittelevät veneillessä.

Makke, Repe ja Jussi jäävät tappamaan aikaa tälle pienelle Saarjoen pätkälle, joka on auki. Ehkä painuvat huomenna takaisin Ranskaan, koska jäi Beaufort juustot ostamatta Ollille.

Saksa, laulun ja naurun maa

Saarbrüken Saksa. Jussin oleskelulupa Ranskassa päättyi ja meillä oli kiire Saksaan. Jussihan oli mennyt Marseillessa laukaisemaan paikallisessa VNF:n toimistossa vitsin Napoleonin Vizir-hevosesta ja elsassilaisen metwurstin alkuperästä, jolloin Jussille annettiin tasan kuukausi aikaa toimittaa itsensä ja paatinromunsa pois Ranskan maaperältä, tai pitäisikö sanoa vesiperältä.

Aamu aukeni Mittersheimissa aurinkoisena ja auvoisena. Tehtiin seisoma- ja ajamisaamiainen, eli paatti käynnistettiin ja lähdettiin ajamaan aamiaista syöden. Jussi pelkäsi joutuvansa joko teloituskomppanian eteen tai muukalaislegioonaan, joten kiire oli.

Sulkuja oli onneksi vähemmän ja ne menivät jo hallitusti. Wassin pojat lassosivat pollareita (ei siis poliiseja) tottuneesti, mikä Makken kohdalla mikään ihme olekaan. Pete-parkahan vietti ankean varhaislapsuutensa poronsarvet päähänsä teipattuna Pidesluodon peltoaukeilla juosten pakoon suopunkia heiluttelevaa Makkea.

Päivä oli kuuma, mutta kaikki totesivat, että parempi näin kun vesisade. Suomenlippu aiheutti ansaittua huomiota pitkin Saarkanaalia. Suluissa on fiilis, että oltaisiin ihan julkkisia tai jotain. Meitä on videoitu ja kuvattu, mutta on se kamera meilläkin. Tosin Suomen lippua enemmän huomiota taitaa myös herättää tämä vene, jollaisia täällä sisävesillä ei ihan valtoimenaan kulje.

Päps päätti, että tehdään ajonaikainen lounas. Siihen kuului valtava salaatti, vihanneshöystö a´la Päps, ratatoulille, couscous, Makken paremassa marinaadissa marinoidut paistetut kanapalat ja kaiken kruunasi lasillinen erinomaista provencelaista roseeta, jota kippari armollisesti antoi miehistönsä juoda yhden lasillisen jäiden kera, itse tyytyi stoalaisesti vissyyn. Todettiin, että edellisen illan pääruoka Léscalessa oli paljon heikompi esitys.

Näyttää siltä, että jäämme jumiin tänne Saarjoelle joko 11.6 tai 13.6 saakka. Mosel on remontissa ja Saksan kanavien vesitilanne on mitä on. Nettikin tökkii nyt, eli huomenna pitää mennä hoitamaan prepaidit Saksaan, eli kuvia ei nyt pääse lataamaan tällä GPRS-yhteydellä. 

Illalla saavuttiin Saarbrükenin marinaan, jossa on saksalaisittain kaikki olevainen lyöty kolikkoautomaatin taakse. Sähkö maksaa 50 c per kWh yms. Onneksi Suomen venemarinat ei ole vielä havainneet tätä ansaintalogiikaa, mutta mutta... Täällä 13,5 e yö. Sitten maksat sähköt 50 c per kWh, suihku 6 min 1 e jne. Mitäs Nauvossa maksaa yö sähköineen? Tosin siellä on sauna.

Sulkeisia ja auringonpaistetta

Aamulla paikassa, jonka ristimme Vetus Capitainiereksi, Päpsi vinkaisi ihastuksesta, kun Jussin illalla tilaamat tuoreet patongit kiikutettiin veneeseen. Nyt ei sitten puuroa syöty. Ranskalaiset pateet ovat kyllä ihania tuoreen rapean patongin kera, Tosin on vaikea sanoa kumpi on parempaa, jänis- vai se possupatee, johon on etiketin mukaan laitettu kaikkea possuparan läskistä poskilihojen kautta peräsaparoon saakka.

