“Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn’t do than by the ones you did do – so throw off the bowlines, sail away from the safe harbor, catch the winds in your sails, explore dreams, discover” -Mark Twain

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ja matka jatkuu...

Jep, jep, jep... havahduimme illalla outoon ääneen joelta, vastavirtaan tulee laiva tarkoittaa siis, että sulku on auki. On jo hämäräää, emme voi lähteä matkaan, koska huviveneilijät saavat liikennöidä vain valoisaan aikaan.  Emme olisi muutenkaan lähteneet, koska matka, jonka olisimme voineet tehdä, olisi ollut hyvin lyhyt.

No, aamulla lähdimme innokkaina ja ajelimme saman tien koko Saarjoen. Edellämme kulki vanha tuttavamme, oranssi Kathamori, jonka olimme tavanneet ensimmäisen kerran Ranskan puolella. Heidän suosiollisella avustuksellaan pääsimme suluista läpi helpommin, koska ei tarvinnut itse sönkätä saksaa, koska heidän saksankielentaitonsa oli hieman parempaa kuin meidän, koska he olivat saksalaisia. Kathamori jäi matkan varrelle Saarburgin vieraslaituriin, haikeina heitimme jäähyväiset ymmärtäen omat vaikeutemme jatkossa. Heilutimme myös hyvästejä Pedro-veneelle, joka oli naapurinamme pari päivää. Päädyimme Moselille 178 km päähän Koplenzia paikkaan nimeltä Schweich.  Sinne päätyivät myös omia teitään kulkeneet Jamppu ja Sari.
Yksi Jampun ja Sarin vastaanotto-
komitean jäsenistä

Jälleen kerran miehistön vaihto oli lähellä. Uusi miehistö oli selvästi sitoutunut tehtäväänsä, kuten Jampun takatukan tatuoinnista näkee. Reija ja Jussi sai hapanleipää, suomalaista kahvia ja Cumbayera sai kirjaillut tabletit. Vaihdeltiin Suomen kuulumiset ja ihmeteltiin köysien kiristymistä, jonka sittemmin huomattiin johtuvan ohiajavan aluksen edessä kulkevasta vesimassasta.



Jamppu alias CREW, ilmeisesti pyörällä päästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti