Sulkeisia ja auringonpaistetta

Aamulla paikassa, jonka ristimme Vetus Capitainiereksi, Päpsi vinkaisi ihastuksesta, kun Jussin illalla tilaamat tuoreet patongit kiikutettiin veneeseen. Nyt ei sitten puuroa syöty. Ranskalaiset pateet ovat kyllä ihania tuoreen rapean patongin kera, Tosin on vaikea sanoa kumpi on parempaa, jänis- vai se possupatee, johon on etiketin mukaan laitettu kaikkea possuparan läskistä poskilihojen kautta peräsaparoon saakka.

Mikään ei varmaan yhdistä ihmisiä niin paljon kuin kimppa-aurinkorasvaaminen. Ennen matkaan lähtöä leviteltiin ilolla toistemme napoihin ja hartioihin rasvaa ja koimme yhteisyytemme kasvavan. Olo oli kuin toisiaan kirputtavilla apinoilla. Mukava ilma oli tulossa.

Päivän aikana ei pitkälti ajettu; sulkuja oli muutaman sadan metrin välein ja alas tultiin noin 34 metriä 13 sululla. Sulkuihin ajettiin aina iloisten germaanien kanssa. Perässä tuli siis pitkä saksalainen jokivene täynnä eläkeläispappoja, jotka hämmästelivät Suomen lippuamme. Ja jaa, kaukaa tullaan ja kauas mennään, jaa jaa...

Papoilta olimme kuulleet, että kaikki Saksan vesiväylät ovat suljetut 11.6 saakka, joten kiireemme loppuivat sitten siihen. Saarbrukeniin mennään varmaan huomenissa ja sitten taitaa alkaa lomailu, jos ei vedet tuossa tuokiossa haihdu Saksan joista.

Ajoimme kilpaa ranskalaisen alakoulun oppilaiden kanssa heidän pyöräilessään kanavatietä pitkin. Lapset ottivat rivakasti lisää vauhtia, kun Makke huuteli heille ponsuurejaan ja murahteli välillä. Opettajaneitokainen katseli myös kauhistuneena suuntaamme ja huuteli lisäohjeita lapsille. 

Iltapäivällä saavutiin Mittersheimiin, jonne päätettiin jäädä. Tytöt ja Makke komennettiin kauppaan ja Pete ja Jussi jäivät spuulaamaan venettä. Tosin vettä ei tullut hanasta ja keulan ruskea jokiveden aiheuttama keulakuohun jälki jäi pesemäti, joten Jussi ja Pete keskittyivät huuhtelemaan vatsalaukkuaan eri juomilla.

Raikkaat pojat kimppasuihkusta

Piheinä poikina pojat kävivät kahden euron kimppasuihkussa ja sitten raikkaina baanalle. Sillä aikaa tytöt viihdyttivät ikävissään bryggän vihreää ukkoa, joka on aiemmissa kuvissa vilahtanut.

Mittersheimin kylää lähestyessä olo oli kotoinen. Kylä peltojen takana muistutti kummasti Kökarin Karlbyn kylää. Ja paikallinen ravintola oli nimeltään nauvolaisittain L´escale! 

Tilausten teko oli hieman vaikeaa tässä kahden tähden ravintolassa, kun tarjoilija ei oikein ymmärtänyt meitä emmekä me häntä. Alkuruoat olivat hyviä hanhenmaksapateineen, mutta pääruoka ei hurraata nostattanut.

Repen suopeusmeloni

Repe tosin oli ottanut vähäsen melonia alkuruoaksi, ja niinpä hänelle tuotiin annos, jonka jälkeen hänelle ei tarvinnut tarjoilla enempää. Meloni oli täynnä portviiniä ja alkuruoan syötyään Repe oli ainoa, joka kehui myös pääruokaa. Oli kolmen lihan vartaita, eli päättelymme mukaan viipaleet Veli Pontevasta, Veli Huilusta ja Veli Viulusta. Tai sitten se oli hollantilaista hevosta, pehmeää jänistä ja viitosilliä. Makken perusmättö on kyllä parempaa.

Jälkiruoaksi tarjoilija tuli esittämään meille Mustaa Metsää, jonka sitten ennakkoluulottomimmat valitsivat. Ravintolasta palasimme kanavatietä pitkin kaskaiden karjuessa ja lepakoiden lennellessä veneelle.

Jussin stressiraidat

Tiedoksi niille, jotka ovat kommenteissaan miettineet, ketkä tätä blogia aina toimittavat, niin kerrottakoot heille, että illan tullen Jussi ottaa esille malspiikin, uhkailee sillä ja osoittaa miehistölle tuimana tietokonetta. Yksi kirjoittaa ja muut hyräilevät Volgan lauttureiden teemaa. Näin se syntyy.