Mikään ei varmaan yhdistä ihmisiä niin paljon kuin kimppa-aurinkorasvaaminen. Ennen matkaan lähtöä leviteltiin ilolla toistemme napoihin ja hartioihin rasvaa ja koimme yhteisyytemme kasvavan. Olo oli kuin toisiaan kirputtavilla apinoilla. Mukava ilma oli tulossa.

Päivän aikana ei pitkälti ajettu; sulkuja oli muutaman sadan metrin välein ja alas tultiin noin 34 metriä 13 sululla. Sulkuihin ajettiin aina iloisten germaanien kanssa. Perässä tuli siis pitkä saksalainen jokivene täynnä eläkeläispappoja, jotka hämmästelivät Suomen lippuamme. Ja jaa, kaukaa tullaan ja kauas mennään, jaa jaa...

Papoilta olimme kuulleet, että kaikki Saksan vesiväylät ovat suljetut 11.6 saakka, joten kiireemme loppuivat sitten siihen. Saarbrukeniin mennään varmaan huomenissa ja sitten taitaa alkaa lomailu, jos ei vedet tuossa tuokiossa haihdu Saksan joista.

Ajoimme kilpaa ranskalaisen alakoulun oppilaiden kanssa heidän pyöräilessään kanavatietä pitkin. Lapset ottivat rivakasti lisää vauhtia, kun Makke huuteli heille ponsuurejaan ja murahteli välillä. Opettajaneitokainen katseli myös kauhistuneena suuntaamme ja huuteli lisäohjeita lapsille. 

Iltapäivällä saavutiin Mittersheimiin, jonne päätettiin jäädä. Tytöt ja Makke komennettiin kauppaan ja Pete ja Jussi jäivät spuulaamaan venettä. Tosin vettä ei tullut hanasta ja keulan ruskea jokiveden aiheuttama keulakuohun jälki jäi pesemäti, joten Jussi ja Pete keskittyivät huuhtelemaan vatsalaukkuaan eri juomilla.

Raikkaat pojat kimppasuihkusta

Piheinä poikina pojat kävivät kahden euron kimppasuihkussa ja sitten raikkaina baanalle. Sillä aikaa tytöt viihdyttivät ikävissään bryggän vihreää ukkoa, joka on aiemmissa kuvissa vilahtanut.

Mittersheimin kylää lähestyessä olo oli kotoinen. Kylä peltojen takana muistutti kummasti Kökarin Karlbyn kylää. Ja paikallinen ravintola oli nimeltään nauvolaisittain L´escale! 

Tilausten teko oli hieman vaikeaa tässä kahden tähden ravintolassa, kun tarjoilija ei oikein ymmärtänyt meitä emmekä me häntä. Alkuruoat olivat hyviä hanhenmaksapateineen, mutta pääruoka ei hurraata nostattanut.

Repen suopeusmeloni

Repe tosin oli ottanut vähäsen melonia alkuruoaksi, ja niinpä hänelle tuotiin annos, jonka jälkeen hänelle ei tarvinnut tarjoilla enempää. Meloni oli täynnä portviiniä ja alkuruoan syötyään Repe oli ainoa, joka kehui myös pääruokaa. Oli kolmen lihan vartaita, eli päättelymme mukaan viipaleet Veli Pontevasta, Veli Huilusta ja Veli Viulusta. Tai sitten se oli hollantilaista hevosta, pehmeää jänistä ja viitosilliä. Makken perusmättö on kyllä parempaa.

Jälkiruoaksi tarjoilija tuli esittämään meille Mustaa Metsää, jonka sitten ennakkoluulottomimmat valitsivat. Ravintolasta palasimme kanavatietä pitkin kaskaiden karjuessa ja lepakoiden lennellessä veneelle.

Jussin stressiraidat

Tiedoksi niille, jotka ovat kommenteissaan miettineet, ketkä tätä blogia aina toimittavat, niin kerrottakoot heille, että illan tullen Jussi ottaa esille malspiikin, uhkailee sillä ja osoittaa miehistölle tuimana tietokonetta. Yksi kirjoittaa ja muut hyräilevät Volgan lauttureiden teemaa. Näin se syntyy. 

Youtube-pätkiä

Nyt on Cumbayeralla kuvattuja videoita nähtävänä YouTubessa. Kuvauksesta on vastannut pitkäaikainen hovikuvaajamme Akkep. Tästä linkistä lisää, alla vain yksi.

Kapisia kissoja, suuria sulkuja ja matalia siltoja (headroom in touch)

Aamu aukeni aurinkoisena Dombasle-sur-Meurthlessa, jossa herättyämme Päps herutti Jussilta ja Repeltä kyyneliä poskelle. Vuorossa oli Suomi-aamiainen. Jussi ja Repe kauhoivat ruis-kaurapuuroa liikuttuneina mellanrost kaffeen kanssa samalla kun Makke lausui "Miks leivo lennät Suomehen" runoa. Hiukka ruotsalaisena elementtinä oli Kallenkaviaari pöydässä, mutta vaikutus oli valtava. "Nyt kestän sisulla sulun jos toisenkin" -totesi Jussi runebergilaiseen henkeen.

Raumalais-turenkilaiset oppivat hyvin pian sulkujen tavoille. Samoin todettiin porukalla, että Makke on aikoinaan hoidellut maksupuolen jollekin osapuolelle avokätisesti, niin se taitaa koskea myös sulkuonnea. Kaikkiin sulkuihin ajettin tänään suorilta, eikä odotettu hetkeäkään. Monilla suluilla oli joku paatti odottamassa onneaan; tullut raukka sulkuun about puoli minuuttia  liian myöhään. Me aina ekana. Todettiin, että Makke on aikoinaan investoinut näemmä kerrostalon tai ainakin parin kolmen omakotitalon verran. Kovin ystävällistä häneltä. Kelitkin suosii, mikä kuuluu tähän vanhaan merimiesuskomukseen. Aina on Makken kanssa kelit kohdallaan... 

Sululla numero 8 venettä vastaan tuli kehräämään kaksi kapista pientä kissaa. Pete tohti paijata niitä neopreenihanskat käsissään, mutta suurimmaksi huoleksi tuli se, että pelättin kissojen hyppäävän veneeseen. Ihan söpöjä ja ihmisrakkaita raukkoja, mutta laihoja, takkuisia ja rähmäisiä kisuja. 

Cumbayeran kesäkioski

Yhdessä kohtaa matkaa Cumbayeran miespuolinen miehistö huomasi mukavan yksityiskohdan veneessä. Cumbayerassa toimi vanha kunnon kesäkioski! Menit vain luukulle, puhuit vähän puolihärskejä ja kikattavat myyjätärneitokaiset tarjoilivat kolaa ja kaljaa. Aivan viehättävää! Suomalainen kesätraditio oli kotiutunut tänne keskelle koilisranskaa. 

Muutama sulku eteenpäin tultiin turenkilaisten mittakaavassa kaikkinen sulkujen äidille. Nousua oli 15 metriä ja olo montun pohjalla varsin klaustrofobinen. Sulkuvahti oli überystävällinen ranskalainen, jonka kanssa käytiin kulttuurivaihtoa sillä verbaalisella tasolla, jonka kaikki ymmärsivät: "Mika Hakkinen? Oui, finlandaise! Kimi Raikkonen? OUI OUI!" Sebastian Loeb? OUI OUI OUI!!!!! Francoise!!!! 90 km from here! He lives there!!!!"  Vaikuttuneina kiristimme köysiä ja katsoimme kanavavahdin osoittamaan suuntaan. Vain 90 kilometriä Loebin luokse! Sitä ihmettelimme, miten sammal kasvaa sulun seinämässä kymmenen metrin korkeudella, kun sulun korkeus on 15 metriä.

Illan suussa tulimme paikkaan, jonka nimeä emme tiedä. Tai lukee tuolla seinässä, että "Vetus Capitaniere", mutta se ei ehkä ole paikan nimi. Rantautuessa meitä auttoi vaalea teutoni suoraan Asterixin sivuilta, pieni ja pyöreä ja paljon viiksiä, mutta ei kauheasti puhetta. Saatiin paatti rantaan pylly edellä, mikä itämeren otuksilta oli hieman outo manooveri, mutta hoituihan se. Sitten suihku, ruokaa ja vähän viiniä ja nukuksiin.

Vauhtipäivä Canal de la Marne au Rhinillä

Päpsin vain yksi patonki

Aamulla Päpsi sai Jussilta tiukan ohjeen käydä ostamassa paikallisesta boulangeriasta vain yhden patongin. Sehän nyt on Päpsille, kuka Päpsin tuntee, vain viittellinen ohje. No kolmen open eka kunnon loma-aamu tietty piti aloittaa juhlallisella ranskalaisella aamiaisella, jossa pateet ja croissantit valtasivat kapyysin pöydän.

Aamiaisen jälkeen käytiin paikallisessa VNF:n officessa kyselemässä vedenkorkeuksia ja siltojen mittoja. Saatiin rohkaisevia viestejä lähteä Saarbrukenin suuntaan ja todettiin, että mikä ettei lähdetä samantein. Laiva lastattiin ruoalla ja juomalla ja vedellä ja iloisesti lähdettiin kohti ensimmäistä sulkua, joka oli noin mailin päässä. Jussilla on paatissaan tosi pitkät köydet, sillä yksi köysi oli jäänyt laituriin kiinni ja se veti meidät takaisin Nancyn venesatamaan. Sinänsä onnekasta, koska ekan sulun kaukosäädin, joka taisi unohtua Nancyyn, tuli samalla haettua satamakapteenilta. 

Uudelleen sululle, jossa Vaseliinit saivat meripurakkeina ihmetellä kanavaveneilyn ihmeitä. Paatti nousi ja paikalliset spurgut yritti pummata röökiä sulun reunalta. Sulku jumitti ja siinä sitten ihmeteltiin. Jussi soitti VNF:n kaverille, joka ilmoitti "Me coming, me coming". Kaveri tuli puolen tunnin päästä ja rynkytti portteja ja sulku aukesi. Seuraavalla sululla sama juttu. Taas kaveri rynkytti ja sulku aukesi. Tästä viisastuneena Pete jäi seuraavilla suluilla rannalle, jotta pääsisi itse rynkyttämään sulkuportteja niiden jumiessa. Tästä Peten uhkaavasta eleestä pelästyneenä sulut päättivät toimia tästä edes kiltisti. 

Kanaalilla ajettaessa koettiin monia uusia kokemuksia: Yhtäaikaista satakielen laulua, jota säesti Jussin satailu

Kumpi voittaa, juna vai Jussi?

ja sadattelu siitä, että sulkujen kaukosäädin unohtui Nancyyn. Samoin emme ole koskaan aiemmin veneilleet siinä pelossa, että saatamme ajaa kolarin junan kanssa. Koimme myös hullun kokemuksen veneellä joen ylittämisestä.

Ilta päättyi Dombasle-sur-Meurthen vilkkaaseen marinaan, jossa kiinnityimme longside ainoana veneenä paikalliseen kaijaan. Muut neljä venettä ei ole liikkuneet moneen vuoteen. Lähellä olisi Jampulle yksi kiinnostava projektivene, otetaan siitä huomenna kuva, jotta Jamppu voi lähestyä tarjouksellaan omistajaa.

Löydettiin hyvä kiinalais-aasialais-vietnamilainen rafla, josta tyytyväisinä lyllerrettin paatille. Nyt nukuksiin ja huomenna aikainen lähtö. Surffaus Reinin 12 metrisillä aalloilla kiehtoo koko porukkaa. (Tiedämme mitä tuolla saksanmaalla tapahtuu parhaillaan ja olemme kovin pahoillamme siitä ikävyydestä.)

Hurjaa faartia siis tänään tultiin, peräti 15 kilsaa! Mutta kun matkaa on jäljellä noin arvioilta 1200 mailia, niin pienistä puroista se Reinikin tulvii.

Ii-haa, pääsenkö kyytiin?

31.5. perjantaina lähdimme aamulla yöllisestä parkkipaikastamme puskien keskeltä. Hyvät VNF:n kiinnitykset, mutta roskis oli yön aikana hävinnyt. Sululla oltiin 9.07. Melko hyvä suoritus. Timo hoiti Reijan hommat suluissa ja Reija sai pitää lekopäivää, aika ihanaa. Annu ja Reija hoiti patonkien viennin miehistölle, joka syötiin tosi pieninä taukohetkinä kannella.

Sulutusta ja jälleen haikeita jäähyväisiä

Vastarakastuneet Nancyssä

Päivä eteni sulkuun sulusta sulkuun sulusta... Lähtevän miehistön aikataulu saneli ehtoja ja aluksi suunniteltu muuttui muutaman kerran ennen kuin miehistö pääsi lähtemään. Pääsimme mm. sulkuun no 8, mutta emme päässeet sieltä pois. Pekka veti hätäkytkimestä ja vihdoin saapui mies ja ovet aukesivat meille. Jatkoimme matkaa kohti Nancya ja viimeistä sulkua, mutta ovet eivät auenneet meille, Jussi painoi summeria ja kuunteli sujuvasti ranskankielistä hölpötystä ja ymmärsi, että puhelu yhdistyi johonkin. Aikansa odotettuaan Jussi sai ihan oikean ihmisen langanpäähän, Jussi kertoi, ettei sulkua aukea ja sai vastaukseksi "me come". Heppu kävi kerran ja toisenkin, Vihdoinkin pääsimme sulkuun ja Nancyn venesatamaan. Tätä odotellessa miehistö oli siirtänyt laukkuja venttalaiturille ja pois jne. Aikataulu oli jo totaalisesti pettänyt ja niinpä ainoa vaihtoehto oli mennä taksilla Frankfurt Hahniin. Koitti hetki, jolloin Jussi ja Reija olivat keskenään aluksella ensimmäistä kertaa.

Turistina Nancyssä

Repen ja Jussin dinner Nancyssä

Sunnuntaina Jussilla oli pientä stressin poikasta, eikä mikään luonannut. Puhelu Pekan kanssa kuitenkin muutti tilanteen ja Jussi ja Reija päättivät siivousten ja asennusten jälkeen lähteä lounaalle. Ravintolat löytyivät aukion laidalta, viehättäviä rakennuksia ja suihkulähteitä. Ja niin harvinainen ja vähän kaivattukin vapaapäivä - ei yhtään sulutusta.

Cumbayeran staffi oli viisaina tilannut 250 kg painolastia sillanalituksia varten ja niinpä veljekset Vaselin et Päivi saapuivat illansuussa Nancyyn. Päivällä herätti tosin hämmennystä tekstiviesti, jossa ratkiriemukkaat veljekset ilmoittivat olevansa pastalla Alicanten asemalla ja juna sinne Nantesiin lähtisi tunnin päästä...

Saadaanko astua puurin yli?

Vaseliinit saapuivat Hahnin kentältä kätevästi bussilla Luxemburgiin, josta lähti juna oitis Nancyyn. Hahnin kentältä näemmä pääsee bussilla kätevästi joka suuntaan, eikä lippujen hinnat pahoja ole.Reissu tänne Nancyyn maksoi bussi + junalla yhteensä 38 eur ja matka kesti nelisen tuntia tunnin odotuksella.

Ilta jatkui iloisen jälleennäkemisen riemussa, tosin veljekset komennettiin hakemaan kyliltä lisää kaljaa, joka ei ollut Ranskassakaan mikään strömssö-keikka sunnuntai-iltana. Pojat seikkailivat arabikorttelin pitkien puukkojen yössä ja saivat saaliiksi vain kaksi Oranginaa ja vähän pähkinöitä. Lopulta ystävällinen kebab-myyjä myi Makkelle ylihintaista mutta onneksi kylmää kaljaa ja ilta oli pelastettu.

Jee, Päpsillä alkoi loma!